Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

   

Punainen - Varjoklaani

Violetti - Tuuliklaani

Sininen - Jokiklaani

Vihreä - Myrskyklaani

Keltainen - Kuulampi

 

 

Käyttäkää kirjoittaessanne hahmonne nimeä, EI nettinimeänne! Kirjoittakaa myös nimenne perään klaaninne, koska kahdessa klaanissa saattaa olla vaikkapa kissa nimeltä Lumitassu.

Muistakaa ilmoittaa tarinanne alussa, millaista palautetta haluatte!

 << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Metsänhenki, Varjoklaani

28.12.2016 22:02
Seurasin katseellani, kun Yrttitassu juoksi oppitunnin päätteeksi ulos pesästä kohteenaan mitä ilmeisimmin tuoresaaliskasa. Olin miettinyt pitkään, mitä Yrttitassun kertoma tarkoitti.
*Älä katso aurinkoon.*
Tähtiklaani ei kyllä saanut suosionosoituksia selvyydestä. En koskaan ollut ymmärtänyt, miksi mitään ei ikinä sanottu suoraan niin kuin asia oli. Vanha Rantakivi oli joskus pohtinut, että ennustuksetkin voivat olla harhaanjohtavia. Jos aamu on valoista ja pilvetön kuka tietää jos auringonhuippuna taivas lyö salamoita ja jyrisee. Ehkä Tähtiklaanikaan ei tiennyt ihan kaikkea tulevasta.
"Tulevaisuus ei tuo mukanaan mitään hyvää", kuulin Rantakiven sanat mielessäni.
*Entä jos unemme liittyivät toisiinsa? Tulevaisuus ei tuo mukanaan mitään hyvää ja Yrttitassu ei saa katsoa aurinkoon... Äh!*
"Mitäs päivänsäde?"
Pimeämuisto tassutti pesään leveä hymy kasvoillaan. Teki hyvää nähdä jonkun hymyilevän niin kuin Pimeämuisto yleensäkin - aidosti. Sitä en tietenkään olisi tuolle ärsyttävälle karvapallolle koskaan sanonut.
"Sitä tavallista", maukaisin. "Yrttitassu oppii niin nopeasti, että huomaan kohta katsovani järven kuvajaisesta omaa vanhuudesta harmaantunutta kuonoani. Miten Lummetassun kanssa menee?"
"Hyvin, parempaa oppilasta on kuulemani mukaan vaikea Varjoklaanista löytää", naurahti Pimeämuisto.
Olin hiljaa. Sotureiden pesän jutut eivät paljoa minun korviini kuuluneet. Sen verran ne kantautuivat, että olin jo ajat sitten todennut siellä majailevan ihan kummallista porukkaa.
"Jaa, mutta hei, kerro jotain muutakin kuin oppilaastasi ja sotureiden jutuista", sanoin ja pukkasin päälläni hellästi veljen kylkeä. "Emme ole puhuneet niin pitkään aikaan, että mietin jo olinko sinulle jostain vihainen vai toisinpäin."
"Milloin nyt et olisi."
"En kuullut tuota."
Pimeämuisto nauroi makeasti. Kasvoillani käväisi häivähdys vienoa hymyä.
"Noh.. Ei ole paljoa kerrottavaa. Soturin elämä on loppujen lopuksi aika yksitoikkoista."
"Ai jaa? Mites parantajana sitten? Odotan sitä päivää kauhulla, kun fenkolit ja kierumatarat pursuavat korvistani", virnistin.
"Kierumatara? Enpä ole kuullutkaan tuollaisesta."
"Se estää hauteiden po -"
"Sisko, en tarvitse luentoa kairukikoroista tai penkoleista", Pimeämuisto sanoi nauraen ja vakavoitui sitten. "Mutta niin, siitä muusta elämästäni. Haluaisin esitellä sinut yhdelle henkilölle."
"Ahaa?" hämmennyin ja mietin heti: *Veli on varmaan löytänyt jonkun naaraan.*
"Metsänhenki! Toin sinulle hiiren!" Yrttitassu rynnisti paikalle juuri ajoissa ettei Pimeämuisto kerennyt sanoa mitään.
"Sinä se luet ajatuksia", totesin nälkäisenä ja käännyin vielä veljeni puoleen. "Myöhemmin tänään, okei?"
"Okei", veli vastasi ja poistui tervehtien ohimennen oppilastani.
Kävin pedilleni syömään hiirtä Yrttitassun mennessä omatoimisesti tutkailemaan yrttivaraston sisältöä. Hetken päästä tuo palasi mukanaan läjä käärmejuurta ja laventelia.
"Mitä sinä noilla?" kysyin.
"Laitan ne lehtikääreisiin niin ne säilyvät paremmin", Yrttitassu vastasi.
"Hyvä", vastasin tyytyväisenä ja jatkoin syömistä oppilaan ahertaessa.
Minulla oli taas aikaa miettiä ja koota ajatuksia yhteen. Yritin muistaa viimeisimmän tapaamiseni Rantakiven kanssa. Tuo oli myös sanonut pakenevani itseäni. Se häiritsi minua eniten. Olin monta kuuta Rantakiven kuoleman jälkeen sysännyt mielestäni vanhan parantajan sanat.
"Se on kai veressäsi. Tappaminen."
Pakotin ajatuksen juoksun pysähtymään siihen paikkaan. Niiden suunta ei todellakaan ollut minä. Rantakivi oli väärässä.
"Entä kissanmintut?" Yrttitassu kysyi.
"Mitä?"
"Käärinkö nekin?"
"Ei, älä. Hae märkää sammalta - jos löydät. Kissanmintun on parempi pysyä kosteana. Lehtikääreessä se vain kuivuu nopeammin ja sitten se on jo hyödytöntä", neuvoin aivan kuten minuakin oltiin joskus neuvottu.
"Ja tuota.. Hunaja loppui eilen, kun käskit minun viedä yrttejä Kivimyrskylle ja hunajaa sen mukana helpottamaan nielemistä", Yrttitassu maukui epävarmasti.
Katsoin oppilasta hetken ilmeettä. "Jaahas. Noh, sitä ei saada ainakaan kuuhun lisää. Pitää kai sitten vain toivoa, ettei kukaan tuikkaa Varjoklaania tuleen."
Yrttitassu näytti hämmentyneeltä sanoistani ja sain täydellisen tenttaus hetken.
"Kai muistat miten tulipalo ja hunaja liittyvät toisiinsa?" kysyin silmiäni vaativasti siristäen.
"Ömh..", Yrttitassu näytti miettivän kovasti, "Jos muistan oikein niin ehkä... Se helpottaa savun aiheuttamia vaurioita.. Kurkussa?"
Nyökkäsin. Yrttitassusta tulisi hyvä seuraaja - mutta ei vielä vähään aikaan.

Leirin arkipäivä oli jo hyvää vauhtia saavuttamassa loppuaan. Paksut ja tuuheat kuuset loivat tummenevat varjonsa leirin ylle ja veivät mukanaan sen harvan valon määrän leirissä. Kohtasin hämärässä kiiluvia silmiä kulkiessani kohti sotureiden pesää, jonka ulkopuolella Pimeämuisto suki turkkiaan muutaman muun soturin puhuessa vieressä. Mitä nyt vaivauduin kuuntelemaan noiden kahden soturin hiljaisia puheita, he keskustelivat Mustatähdestä ja pohtivat milloin tuo siirtyisi Kivimyrskyn seuraksi klaanin vanhimpiin. Naurahdin noille mielessäni. Mustatähti oli välillä sellainen piikki lihassa, että hän jäisi varmaan kiusallaan roikkumaan päällikön oksalle, kunnes joku hänet vetäisi väkisin alas. Odotin oikeastaan mielenkiinnolla, mihin suuntaan Varjoklaani kallistuisi, kun Koivusydämestä tulisi päälikkö.
"Mikä suo meille kunnian, että itse parantaja suvaitsee saapua rahvaan pariin?" Tiikeriraita vinoili.
"Hei, minä joudun puhdistamaan teidän mätiä haavojanne ja nyppimään piikkejä tassuistanne", tuhahdin ärtyneenä. "Vähän kunnioitusta."
Tiikeriraita oli hiljaa, mutta jäi virnuilemaan käännettyäni hänelle selkäni.
"Mennäänkö?" kysyin Pimeämuistolta, joka mulkoili parhaillaan ohitseni Tiikeriraidan suuntaan.
"Häh? Minne?" tuo hämmentyi.
*Hiirenaivolla on varpusen muisti.* ajattelin turhautuneena. "Sanoit aiemmin, ettö haluat esitellä minut jollekin."
Pimeämuiston kasvoille nousi kumma ilme. Vähän pelokas ja varovainen sellainen. "Aivan. Mennään."
Veli nousi ja lähti edelläni kulkemaan ulos leiristä. Ajatuksen juoksuni oli askeleitani nopeampi ja aloin miettimään kenet Pimeämuisto minulle halusi esitellä keskellä metsää. Jonkun toisesta klaanista? Tai vielä pahempaa - kotikisun? Ajatus kotikisusta Pimeämuiston rinnalla sai oksennuksen maun kurkkuuni ja nosti niskakarvani pystyyn.
Varmaan pentuajoista asti pahin pelkoni oli ollut, että Pimeämuisto löytäisi jonkun, josta pitäisi enemmän kuin omasta siskostaan. Tiesin sen tapahtuvan joskus. Aamuisin saatoin herätä ajatukseen, että joku päivä pienempiä ja ennen kaikkea ärsyttävämpiä versioita veljestäni kipittäisi ympyrää jaloissani ja hyppisi vaivalla kerättyjen yrttieni päälle. Tulisin tarvitsemaan ison kivenlohkareen pesälleni, että voisin tukkia sen suuaukon tai sitten valelisin itseni joka päivä hiirensapella niin ne tulevaisuuden riiviöt eivät pääsisi tuhoamaan kaikkea - hermojani unohtamatta.
"Vieläkö on pitkä matka?" kysyin kyllästyneenä omiin ajatuksiini ja hiljaiseen kävelyseuraan.
"Ei."
Pimeämuiston vastaus oli lyhyt, mutta sitäkin epäilyttävämpi. Joko kolli oli hyvin hermostunut muuten vain tai sitten hän pelkäsi minua ja reaktiotani. Olisin halunnut kysyä kenet tulisin tapaamaan, mutta olin varma, ettei veli vastaisi yhtään mitään.
Saavuimme Varjoklaanin rajalle, jota onnekseni ei jaettu Myrsky- tai Jokiklaanin kanssa. Oli tietysti vaara, että tapaisin kotikisun, mikä oli vielä epämiellyttävämpi vaihtoehto.
"Mitäs nyt?" kysyin uteliaana.
"Odotamme." Pimeämuisto sanoi ja kävi istumaan tiheän kuusen viereen. "Tapaamme täällä aina täysikuun jälkeen."
"Mikset voi vain kertoa kenet minun pitää tavata?" aloin menettää malttini.
Pimeämuisto oli hiljaa. Kysymys oli typerä, koska veli pelkäsi, että lähtisin kuullessani kenet. Takuuvarmasti lähtisinkin, jos kyseessä on joku pilalle hemmoteltu kotikisu.
Kauempaa tiheästä metsästä aloin hahmottaa hitaasti lähestyvän hahmon. Ääriviivat hahmottuivat yhä selkeämmin, mitä lähemmäs tuo tuli. Pimeämuisto nousi seisomaan vierelleni.
"Lupaa, ettet suutu", Pimeämuisto kuiskasi.
"En."
Veli kääntyi katsomaan minua hädissään ja vastasin siihen uhmakkaasti. Lähestyvä kissa oli nyt niin lähellä, että näin tuon hämärässä metsässä selkeästi. Oranssi turkki, joka ei siisteydestään saanut pisteitä. Ruumiinrakenteeltaan kuin Pimeämuisto; lihaksikas ja solakka. Ainut ero oli, että vanhuus oli tehnyt tehtävänsä ja saanut ihon roikkumaan etenkin kasvoissa. Hetken tuijotin tuntematonta silmiin. Ne olivat oudon väriset. En pystynyt kuvailemaan niitä mielessäni mitenkään imartelevasti. Ne olivat isot ja muistuttivat niitä kuraisia lammikoita leirissä aina Lehtisateen aikaan. Syvän ruskeat, mutta likaisen väriset. Lähellä pupilleja oli häivähdys kellertävää. Yllätyksekseni tuo kolli hymyili - minulle - tuntemattomalle.
Eikä tuo varmasti ollut kotikisu.
Se oli se joku, jonka tunsin tuntemattani.
"Metsänhenki, tässä on Västäräkki", Pimeämuisto esitteli meidät, vaikka se ei esittelyjä olisi kaivannutkaan.
Ilmeeni kiristyi. Alkava tunnekuohu sai myös lihakseni jännittymään - eikä ollenkaan hyvällä tavalla.
Tuon kollin, jonka en ollut koskaan halunnut tulevan lähellekään rauhallista elämääni Varjoklaanissa oli nyt nenäni edessä ja hymyili. "Kutsu vain isäksi."

Vastaus:

Mukavaa kuulla Metsänhengestäkin pitkästä aikaa! Tarina etenin luontevasti eteenpäin, ja pidin erityisesti parantajan ja tämän veljen sananvaihdosta, heillä on niin hyvä suhde toisiinsa nälvimisineen kaikkineen :D
Kohta ”Odotan sitä päivää kauhulla kun fenkolit ja kierumatarat pursuavat korvistani” sai sisäisen minäni totaalisesti repeämään… Voi Metsänhenkeä :3 Muutenkin monessa kohtaa meinasin ääneen hihitellä tarinan edetessä, hieman yrmeä sisar ja rempseä veli ovat hulvaton yhdistelmä.

Tarina loppui jännittävään kohtaan, ja jään uteliaana odottamaan miten se tulee jatkumaan. Västäräkki ei taida olla Metsänhengen top 10 kissaa- listalla.

Saat 13 kp:tä

-Rosmariini-

Nimi: Nupputassu, Myrskyklaani

28.12.2016 17:00
Nupputassu heräsi vähitellen unestaan. Sammalpeti hänen vartalonsa alla haisi oudolta, vieraalta, aivan kuin siinä ei olisi koskaan vielä nukkunut ketään. Nupputassu kutristi hiukan kulmiaan ja nuuhkaisi ilmaa silmät ummessa. Missä Sulkasiipi oli? Ei sillä, että emo nukkuisi koskaan hänessä kiinni, mutta nyt emon hajua ei edes ollut. Ei tuoreena ja vahvana, kuten sen olisi kuulunut, vaan heikkona. Sulkasiipi oli jossain kauempana. Nupputassu oli ymmällään ja raotti hiukan meripihkan värisiä silmiään. Auringon ensisäteet puskivat läpi oksakaton ja osuivat osittain Nupputassun kyljelle, lämmittäen naarasta lempeästi. Tuore oppilas nousi hämmentyneenä ylös ja vilkuili hetken ympärilleen.
*Tämä ei olekaan pentutarha... vaan oppilaiden pesä!*
Vasta silloin Nupputassu muisti edellisen illan tapahtumat. Hänestä oli tullut oppilas Myrskyklaanilaisten valvovien katseiden alla, ja Kuuturkista oli tullut hänen mestarinsa. Nupputassu tuijotteli auringon lempeiden säteiden tanssia oppilaiden pesän hiekkamatolla. Hänen käpäliänsä kutitti mennä nappaamaan tuo ohut juova tassuihinsa, mutta Nupputassu ei sitä kuitenkaan viitsinyt tehdä. Olihan hän nyt iso, kun oppilaaksi oli päässyt. Nupputassu huokaisi hiljaa, mutta raskaasti. Hän oli koko pienen ikänsä toivonut pääsevänsä oppilaaksi, pois Sulkasiiven tiukasta ja usein myös ärtyneestä katseesta, mutta nyt hän ei tiennyt kumpi oli sittenkään parempi; tuttu ja jokseenkin turvallinen pentuaika, vai edessä odottava, yllätyksiä täynnä oleva oppilasikä. Entä jos hän olisi harvinaisen tyhmä kissa, eikä oppisi mitään vaikka Kuuturkki miten häntä opettaisi? Kuuturkki olisi varmasti hyvin pettynyt häneen, vaikkei kilttinä kissana varmaan sitä myöntäisikään ääneen. Nupputassu piti Kuuturkista kovasti, tämä vaikutti mukavalta ja ihanalta kissalta, jolle Nupputassu ei todellakaan halunnut olla häpeäksi.
Pienikokoinen oppilas painoi lannistuneena päänsä ja laski katseensa etukäpäliinsä, josta toinen oli valkea ja toinen kuin kastettu mutaan. Hän työnsi kyntensä esille ja tarkasteli niitä.
*Entä jos nämä käpälät ovat hyödyttömät, eivätkä osaa matkia mitään, mitä Kuuturkki näyttää?*
Nupputassu huokaisi hiljaa toistamiseen, ennen kuin ryhtyi aamupesulle. Hänen karkea kielensä kulki valkoisen turkin läpi monta kertaa, ja paljon varovaisemmin kuin mitä hänen emonsa kieli oli eilen kulkenut. Pyyhkäistessään korvaansa käpälällään, Nupputassu keskittyi kuuntelemaan metsästä kantautuvia ääniä. Oli hiirenkorva. Aika, joka johtaisi ihanaan viherlehteen. Eihän tuore oppilas ollut elänyt vielä yhtäkään viherlehteä, mutta monien vanhempien sotureiden mukaan se oli ihanaa aikaa. Päivät olivat lämpimiä ja riistaa riitti yllin kyllin jokaiselle. Kaikki saivat vatsansa täyteen ja hymyt olivat herkässä. Nupputassu kyllä piti enemmän hiirenkorvasta kuin lehtikadosta, jolloin oli lämmin pentutarhassa, mutta ulkona pauhasi hyytävän kylmä tuuli. Luminen viima oli kuin käpälänisku poskelle, jos sattui työntämään päänsä edes viiksikarvan verran ulos. Lehtikatona oli kuulemma myös paljon vähemmän 'kaksijalkoja', mitä se sitten mahtoi tarkoittaakaan. Vaarallisia olivat ainakin ja heidät piti kiertää kaukaa.
Nupputassu siirtyi putsaamaan kylkeään ja höristi samalla korviaan, keskittyen metsän ääniin ajatuksiensa sijasta. Metsän, jossa hän ei ollut koskaan käynyt, mutta jonne miltei jokainen pentu niin kovasti halusi. Sieltä kantautui monia ihmeellisiä ääniä, joihin Nupputassu oli kiinnittänyt huomionsa ennenkin. Eihän hänellä ollut pentuna koskaan oikein mitään tekemistä. Hän ei ollut halunnut leikkiä kenenkään muun kanssa, eikä Sulkasiipikään ollut ikinä jutellut tyttärelleen mitään, ärähdellyt ja tiuskinut vain. Siksipä sisaruksettomana pentuna Nupputassu oli viettänyt paljon aikaa yksin Suurtasanteen edustalla istuen. Hän oli kuunnellut silloin tarkasti jokaista ääntä, niin leiristä kuin metsästäkin kantautuneita, ja opiskellut erilaisia hajuja. Hän oppi tietämään jotakin Myrskyklaanin reviiristä, seuraten partioista palavien klaanitovereidensa tuomia uusia hajuja. Naaras oli herännyt aamuisin aina niin varhain, että ehti nähdä aamupartion lähtevän. Nupputassu piti myös klaanivanhimmista. Hän oli vienyt heille joka aamu tuoresaalista ja kuunnellut mielenkiintoisia tarinoita menneiltä ajoilta.
Kaikki oli kuitenkin niin erilaista nyt, kun hän oli oppilas. Jokapäiväinen rutiini muuttuisi aivan uudeksi... paitsi yksi asia. Nupputassu tuijotti hetken eteensä, ennen kuin nousi neljälle käpälälleen, Hän oli venyttänyt tätä hetkeä tahallaan turhan kauan. Maailma pesien ulkopuolella vaikutti aivan vieraalta ja turvattomalta. Totuus oli kuitenkin se, ettei maailma ollut muuttunut, vaan kirjava naaras itse. Nupputassu veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja pidätti henkeään hetken, ennen kuin puhalsi kaikki raskaasti ulos. Naaras käveli lähemmäksi oppilaiden pesän suuta, mutta pysähtyi varjon ja valon rajalle. Kaikki olisi toisin, kun hän astuisi auringon säteiden alle. Hän ei ollut enää pieni Nuppupentu, vaan hänestä oli tullut Nupputassu.
"Nupputassu!" Unikkoturkki sihahti hiljaa klaanivanhimpien pesän luota, ja sai Nupputassun säpsähtämään horjahtaen. Siniturkkisen naaraan huulilla oli kuitenkin lempeä hymy, kun Nupputassu lopulta nosti kysyvän katseensa klaanivanhimpaan.
"Kävisitkö hakemassa minulle kiltti oravan tuoresaaliskasasta? Jaamme sen Jänöjalan kanssa", Unikkoturkki maukaisi hymyillen ja istahti alas auringon säteiden lämmittämälle maalle. Nupputassu nyökkäsi hymyillen ja vilkaisi viimeisen kerran valon ja varjon rajaa, ennen kuin heilautti häntäänsä ja astui aurinkoon. Puhdas, valkea turkki sädehti kauniisti auringon valossa Nupputassun tassutellessa tuoresaaliskasalle. Hän valitsi sieltä suurimman oravan ja myös yhden pullean myyrän. Niitä hankalasti pienessä suussaan kantaen kirjava naaras saapui klaanivanhimpien pesälle, ja laski tuoresaaliit maahan.
"Paljon kiitoksia, Nupputassu", Jänöjalka, -joka oli myös saapunut paikalle-, sanahti iloiseen sävyyn, ennen kuin he rupesivat Unikkoturkin kanssa aterioimaan.
"Eipä kestä, hyvää ruokahalua, ja tuo myyrä on sitten heille kolmelle. Se on aika iso, joten uskoisin sen riittävän", Nupputassu maukui ujosti, mutta hymyili kiltisti silti, ennen kuin käveli takaisin tuoresaaliskasaa kohti. Hänen aikeenaan oli viedä hiukan tuoresaalista myös pentutarhaankin.
"Onnea ensimmäiseen päivääsi oppilaana!" Pesästä ulostullut Raitahäntä huikkasi vielä hänen peräänsä, saaden kahdelta aterioivalta naaraalta aamuntoivotukset.
Nupputassun aamusta tulikin yhtäkkiä paljon parempi. Outoa, kuinka vain muutama kiltti kommentti voi parantaa jonkun aamua niinkin paljon, vai mitä? Kirjava naaras nappasi kasan päältä suurikokoisen varpusen, ja lähti kuljettamaan sitä pentutarhalle, jossa oli nukkunut vielä päivä sitten! Siinä tassutellessaan Nupputassu pohti, kuinka paljon helpompi olisi ollutkaan, jos hänellä olisi ollut isompi suu. Silloin hän olisi pystynyt kantamaan mitä tahansa paljon helpommin! Nyt hänen leukansa väsyivät hiukankin isommasta ja painavammasta tavarasta.
*Haluan sitten myös hiukan isomman pään ja isomman vartalon, niin, että kehoni on sopusuhtainen. En halua mitään jättisuuta pieneen naamaani, se vasta näyttäisi tyhmältä!*
Nupputassu työntyi äänettömästi pentutarhaan, ja tervehti hiljaa niitä, jotka olivat hereillä. Hän ei halunnut vahingossakaan herättää ketään, aamu oli vielä varhainen. Pienikokoinen naaras laski varpusen hereillä olevan kuningattaren viereen ja kuuli hiljaisen kiitoksen lempeän kehräyksen kera, ennen kuin poistui vähin äänin takaisin ulos. Pentutarhan tuttu, maitoinen tuoksu oli historiaa. Nupputassu asteli valkea häntä käpälien tahdissa heilahdellen Suurtasanteen eteen, ja istahti tavalliselle paikalleen. Sieltä hänellä oli tapana katsella klaanin jokapäiväisiä tapahtumia. Päivä oli vasta niin aluillaan, ettei Nupputassu yrittänyt edes vielä etsiä mestariaan. Kaikki olivat varmaan vielä unessa, kaikki paitsi aamupartioon lähtevät ja käskyjä jakava Haukansiipi. Varapäällikkö vilkaisi Nupputassua pikaisesti, ja hymyili tuoreelle oppilaalle pienesti, ennen kuin lähti matkoihinsa. Nupputassu punastui ja painoi päänsä. Varapäällikkö tuntui olevan arvoasemassa niin paljon häntä korkeammalla.
*Silti me taistelisimme yhdessä vihollisia vastaan suojellaksemme sitä, joka meitä yhdistää, Myrskyklaania*
Pieni hymy levisi kirjavan oppilaan huulille. Juuri tästä hän piti. He olivat kaikki osa suurta perhettä. Jokainen oli tärkeä ja arvokas, ja kaikkia puolustettaisiin kynsin ja hampain. Hymy muuttui leveämmäksi Nupputassun huulilla ja hän nosti hetki hetkeltä päättäväisemmän katseensa silmäilläkseen leiriä. Hänen sydämensä oli ja pysyisi täällä, Myrskyklaanissa.


//Tässä se nyt sitten on... apua!

Vastaus:

Tarina alkoi mukavan rauhallisesti, ja pääsin heti kärryille Nupputassun ajatusmaailmasta. Häneen on helppo samaistua, vaikkei itse olisikaan ujo tai kokenut vanhempiensa sortoa nuorena. Kuvaillet luontevasti naaraan arkisimpiakin askareita saaden ne kuulostamaan mielenkiintoisilta ja merkityksellisiltä.

Teksti oli virheetöntä yhtä typoa lukuun ottamatta; ”Nupputassu *kutristi* hiukan kulmiaan ja nuuhkaisi ilmaa silmät ummessa…” Sana on siis *kurtisti* oikeinkirjoitettuna, mutta veikkaan että tämä oli vain inhimillinen erhe :)

Ensimmäinen tarina takana, ainakin tusina lisää edessä ;3
Saat 9 kp:tä

-Rosmariini-

Nimi: Kuuturkki, Myrskyklaani

28.12.2016 02:48
/// Tarina jatkuu taas!! Kuun elämä alkaa näyttää ihan kivalta ja lisää yllätyksiä on tiedossa...nauttikaa///

Tunsin jonkin tippuvan kuonolleni. Se oli pieni vesipisara, joka herätti minut syvästä unestani ja avasin silmäni.
Ensimmäisenä mitä silmäni näkivät oli vaaleanruskeaa, leopardikuvioista turkkia.
Räpyttelin hetken silmiäni, kunnes tajusin, että melkein kyljessäni nukkui Leopardikynsi.
* Mitä Leopardikynsi nukkuu vieressäni?...ai niin..hänhän on nyt.." mietin ensin ihmetellen, mutta sitten muistin mitä kolli oli viime iltana kysynyt minulta.
Muistelin, kuinka Leopardikynsi oli edellisiltana rajapartiosta tultuaan halunnut tulla kanssani metsästämään, mutta sen sijaan hän oli tuonut minut kauniille kallioiselle näköalapaikalle ja kertonut minulle hänen oikeista tunteistaan minulle sekä hyväksyntäni jälkeen pyytänyt minua kumppanikseen.
Olin vastannut hänelle; " Tulen"
Muistellessani sitä hetkeä tunsin sydämessäni lämpimän sekä ihanan tunteen ja rupesin kehräämään iloisena.
" Huomenta Kuuturkki.." kuulin Leopardikynnen naukaisevan minulle lempeästi ja näin hänen kääntävän kylkeään nähdäkseen minut.
Hymyilin kollille ja naukaisin hänelle takaisin:
" Huomenta Leopardikynsi"
Näin hänen hymyilevän minulle ja sitten kolli haukotteli syvään.
Nyt vasta muistin olimme eilisiltana tehneet.
Kerrottuani vastaukseni Leopardikynnelle oli ollut jo tosi myöhä ja olimme yhdessä päättäneet, että jäisimme yöksi kallion vieressä olevaan pajupusikkoon ja palanneet aamulla takaisin leiriin.
Olimme rakentaneet iltamyöhällä pesän pajuista sekä löytämästämme sammaleesta ja nukahdimme melkein heti saatuamme pesän lopulta valmiiksi.
Silloin tajusin, että mitä tekisimme, jos meillä ei olisi mitään saalista leiriin vietäväksi? Mitä oikein silloin tapahtuisi?
" Mutta mitä oikein tapahtuu jos palaamme leiriin ilman tuoresaalista?..." kysyin Leopardikynneltä, joka valahtaa hetken päästä kalpeaksi.
Näin kollin alkavan mietti jotain ja sitten hän sanoi hieman itsevarmemmin:
" Me voisimme korvata sen metsästämällä suuren saalismäärän.."
" Sehän on hyvä idea..olet niin älykäs" naukaisin kollille joka punastui hieman sanoistani.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Leopardikynsi nousi ylös petipaikaltamme ja naukaisi sitten minulle:
" Tule..meidän on nyt mentävä jos aiomme saada metsästettyä jotain, ennen kuin aurinko nousee"
Nyökkäsin kollille ja nousin itsekin ylös.
Pujottelimme pajunoksien välistä ulos ulkoilmaan.
Katsahdin taivaalle ja näin taivaan olevan vielä tummansininen vaikka taivaanrannassa näkyikin jo hieman vaaleampaa valoa.
" Aloitetaan...mennään Tuuliklaanin rajalle päin ja järven kautta sitten takaisin leiriin.."
Nyökkäsin hänelle uudestaan tällä kertaa hymyillen ja lähdimme tassuttelemaan metsään päin.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
" Missä te olette olle....ja miten paljon saalista te olette metsästäneet???" kuulin entisen mestarini Päästäismielen naukaisevan minulle ja Leopardikynnelle, kun olimme astuneet sisälle leiriin. Olimme metsästäneet paljon saalista ja meillä oli vaikeuksiakin kantaa niitä kaikkia.
Saaliismääränä oli kolme päästäistä, kaksi hiirtä, yksi kani sekä kaksi närheä.
Olin itse kantanut kaikki pienimmät saaliit, kun taas Leopardikynsi kanin sekä närhet yksin.
Näin kaikkien katselevan meitä, kun veimme saaliit tuoresaaliskasalle. Laskin kantamani saaliit alas ja katsahdin sitten muihin päin.
Näin Haukansiiven tulevan minua ja Leopardikynttä päin hieman vihainen sekä huolestunut ilme kasvoillaan.
" Missä te kaksi olette olleet??!! Olitte kokonaisen yön pois leiristä ja palaatte aamulla mukananne suuri määrä saalista!
Selittäkää heti!" Haukansiiven huolestuneen vihainen ääni naukaisi meille ja laskimme Leopardikynnen kanssa päämme alas siitä häpeän määrästä.
" Se oli minun ideani...ajattelin, että voisimme yllättää klaanin metsästämällä paljon saalista, mutta olimme liian kauan metsässä ja päätimme jäädä yöksi metsään, koska olin kuullut, että yöllä saisi hyvin saalista...olemme todella pahoillamme..ja pyydämme anteeksi" Leopardikynnen rauhallinen ääni selitti Haukansiivelle, joka näytti siltä, että hän saattaisi räjähtää minä hetkenä hyvänsä.
" Eiköhän he olevat jo kuulleet tarpeeksi saarnaasi..minä jatkan tästä Haukansiipi...te kaksi seuratkaa minua.."
kuulin tutun kuuloisen äänen kollin takaa ja hämmästyin suuresti, kun näin kissan astelevan arvokkaasti kollin takaa eteemme.
Kollin takaa astui esiin kissa, joka oli raidallinen sekä pienikokoinen naaras, jolla oli johtava sekä karismaattinen ryhti ja hänellä oli harmaat silmät, jotka katsoivat suoraan minua ja Leopardikynttä kohti.
* S-sehän on Hunajatähti... ja nyt me olemme Leopardikynnen kanssa todella isossa pulassa..* mietin lievässä paniikissa naaraan nähtyäni ja nielaisin äänekkäästi.
Näin sivusilmälläni Sammaltassun istuvan mestarinsa Kaninkorvan kanssa vähän matkan päässä minusta.
Kaikki katselivat, kun lähdin Leopardikynnen kanssa seuraamaan Hunajatähteä kohti päällikönpesää.
Seurasimme hiljaisina naaraan perässä tasanteen päälle, jossa kuulemani mukaan päällikönpesä sijaitsi.
Pesä oli varjoinen ja mukavan viileä nukkumiseen.
Hunajatähti istui nukkumapedilleen ja istuimme hänen eteensä.
Pienen hiljaisuuden jälkeen istuttuamme Hunajatähti alkoi puhua ei niin vakavan kuuloisella äänellä meille:
" En tiedä miten keksit tuollaisen ajatuksen lähteä leiristä yöksi metsästämään..mutta minä tiedän, että te teitte jotain muuta.."
Naaraan kasvoille levisi pieni kiusoitteleva hymy, joka katsoi suoraan Leopardikynttä kohti.
" Hyvä on..minä kerron oikean syyn sekä totuuden.."
Leopardikynsi sanoi ja nousi ylös mennen Hunajatähden viereen kuiskaamaan jotain naaraan korvaan.
* Mitäköhän hän oikein kertoo?..* mietin nyt oudon rauhallisena katsellessani häntä.
Kun Leopardikynsi lopetti puhumisen oli Hunajatähden naamalle vakavuuden sijaan levinnyt huvittunut sekä lempeähkö ilme.
Sitten naaras sanoi vähemmän vakavammin naurattaen meille samalla:
" Nyt kun tiedän oikean syynne yöksi jäämiseen..
en voi rangaista teitä, sillä olen itsekin kokenut samanlaisen tilanteen nuoruudessani..ja olen iloinen puolestanne"
Tunsin jännittyneiden lihaksieni rentoutuvan ja huokaisin helpottuneena.
" Kiitos, kun olit rehellinen minulle Leopardikynsi..voitte mennä nyt"
Hunajatähti naukaisi meille pienesti hymyillen ja osoitti sitten hännällään meitä poistumaan pesästään.
Nyökkäsimme Leopardikynnen kanssa naaraalle ja tassuttelimme yhdessä ulos päällikönpesästä.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

" Mitä muuta tapahtui?! Mitä Hunajatähti oikein puhui teille??!?!? Kerro minulle?!" Sammaltassun väsymätön mankuminen täytti korvani, kun yritin juuri syödä rauhassa saalistani.
" Minähän sanoin jo, ettei muuta!! Hän vain saarnasi meille ja saimme pitkän saarnauksen jälkeen lähteä..ei muuta"
naukaisin naaraalle ärsyyntyneenä tämän kokoaikaisesta jankuttamisesta.
Vierailtuamme Hunajatähden luona Haukansiipi oli omaksi rangaituksiksimme komentanut Leopardikynnen ilta,-sekä aamurajapartioon ja minut auttamaan pentutarhaan pentujen hoidossa.
" Kerrooooo!!!!" Sammaltassu naukui vain entistä enemmän minulle.
Nyt olin erittäin ärsyyntynyt ja meinasin sähähtää naaraalle, mutta Leopardikynsi oli jo ehtinyt paikalle sanoen oppilaalle:
" Voisitko jättää nyt Kuuturkin rauhaan? Hän yrittää juuri syödä ja eikö sinulla ollutkin ne taisteluharjoitukset kohta?"
Naaras katsoi ensin närkästyneenä Leopardikynttä, kunnes
oppilas näki, että Kaninkorva odotti häntä oppilaidenpesän edessä ja naaras lähti salamana mestarinsa luo.
Katsoin kolliin päin ja sanoin sitten huokaisten:
" Kiitos..olin jo räjähtämispisteessä hänen kanssaan, kun hän kyseli vain kokoaika asiasta.."
Leopardikynsi katsoi minua lempeästi ja nuolaisi sitten korvaani lohduttavasti.
" Me kyllä kerromme hänelle ja muillekin pian siitä.."
Hymyilin kollille ja sitten muistin, että minun pitäisi jo lähteä pentutarhalle.
" Minun pitää nyt lähteä..nähdään sitten myöhemmin.."
naukaisin kollille ja annoin hänelle nopean nuolaisun poskelle.
" Voin syödä loput saaliistasi..koska näköjään sitä jäi vähän vielä sinulta jäljelle.."
Leopardikynsi sanoi minulle iloisena ja aloitti sitten puolikkaan närhen syömisen.
Nyökkäsin kollille iloisena ja lähdin sitten pentutarhalle päin.
Saavuttuani oviaukolle pujahdin sisään ja näen Täpläturkin sekä Lilja-aamun vaihtavan kieliä yhdessä.
Melkein heidän vieressään oli Sulkasiipi pentunsa Nuppupennun kanssa.
Pieni naaras on hiljaa ja hänen emonsa nuolee pentuaan puhtaaksi suorin sekä terävin nuolaisuin.
* Nuppupentu on aika hiljainen...mutta minusta tunnustaa, että naaras on kyllä erittäin kiltti..*
ajattelin katsellessani heitä, kunnes muiden pentujen äänet
herättivät minut ajatuksistani.
" Kuuturkkiii!!! Pelaatko kanssamme sammalpalloa??"
kuulin, kuinka Kotkanpennun innostunut ääni kysyi minulta.
Katsahdin nuoreen kolliin ja sanoin sitten hymyillen:
" Tietenkin! Aloitetaan vaan"
Kotkapennun lisäksi Vuoripentu, Naalipentu sekä Hallapentu liittyivät pelaamaan kanssamme sammalpalloa.
Kieritin hakemastani sammaleesta pyöreän ja tiiviin pallon, jolla alkaisimme pelaamaan.
Sovimme, että pennut pelaisivat pareittain ja itse olisin pallonriistäjä, joka yrittäisi joskus saada sammalpallon pennuilta.
Kieritin pallon keskelle pentutarhanpesää ja huusin sitten pelin alkamismerkiksi:
" Sammalpallo on irti!"
Pennut ryntäsivät pallon perään ja jäin itse katselemaan
kuinka he taistelivat toisiaan vastaan saadakseen sammalpallon itselleen.
Silloin tunsin jonkun istuvan ihan viereeni katsomaan muiden pentujen leikkiä.
Katsahdin viereeni ja näin Nuppupennun tulleen melkein kylkeeni kiinni mahtuakseen näkemään mitä muut pennut tekevät.
Väistin hieman sivummalle, että pieni naaras näki edes jotain.
Hetken päästä kysyin häneltä lempeällä äänellä:
" Etkö haluaisi mennä pelaamaan heidän kanssaan?.."
Pentu ei katsonut minuun päin mutta vastasi sitten ujosti:
" E-en taida.."
Tuli hiljaisuus, kunnes kuulin huudon.
" Saapukoot jokainen oman riistansa kykenevä tasanteelle klaanikokoukseen!"
* Mitäköhän ilmoitetaan nyt?* mietin hetken, kunnes nousin ylös ja autoin kuningattaria keräämään pennut kasaan mennäksemme tasanteelle klaanikokoukseen.
Astelin Lilja-aamun takana tasanteelle päin ja katselin ympärilleni löytääkseni Leopardikynnen.
Pian huomasin kollin istumassa yksin melkein
suur-tasanteen edessä ja tassuttelin hänen luokseen.
Istuin hänen viereensä ja kysyin sitten häneltä:
" Mitäköhän tällä kertaa ilmoitetaan??"
Kolli ei vastannut mitään mutta kohautti sitten hän lapojaan tietämättömänä minulle.
Näin Hunajatähden hahmon tasanteen päällä ja sitten huomasin jonkun pienen kissan kiipeävän tasanteelle naaraan seuraan.
* Tuohan on...Nuppupentu..* mietin, kunnes tunnistin naaraan hänen turkkinsa väristä sekä kuvioinnista.
Kuulin klaanin hiljenevän ja sitten Hunajatähti aloitti puhumisensa:
" Tänään minulla on aika nimittää uusi oppilas.
Nuppupentu on saavuttanut kuuden kuun iän, ja hän on valmiina soturioppilaan koulutukseen.
Tästä päivästä aina siihen päivään, jona hän on ansainnut soturinimensä, kutsuttakoon tätä oppilasta Nupputassuksi"
Hunajatähti lopetti pitäen pienen tauon.
* Kenestä tulee hänen mestarinsa?..*
mietin katsellessani pientä naarasta, kunnes Hunajatähti jatkoi.
" Sinun mestarisi tulee olemaan Kuuturkki.
Toivon, että Kuuturkki siirtää kaiken tietonsa sinulle"
Olin ihan pihalla.
Oliko minusta tullut juuri mestari?
" Tulisitko Kuuturkki tänne ylös?"
kuulin Hunajatähden kysyvän minulta ja nousen yös kiivetäkseni tasanteelle.
Nopeasti kiivettyäni tasanteen päälle istuin alas Hunajatähden eteen.
" Kuuturkki, olet valmis ottamaan oppilaan.
Olet saanut hyvää opetusta Päästäismieleltä, ja olet osoittanut kärsivällinen ja viisas.
Odotan, että siirrät kaiken tietosi tälle oppilaalle"
Hynajatähti puhui ja lopetti sitten kääntyen katsoen minua ja Nupputassua.
* Ai niin! Nenien kosketus!* muistin ja käännyin itse Nupputassuun päin.
Näin naaraan katsovan minua ujosti, mutta sanoin sitten rohkaisevasti:
" Sinun ei tarvitse pelätä! Tervehdin nyt uutta oppilastani!"
sen jälkeen toin kuonoani eteenpäin.
Näin naaraan hymyilevän hieman ja sitten hän kosketti omalla nenällään nenääni.
neniemme kosketuksen jälkeen klaani alkoi hurrata uuden oppilaan nimeä ääneen:
" Nupputassu! Nupputassu! Nupputassu!"
Oli erittäin oloinen.
Nyt minulla oli oppilas, josta kouluttaisin hyvän soturin.
" Klaanikokous on päättynyt!" kuulin Hunajatähden huutavan takanani. Näen kissojen hajaantuvan omille teilleen ja lähden laskeutumaan alas suur-tasanteelta.
Huomaan Leopardikynnen olevan minua vastassa.
" Onnea Kuuturkki! Nyt sinulla on oppilas!"
Leopardikynsi sanoi minulle lempeästi ja nuolaisi poskeani iloisena.
" Minne me muuten menemme ensimmäisellä tunnilla?"
kuulin Nupputassun hiljaisen äänen takaani.
Käännyin oppilaani päin ja naukaisin hymyillen:
" Ensimmäisellä tunnillasi näytän sinulle klaanien rajoja"
Näin naaraan nyökkäävän ja sitten oppilas lähti kohti oppilaidenpesää.
" Mitäs, jos menisimme syömään? minulla on nälkä"
kuulin Leopardikynnen kysyvän minulta, Nupputassun mentyä.
Katsoin kolli ja vastasin sitten kumppanilleni:
" Mennään vain.."
Sen sanottuani lähdimme yhdessä astelemaan kohti tuoresaaliskasaa.

///Jatkan pian../////





Vastaus:

13kp! 1mp! Kuuturkki ja Leopardikynsi ovat ihana pari, heidän luonteensa tuntuvat sopivan yhteen ja heidän keskusteluistaan oli mukava lukea :3
Tarinassa esiintyi myös hyvin monia myrskyklaanilaisia, sekä Hunajatähden reaktio parin yölliseen retkeen oli ihana ;)

Huomioisin vielä lopuksi että vuorosanoissa lainausmerkkien jälkeen ei tarvitse käyttää välilyöntiä :)

-Silkkis


Lukiessani tekstiä hymy oli herkässä, sillä koko tarinaa siivitti Kuuturkin onni ja ilo tämän kumppanuudesta Leopardikynteen. Kaksikko sai hurjan määrän saalista palatessaan Murskyklaanin leiriin, mutta pannaan se hiirenkorvan piikkiin kun riista herää koloistaan oikein rytinällä. (Useimmat kanit esimerkiksi ovat kissaakin isompia, en edes itse tiennyt tätä aiemmin joten viitataan kintaalla :D)

Hyvä että Hunajatähti ymmärsi nuorenparin yönvieton metsässä, Leo hoiti tilanteen mallikkaasti. Rangaistuksetkin olivat mielestäni tilanteen nähden sopivat. Kuuturkin entine oppilastoveri oli varsin uteliaalla päällä, mahtaakohan hänkin pian yletä soturiksi?

Tähän väliin on pakko taas huomauttaa, että kirjoitusvirheitä ja aikamuodon vaihdoksia oli muutamia, mutta tällä kertaa ne eivät haitanneet lukemista niin paljoa (kehitystä! :) ) Jos kirjoitat suoraan viekkuun, ymmärrän toki että tarkistaminen voi olla haastavampaa kun ei näe koko tekstiä kerralla vaan joutuu rullailemaan sitä ylös alas.

Sammalpallo kuulosti mukavalta leikiltä, kenties käytän sitä joskus omassakin tarinassani, jos sallit?

-Rosmariini-

Nimi: Sadelintu, kulkukissa

28.12.2016 01:53
Siniharmaa turkki vilahti yön pimeydessä. Keltaiset silmät välähtivät luonnottomassa valossa kun nuori kissa viiletti ukkospolun reunaa pitkin.
Kissa pysähtyi ja käänsi katseensa kaksijalkojen rakennuksiin, tuntien vahvan hevosien hajun sieraimissaan.
Naaras käänsi katseensa eteenpäin ja seurasi edelleen ukkospolkua kevyin askelin.
Pian hän kaarsi ukkospolulta poispäin, kohti järveä. Hän haistoi kissojen rajamerkkejä, mutta oletti, ettei heitä varmaankaan haittaisi jos hän menisi nopeasti läpi.
Siniharmaa naaras, Sadelintu nimeltään, kipitti kohti järven rantaa keltaiset silmät kiiluen kuunvalossa.
Hän tarkkaili aluettaan huolellisesti, kunnes saapui rantaan.
Hän laski päänsä ja lipitti vettä jonkin verran, kunnes nosti katseensa, huomaten saaren mustan siluetin yötaivasta vasten.
Nuoren kissan kiinnostus alkoi kihelmöidä, joten hän valui järviveteen ja lähti ottamaan vahvoja vetoja kohti saarta.
Hän potki ja potki, pitäen päänsä pinnan yläpuolella, kunnes saapui vastarannalle.
Sadelintu kampesi itsensä rannalle ja ravisteli vettä raidallisesta turkistaan, kunnes asteli tutkimaan saarta korvat uteliaasti pystyssä. Siellä tuntui monen kissan laimea haju. Ketään muita ei kyllä taitanut saarella olla.
Sadelintu asteli aukiolle ja katseli monien tassujen painaltamaa maata ja puuta jota pitkin oltiin kiivetty useita kertoja.
Naaras räpäytti silmiään ja katsoi vielä kerran ympärilleen, kunnes kääntyi ja asteli kohti rantaa, missä huomasikin suuren puunrungon jota pitkin voisi kävellä vastarannalle.
Sadelintu koki ison ''Ahaaaa''-hetken ja hyppäsi rungon päälle, liukastellen sen limaisella kaarnalla toiselle puolelle.
Naaras hyppäsi toisella puolella alas ja lähti kipittämään takaisin ukkospolkua kohden, takaisin väliaikaispesälleen lähellä kaksijalkojen asumusta.

Vastaus:

3kp! Pidin tavasta jolla kerroit tarinaa, se eteni ihan mukavasti kertoen Sadelinnun matkasta. Kuvailu oli hienon ja mystisenkin kuuloista, Sadelintu vaikuttaa mielenkiintoiselta kissalta :3

-Silkkis


Hohoo, Sadelinnun ensiesiintyminen kuunkajossa oli mystinen, ja saimme ensimakua siitä millainen kirjoitustyylisi on, sekä mitö naaraan luonne pitää sisällään (uteliaisuutta ainakin :3 )

Seuraavaa tarinaa odottaen
-Rosmariini-

Nimi: Viiriäistassu, Tuuliklaani

27.12.2016 20:32
Vaikka Tuuliklaanin taivasalla oleva oppilaspesä olikin hieman viileämpi kuin mihin Viiriäistassu oli tottunut, muiden oppilaiden tarjoama lämpö ja klaanin luoma turvantunne olivat taanneet tuoreelle klaanikissalle hyvin levätyn yön.
Hän sävähti hereille tuntiessaan Heinätassun karhean turkin hipovan kylkiään, kun vaaleanruskea naaras kömpi ylös kuivuneilla heinänkorsilla vuoratulta makuusijalta. Harmaanruskea naaras oli jo aikeissa murahtaa vanhemmalle oppilaalle uniensa keskeyttämisestä ja sulkea silmänsä matkatakseen uudelleen höyhensaarille, mutta hän muisti, ettei todellakaan ollut hänen paikkansa tehdä mitään sellaista - ja jos muutkin oppilaat nousivat jo, ei hänenkään herätyksensä voinut olla kaukana.
Kammeten itsensä vaivalloisesti lyhyille jaloilleen, Viiriäistassu kumartui venyttämään selkäänsä ja antoi leukojensa venyä leveään haukotukseen. Hän ei ollut erityisen väsynyt, mutta ehkä se tapahtui refleksistä.
Aamurutiineihinsa uppoutuneena Viiriäistassu ei aluksi huomannut takanaan murahtelevaa Kyytassua, joka ei näyttänyt arvostavan uuden klaanitoverinsa töpöhäntää naamallaan. Viiriäistassu ei kuitenkaan ehtinyt laskea peräänsä saati sopertaa pikaista anteeksipyyntöä vanhemmalle kollille, kun tämä oli jo polkaissut pienemmän kissan takapään maahan etukäpälällään. Vaaleanharmaa oppilas suunnisti sitten keskusaukiolle, suomatta silmäystäkään Viiriäistassulle, joka oli jäänyt istumaan pöllämystyneenä keskelle oppilaspesää.

***

Viiriäistassu katseli pää kallellaan aukion keskelle kasattua tuoresaaliskasaa. Se koostui pääasiassa kaneista, mutta joukossa oli myös muutama myyrä ja lintu.
Nuori naaras ei ollut nähnyt ennen jänistä näin läheltä - se oli paljon suurempi kuin hän oli kuvitellut. Hän ei voinut kuin ihailla tuuliklaanilaisia, jotka juoksivat nummien poikki näiden eläinten perässä klaaninsa ruokkiakseen.
"Viiriäistassu," pehmeä ääni Viiriäistassun takaa vavahdutti hänet ajatuksistaan. Hän ei ehtinyt kääntyä katsomaan tulijaa, kun Lehtihäntä asteli jo oppilaansa rinnalle, katsoen tätä lehdenvihreillä silmillään hieman huolestuneeseen sävyyn. "Tiedäthän, etteivät oppilaat saa syödä ennen kuin ovat metsästäneet klaanilleen?"
Viiriäistassu kallisti päätään. Hän ei tiennyt, että klaanielämässäkin oli tämmöisiä sääntöjä. "En tiennyt, Lehtihäntä - en kyllä ollut aikeissa syödä mitään."
Lehtihäntä räpäytti hyväksyvästi silmiään. "Hyvä. Se on laki on yksi klaanielämän tukipilareista."
"Yksi niistä?" Viiriäistassu naukaisi, tuijottaen mestariaan hämmästyneenä. "Onko niitä enemmänkin?"
"On, monia," Lehtihäntä naukaisi, ja kääntyi ympäri. Hän viittoi hännällään pienempää naarasta seuraamaan. Viiriäistassun ravattua soturin rinnalle, Lehtihäntä lähti johdattamaan kaksikkoa ulos leiristä. "Mutta ensin, lähdetään opettelemaan metsästämistä - muutoin saat odottaa auringonnousuja ennen seuraavaa ateriaasi."
Kaksikko nousi ylös Tuuliklaanin leiriä rajaavaa loivaa mäkeä, kavuten pienoiselle kukkulalle. Tuuli leikki Viiriäistassun turkilla, painaen oppilaan pehmeät karvat hänen vasenta kylkeään vasten ja kylmäten sen alta paljastuvaa vaaleaa ihoa. Kylmän väristykset kulkivat nuoren naaraan kehon poikki, kylmän alkaessa pistellä hänen kylkeään. Viiriäistassu vilkaisi rinnallaan seisovaa Lehtihäntää, jonka vihreä katse oli suunnattu eteenpäin. Tuntiessaan oppilaansa katseen itsessään vaalea naaras kääntyi katsomaan oppilastaan pienesti hymyillen, kuin odottaen tämän kysyvän jotain. Häntä tuulenvire ei näyttänyt haittaavan, tai sitten hän oli jo tottunut.
Viiriäistassu ei sanonut mitään mestarilleen, vaan suuntasi katseensa samaan suuntaan mihin hän oli vain muutama sydämenlyönti sitten katsellut. Viiriäistassun silmien edessä avautui henkeäsalpaava näky, jonka ansiosta luita ja ytimiä kalvava puhurikin unohtui - muutaman kukkulan päässä heidän allaan oli ranta suurelle järvelle. Auringonvalo heijastui sen lempeistä laineista, jotka iskeytyivät kevyesti kivikkoiseen rantaan. Viiriäistassu oli jo eilen kiertänyt reviirin rajat Lehtihännän kanssa, mutta hän ei ollut pysähtynyt ajattelemaan, kuinka kaunista aluetta tämä todella oli.
"Katsos tuota, Viiriäistassu," Lehtihäntä nyökkäsi heidän oikealle puolelleen, missä kaksi hahmoa - ruskea ja vaalea - kiitivät juuri nummien poikki Myrskyklaanin rajan tuntumassa. Nuori oppilas ei ensin ymmärtänyt mitä nuo kaksi oikein tekivät, kunnes hänen katseensa osui kaksikon edellä pyyhältävään jänikseen - tosin ruskeankirjava näytti jo kurovan välimatkaa kiinni, vaaleampi hahmo poistuen toverinsa rinnalta kaartaakseen suuntaan minne arveli eläimen kääntyvän ja lähestyen sitä sivulta. Jänis näytti huomanneen vaaleamman hahmon aikeet ja oli jo aikeissa kääntyä, mutta liian myöhään - ruskeankirjava hahmo syöksähti sen kimppuun, painien hetken yhtenä ruskeiden karvojen sekasotkuna kunnes tavasi vaaleamman hahmon luo jäniksen veltto ruumis siististi hampaissaan.
"Nuo ovat Aromyrsky ja Joutsenlaulu. Tuuliklaanissa metsästetään jäniksiä, jotka aistivat kissan askeleet jo kaukaa, joten väijyminen ei auta - ne täytyy juosta kiinni," Lehtihäntä selitti.
Viiriäistassu irrotti katseensa leiriä kohti tassuttelevasta kaksikosta, tuijottaen ylöspäin vihreäsilmäistä mestariaan, hilliten vain vaivalloisesti huulilleen hiipivän hymyn ja äänessään värisevän innon: "opetatko sinä minua pyytämään jäniksiä?"
Lehtihännän ilme kirkastui, luultavasti huomattuaan oppilaansa innokkuuden. "Opettelemme ainakin perusasioita, ja katsotaan, jos saisimme jotain kiinnikin."

***

Aurinko oli jo painumassa mailleen, kun Lehtihäntä oli saanut selitettyä Viiriäistassulle kaiken, mitä hän oli aikanaan omalta mestariltaan oppinut - Viiriäistassu muisteli vanhemman naaraan maininneen hänen nimekseen 'Kuuraviiksen'.
Suurempi naaras oli jäljittänyt heille kanin, vieden Viiriäistassun paikkaan, josta he molemmat näkivät sen mutteivät joutuneet itse eläimen näköpiiriin. "Muista - hiivi niin lähelle kuin pystyt, mutta varo, ettei se huomaa sinua. Muutaman ketunmitan päässä ponnista itsellesi etumatkaa, ja lähde täyttä vauhtia sen perään. Kun olet aivan sen kintereillä, loikkaa sen selkään ja pure sen niska poikki. Ole varovainen - sinulla on vain yksi yritys."
Viiriäistassu nyökkäsi kumarassa olevalle mestarilleen, uskaltamatta antaa verbaalista vastausta. Hän lähti varovasti hiipimään kohti jänistä, joka aterioi heinätupon äärellä autuaan tietämättömänä lähestyvästä vaarasta.
Viiriäistassu tunsi tyytyväisen virneen nousevan huulilleen. Hän oli aivan pian valmiina lähtemään ajojahtiin. Nuori naaras pysähtyi hetkeksi tasaamaan jännityksestä kohonnutta pulssiaan ja keräämään itseään, kun hänen katseensa osui pieneen, ruskeaan eläimeen aivan hänen silmiensä edessä -peltomyyrä. Se tuijotti suoraan kissan leiskuviin silmiin, kauhusta kangistuneena. Ainoa elonmerkki oli sen paniikista tärisevät korvat ja villisti värisevä nenä.
Silmänräpäyksessä Viiriäistassu oli unohtanut jäniksen - hän ei voinut vastustaa kiusausta, ja läppäisi myyrän kuoliaaksi yhdellä käpäläniskulla, kiinnittäen ruskeaturkkisen pitkäkorvan huomion tömäytyksellään. Kuullessaan kahinaa, Viiriäistassu valpastui ja ponnahti seisomaan, ravistellen raivokkaasti kynsiinsä takertunutta myyrän ruumista, samalla kun lähti myöhästyneeseen takaa-ajoon. *Hiirenpapanat!*
Jänis oli saanut etumatkaa, mutta Viiriäistassu ei antanut periksi. Hän juoksi minkä lyhyistä jaloistaan pääsi, ja onnekseen huomasi jo saavuttavansa jänistä - hänellä ei ollut aavistustakaan miten, mutta oppilas ei jäänyt sitä murehtimaan. Hän muisti mitä Joutsenlaulu oli tehnyt, ja vilkaisi hätäisesti ympäristöään - he olivat lähestymässä Myrskyklaanin rajaa, ja heidän vasemmalla puolellaan, vain muutaman ketunmitan päässä oli kivikkoinen järvenranta. Tämä nopea analyysi oli kuitenkin maksanut Viiriäistassulle, sillä nyt hän oli jäänyt entistä enemmän jälkeen. Sivuuttaen raskaan hengityksensä, ikävästi pakottavat jalkansa ja piston kyljessään naaras kaarsi oikealle, juosten puolessa välissä rinnettä ja kuroen helpotuksekseen välimatkaa kiinni. Hän pisti vielä kaikkensa peliin, pakottaen lyijynraskaat käpälänsä liikkumaan polkuanturoita pistelevällä nurmella ja loikkasi suoraa jäniksen kylkeen.
Tämä oli erittäin huono idea - Viiriäistassu tajusi sen nyt. Hänellä ei ollut koon antamaa etua jänistä vastaan, ja hän oli jo väsynyt venyneestä takaa-ajosta. hän paljasti lyhyet kyntensä, yrittäen kiertää etutassunsa eläimen keskivartalon ympäri ja kaataa se maahan ponnistamalla itse eteenpäin. Eläin oli kuitenkin jännittänyt lihaksensa, rimpuillen pienen kissan kynsissä joka tunsi jo otteensa lipuvan. Viiriäistassu tömähti maahan, saaden potkun naamalleen pakenevan jäniksen takajaloista.
"Viiriäistassu! Oletko kunnossa?" huolestunut Lehtihäntä juoksi pikimmiten oppilaansa rinnalle, peittelemättä säikähdystään lehdenvihreissä silmissään. "Tuossa olisi voinut käydä pahasti."
"Olen kunnossa," harmaanruskea naaras vakuutti kammeten itsensä vähän huojuvasti jaloilleen. Hänen silmissään pyöri, ja hänen kuononsa alue tuntui peittyneen johonkin märkään ja tahmeaan - ilmeisesti vereen. "Säikähdin vain."
"Jahdissa sinun täytyy keskittyä koko ajan. Jos olisit pitänyt huomiosi tuossa jäniksessä alusta alkaen, olisit saanut sen kiinni," vanhempi naaras mumisi, kuulostamatta kuitenkaan liian ankaralta. Hän laski Viiriäistassun jalkojen juurelle peltomyyrän runnellun ruumiin. "Sait toki tämän - voit viedä sen pentutarhaan, pentujen täytyy saada totutella kiinteään ruokaan jollain vähän pehmeämmällä."
Viiriäistassu nyökkäsi, ja kumartui noukkimaan myyrän hampaisiinsa. Äkillinen liike toi huimauksen takaisin, mutta vain hetkeksi. Lehtihäntä loi vielä yhden huolestuneen katseen oppilaaseensa, ennen kuin kaksikko suuntasi kohti leiriä auringon kadotessa horisonttiin heidän takanaan.

***

Saavuttuaan leiriin, ensi töikseen Viiriäistassu suuntasi suuren siirtolohkareen vieressä kasvavaan piikkihernepuskaan - pentutarhaan, kuten Lehtihäntä oli selittänyt. Lyhytjalkainen naaras pujahti sisään leveään tunneliin, lämpimän maidontuoksun tunkeutuessa lähes välittömästi hänen sieraimiinsa. Tuoksu oli imelä eikä oikein Viiriäistassun mieleen, mutta se herätti muistoja hänen omista pentuajoistaan.
Tunnelin päättyessä Viiriäistassu saapui pieneen pesään, joka näytti kuitenkin paljon tilavammalta kuin ulkoapäin. Heinällä, sammalkokkareilla ja muutamilla höyhenillä vuoratuilla makuualusilla lepäsivät kolme kissaa - kaunis, valkeakirjava naaras näytti olevan tiineenä, ja hän jutteli toiselle, sinisilmäiselle kuningattarelle, jonka kaksi pentua olivat käpertyneet emonsa vatsan viereen tuhiseviksi karvanyyteiksi.
Ensimmäisenä tulokkaan huomasi ruskea naaras, joka vahti sammalpallolla leikkivää tiikeriraitaista pentua. Toinen, kellanpunainen kolli oli käpertynyt naaraan vatsan vierelle, katsellen veljensä puuhia.
"Sinähän olet Viiriäistassu, etkö olekin?" ruskea kuningatar naukaisi lempeästi, kiinnittäen myös kahden muun naaraan huomion oppilaaseen. "Minä olen Sadeliito. Nämä ovat pentuni Tiikeripentu ja Liekkipentu."
Tiikeripentu keskeytti leikkinsä, ja katsahti tummanruskeilla silmillään - selvästi emoltaan perityt - Viiriäistassuun. "Viiriäis'tassu'? Sinähän olet minun kokoiseni! Ja mitä naamallesi on tapahtunut?"
Viiriäistassu tunsi poskillaan kuuman hehkun. Hän oli yhtäkkiä hyvin tietoinen kuningattarien uteliaista katseista, verisestä kuonostaan ja leuoissaan olevasta runnellusta peltomyyrästä - hän oli varmasti tehnyt vaikutuksen näihin kissoihin.
Hieman nolona harmaanruskea oppilas laski myyrän pesän lattialle, kohtaamatta Tiikeripennun tuijotusta ja kääntämällä katseensa Sadeliidon lämpimänruskeisiin silmiin. "Lehtihäntä sanoi että voisin tuoda tämän tänne.."
Viiriäistassu yllättyi itsekin, miten itsevarmalta hän sai äänensä kuulostamaan. Hän ryhtyi peruuttamaan takaisin tunneliin, mutta törmäsikin johonkuhun ja pyllähti pesän lattialle. Oppilas katsahti lavan yli taakseen, kohdaten piikikästurkkisen yllättyneet, keltaiset silmät. "Ai, anteeksi, Viiriäistassu."
"Ei se mitään," naaras naukaisi ja kampesi itsensä jaloilleen. Hän ei edes tiennyt tuon kollin nimeä - joka kuitenkin tiesi hänet - ja hän halusi vain mahdollisimman pois tästä tilanteesta.
Kompuroituaan vaaleanruskean soturin ohi, Viiriäistassu ravasi pikimmiten takaisin aukiolle. Aurinko oli jo miltei laskenut, ja sen oranssit sävyt reunustivat aukiolla istuvan Lehtihännän hahmoa. Huomatessaan oppilaansa palaavan, hän ponkaisi seisomaan. "Tule, meidän täytyy näyttää tuota nenääsi parantajalle."
Lehtihäntä johdatti oppilaansa Pitkäkiven ympäri toisen siirtolohkareen luo. Sen sisään kulki hämärä luola, joka ei todellakaan houkutellut Viiriäistassua. "Mene vain - Naakkakäpälä tuskin haluaa ylimääräisiä sisään. Voimme syödä tämän jälkeen."
Niin paljon kuin Viiriäistassu olisikin halunnut kieltäytyä ja kiistää olevansa kunnossa, kuivuneen ja tahmean veren haju leijui kokoajan hänen ympärillään - ehkä sen puhdistaminen olisi hyvä idea.
Viiriäistassu otti pari askelta eteenpäin, ja alkoi jo erottaa kahden kissan ääriviivat - suurempi, tummempi hahmo työskenteli luolan seinustalla, ja vaalea hahmo kokosi levitettyjä sammalia yhteen kekoon.
Suurempi hahmo - Lehtihännän mainitsema Naakkakäpälä, ilmeisesti - kääntyi yhtäkkiä ympäri, tuijottaen suoraan Viiriäistassuun kylmillä silmillään. "Mitä sinulle on käynyt? Kysyitkö Käärmeensielulta odottaako hän pentuja?"
Kollin terävästä kielestä huolimatta Viiriäistassu tiesi, ettei parantaja tahtonut pahaa. Sammalia koonnut pörheä naaras tassutteli Viiriäistassun luo, käännelle tämän päätä käpälällään ja tutkaillen naaraan kuonoa. "Ei tämä pahalta näytä - verenvuotokin on jo tyrehtynyt. Sen peseminen riittänee."
Naakkakäpälä näytti luottavan parantajaoppilaaseensa, kääntyen takaisin omien askareidensa puoleen. Viiriäistassu istahti alas, katsellen oranssiläikikkään naaraan työskentelyä. Hän noukki pesän reunalta kostean sammaltukon, tassutellen se suussaan takasin Viiriäistassun luo. Naaras alkoi painella Viiriäistassun kuonoa sillä, puhdistaen verta hänen karvastaan. "Nimeni olen muuten Hahtuvatassu - olen Naakkakäpälän oppilas."
Viiriäistassu ei vastannut, naarashan tiesi jo hänen nimensä - ja vaikka hän olisi yrittänyt sanoa jotain, olisi hän todennäköisesti saanut suun täydeltä sammalta. "Valmista."

Viiriäistassu asteli takaisin aukiolle, ja huomasi Lehtihännän juttelemassa savunmustan kollin kanssa. Naaras makasi aukion laidalla puoleksi kaluttu jänis etukäpäliensä välissä. Harmaanruskea naaras ravasi kaksikon luo, tervehtien mestariaan. "Hei, Lehtihäntä."
"Ai, Viiriäistassu," vaalea naaras kuulosti hieman yllättyneeltä oppilaansa yhtäkkisestä yllättymisestä. "Tässä on kumppanini, Varjotuli. Et kai pahastu, jos hän liittyy seuraamme?"
Viiriäistassu pudisti päätään, asettuen makuulleen hieman kauemmas kaksikosta. Hän vilkaisi vaivihkaa ylöspäin, tuntien Varjotulen uteliaan katseen itsessään. Hän väläytti pienen hymyn kollille ja oli aikeissa maistaa jänistä, mutta hänen huomionsa kiinnittyi toisaalle - aukiolle saapui neljän kissan ryhmä. "Keitä nuo ovat?"
"Tuossa ovat Jäniksenkäpälä, Nokkostassu ja Paatsamalehti - heitä johtava harmaa naaras on Saarnijalka. He saapuivat juuri iltapartiosta," Varjotuli vastasi. Lehtihäntä nyökkäsi, katsahtaen itsekin joukon suuntaan. "Partioimme rajojamme aamuisin, auringonhuipun aikaan ja iltaisin. Partion tehtävä on uusia rajamerkit ja häätää mahdolliset tunkeilijat."
"Saarnijalka on Tuuliklaanin varapäällikkö. Hän vastaa partioiden järjestelystä, ja hänestä on tuleva seuraava päällikkö Tuulitähden jälkeen.." vanhemman naaraan ääni oli hieman apea, mutta Viiriäistassu ei aikonut kysyä. Hän räpäytti silmiään mestarilleen, luoden vielä yhden vilkaisun Saarnijalkaan ja tämän partioon.

***

Viiriäistassu oli ollut Tuuliklaanissa liki kuun. Lehtihäntä oli neuvonut häntä jäniksenpyynnissä, opettanut taistelutekniikoita ja kertonut soturilaista. Viiriäistassu ei ollut vielä mestari missään, mutta hän oli kehittynyt saapumisensa jälkeen.
Viiriäistassu makoili parhaillaan tuoresaaliskasan lähellä, aterioiden Nokkostassun ja Heinätassun kanssa. Hän ei kiinnittänyt paljoakaan huomiota mistä kaksikko keskusteli, mutta hänen korvansa poimivat joukosta yhden lauseen ylitse muiden. "..onko tuo.. Tuulitähti?"
Salamannopeasti Viiriäistassu käänsi katseensa Pitkäkivelle, ja totta se oli - Tuulitähti seisoi sen huipulla, Saarniturkki taka-alalla. Viiriäistassu ei ollut nähnyt vaaleaa kollia tänne saapumisensa jälkeen. Päällikön turkki oli takkuinen, eikä hän näyttänyt syöneen auringonnousuihin. Kollin taivaansiniset silmät olivat ilmeettömät ja apaattiset.
Päällikön ei tarvinnut edes kutsua klaania koolle - kaikkien katseet olivat jo suunnatut häneen. "Minun on ilo nimittää uusi soturi Tuuliklaanille."
Viiriäistassu ei havainnut yhtään iloa kollin äänessä. "Kyytassu, astuisitko eteen?"
"Minä, Tuulitähti, Tuuliklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ahkerasti oppiakseen jalot tapanne ja lakinne, ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Kyytassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?"
"Lupaan," Kyytassu vastasi itsevarmasti. Tuulitähti räpäytti silmiään, jatkaen toimitusta ilmeettömänä. "Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi - tästä lähtien sinut tunnetaan Kyyhampaana. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja aloitekykyäsi, ja hyväksymme sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi."
Kyyhammas nousi seisomaan, selvästi odottaen jotain. Tuulitähti ei kuitenkaan hievahtanutkaan, eivätkä riehakkaat onnitteluhuudot täyttäneet leiriä. Saarijalka naukaisi jotain päällikön korvaan, ja tämä avasi suunsa jälleen. "Lisäksi Lehtihäntä siirtyy pentutarhaan - Viiriäistassun koulutuksesta vastaa Saarijalka."
Vaalea kolli loikkasi alas Pitkäkiveltä, jolloin onnittelut tuoreelle soturille alkoivat. "Kyyhammas! Kyyhammas! Kyyhammas!"
Viiriäistassu ei voinut olla luomatta viimeistä huolestunutta katsetta klaanitovereistaan poispäin laahustavaan Tuulitähteen.

Vastaus:

Kirjoituskielesi on rikasta, ja pidän erityisesti kohdista jolloin kuvailet ympäristöjä. {Osaat ikäänkuin maalata ne lukijan silmien eteen, mikä on häkellyttävän hienoa}
Lukiessani hymyilin monesti huvittuneena, mitä teen monesti tekstejäsi lukiessani (kyytassu ei tosiaan tainnut pitää siitä hännästä naamallaan! :D)

Oli mukavaa kuulla kuvailua klaanielämästä välillä sellaisen suusta, joka ei ole klaanisyntyinen. Viiriäinen herätti minutkin näet muistamaan, ettei kaikki ole itsestäänselvyyttä ihmetellessään klaanilaisten tapoja ja perinteitä.

Erästä kohtaa jäin pohtimaan toviksi: "Aurinko oli jo painumassa mailleen, kun Lehtihäntä oli saanut selitettyä Viiriäistassulle *kaiken*, mitä hän oli aikanaan omalta mestariltaan oppinut ..." Lehtihäntä oli kyllä nopea jos kaiken yhdessä päivässä opetti :D Noh, typoja sattuu kaikille, eteenpäin ->
Jänisjahti oli loistavasti kuvailtu, erityisesti mieleen jäi tuo "kynsiin takertunut myyrä" -kohta. Omaperäistä :)

Pentutarhakohtauksessa saatoin elävästi tuntea naaraan ahdistuksen nahoissani ventovieraiden tietäessä hänen nimensä, vaikkei hän ollut koskaan aiemmin jutellut heille. Naakkakäpälä ja Hahtuvatassu ovat hauska parantajacombo, mukavaa kun parantajaoppilas on kerrankin se joka hoitaa homman eikä suoraan parantaja!

Unohdin jo aluksi mainita, mutta tuuliklaanilaiset vaikuttavat ottaneen Viiriäisen erittäin hyvin mukaan arkeensa. Liekö taustalla kenties osin Tuulitähden hiljainen välinpitämättömyys tulokasta kohtaan, mutta kukaan ei ainakaan suoraan osoittanut vihamielisyyttään hänelle. Mestsrin vaihdos näytti sujuvan hyvin Lehtihännän vetäydyttyä pentutarhaan.

Vaikka tarina oli pitkä ja tekstiä riitti, osasit pitää tapahtumat sopivassa tempossa hidastelematta tai kiirehtimättä. Kenties osa alun pisimmistä lauseista oltaisiin voitu jakaa kahteen osaan jollain konstilla, mutta ne ovat vain muotoseikkoja ja kirjoittajan itsensä päätettävissä :)

-Rosmariini kiittää ja kuittaa-

Nimi: Rosmariini

27.12.2016 02:01
Ai niin, unohdin tosiaan mainita, että jos tämä sopii että aina välillä käytän Katajankuiskauksen näkökulmaa, niistä kohdista missä Särki ei esiinny, ei tietenkään tarvitse kp:ita antaa :) Ja pahoittelut jos tämä tuottaa lisää vaivaa, jätän silloin hänen pätkänsä vain pois :3

Nimi: Särkipentu, Jokiklaani

27.12.2016 01:58
Luku 2.

-Kieltäytymisiä -
/Katajakuiskaus/
Vesipisaroiden hiljainen tipahtelu tahditti Katajakuiskauksen työskentelyä. Naaras lajitteli keskittyneenä lehtikadolta säästyneitä yrttejä poistaen joukosta pilaantuneet ja puhdistaen jokaisen säilytyssyvänteen. Paljoa niitä ei enää jäljellä ollut, mutta onneksi suuremmilta tautiepidemioilta oltiin lumisen kauden aikana säästytty eikä kukaan ollut lähtenyt Tähtiklaanin metsästysmaille.
*Hmm, leskenlehdet ovat näemmä loppuneet. Onneksi uusia alkaa piakkoin kasvaa, sillä viherlehti on pentuyskän kulta-aikaa*
Katajankuiskaus työnsi viimeisen yrttikeon puhdistettuun kuoppaan ja nousi neljälle tassulle puistellen lehtisilppua turkistaan. Hän katseli hetken ympärilleen siivotussa pesässä ja veti sisäänsä kuivattujen kasvien huumaavaa tuoksua. Vienot auringonsäteet pilkahtelivat parantajanpesän lehdettömien oksien väleistä muistuttaen lähestyvästä aurinkohuipusta.
Katajankuiskaus päätti lähteä hakemaan jotain purtavaa tuoresaaliskasasta, sillä seuraava tehtävä olisi viedä Harhajalalle klaanivanhinten pesään fenkolia. Villaturkki oli kertonut toisen takajalkansa menettäneen kollin valitelleen lonkkasärkyä naaraan viedessä heille tuoresaalista ja Katajakuiskaus oli luvannut käydä tarkistamassa tilanteen. Klaanivanhinten pesään meno oli kuitenkin aina uuvuttava kokemus toisen klaanivanhimman, Harmaakorvan takia. Harmaaturkkinen kolli oli lähes täysin kuuro, ja valitti aina nivelsärkyjä ja kipeää kurkkua olipa vuodenaika tai päivä mikä hyvänsä.
*Hän haluaa vain huomiota*, Katajankuiskaus tuumi päätään pudistaen ja pujahti ulos pesästään. Leiriaukio oli sulavasta lumesta ja jäästä vetinen ja loskainen, mutta naaras kahlasi huolettomasti lumisohjossa tuoresaaliskasalle ja noukki sieltä ahvenen. Hän huomasi pienen vaaleanruskean tabby-kuvioisen oppilaan tuijottavan itseään kirkkaan jäänsinisillä silmillä ja nyökkäsi tälle, olettaen naaraan napanneen kalan saalistusharjoituksissa.

Kulkiessaan takaisin parantajan pesälle Katajankuiskaus kuuli lähistöltä pentujen iloisia miukaisuja. Hän tunsi heti pulssinsa kohoavan asteella ja häntänsä jäykistyvän varuillaan. Hän käänsi katseensa kohti pentutarhaa eikä yllättynyt nähdessään Kuurakiteen kahden pienokaisen pyörivän leikkitappelun tiimellyksessä muutaman hännänmitan päässä pesän suuaukosta. Kuurakide itse istui hieman syrjemmällä, tarkkaillen pieni hymy huulillaan pentujensa leikkiä.
Tiedostamatta asiaa edes kunnolla Katajankuiskaus alkoi hakea katseellaan hopeaharmaaraidallista kollia. Tuo loikkasi juuri korkeassa kaaressa veljensä kimppuun kimeästi vinkaisten.
*Särkipentu*.
Katajankuiskaus tunsi nimen kaikuvan mielessään ja vaipui ajatuksiinsa.

Oli kulunut yli kaksi kuuta siitä, kun Kuurakide synnytti pentunsa maailmaan. Yö oli ollut kirpeän kylmä ja hopeahäntä oli hohtanut kirkkaana Puropyrstön rientäessä herättämään Katajankuiskausta.
”Pennut!” kolli oli hinkunut pelon ja kauhunsekaisella äänellä, kykenemättä seisomaan aloillaan. ”Ne tulevat nyt, tule auttamaan!”
Katajankuiskaus oli ponkaissut ylös, tuupannut sinertäväturkkiselle kollille nipun malavanlehtiä ja käskenyt viedä ne Kuurakiteelle syötäviksi. Puropyrstön mentyä hän oli kerännyt ripeästi kokoon hämähäkinseittiä sekä muutamia muita yrttejä joita synnytyksessä mahdollisesti saatettaisiin tarvita, ja kiirehtinyt valkeiden nietosten halki pentutarhaan.
*Pisaratassu, olethan läsnä auttamassa heidän tuloaan..?*
Synnytys oli ollut rankka, mutta lopulta Kuurakide oli jäänyt imettämään kahta pientä nyyttiä onnellisesti kehräten.
”Tämän sinertävän turkki hohtaa kauniisti. Voisiko hän olla Hohtopentu?” Puropyrstö oli ehdottanut Katajakuiskauksen keräillessä murjottuja yrtinrippeitä ja verisiä hämähäkinseittejä kasaan tarpeidentekopaikalle heitettäviksi.
”Sopii. Hopeanharmaa saa nimekseen Särkipentu”.
Katajankuiskaus oli siihen asti puoliksi toivonut, puoliksi rukoillut, ettei ennustus olisi sittenkään ollut totta. Hän oli pyöritellyt sitä mielessään siitä lähtien kun oli viimeksi käynyt Kuulammella, muttei sittenkään ollut varma. Mitä jos Tähtiklaani oli väärässä, ja nyt syntyvälle pennulle kävisi yhtä huonosti mitä Pisaratassulle? Ennustus oli kuitenkin toteutumassa juuri nyt hänen silmiensä edessä.
Katajankuiskaus kääntyi avatakseen suunsa ja kertoakseen näystään, mutta sulki sen sitten. Kuurakide oli ummistanut silmänsä ja vaipunut uneen Puropyrstön vahtiessa silmä kovana jälkikasvuaan kumppaninsa selkää sukien.
*Kerron heille myöhemmin… *

Katajankuiskaus säpsähti takaisin todellisuuteen. Hän ei ollut vieläkään maininnut ennustuksesta Särkipennun vanhemmille, mutta Lumitähti sentään tiesi asiasta. He olivat sopineet, että Katajankuiskaus kertoisi siitä, kun katsoisi sopivan ajan koittaneen. Päällikkö ei ollut tämän jälkeen inttänyt tilanneraportteja. Ei Katajankuiskaus edes tiennyt mitään järkevää syytä epäröinnilleen, jostain syystä sopivaa hetkeä ei vain ollut tuntunut löytyvän.
Samassa Puropyrstö ilmaantui leirin sisäänkäynnille kantaen hampaissaan kahta kalaa. Kolli tassutteli kumppaninsa luo ja nuolaisi tätä lempeästi poskesta laskettuaan kantamuksensa ensin maahan. He vaihtoivat pari sanaa ja Kuurakide nousi käpälilleen aikeenaan ilmeisesti lähteä jonnekin.
Katajakuiskaus pohti pikaisesti, jättääkö asia myöhemmälle mutta maukui sitten: ”Kuurakide!”
Kahden kissan päät kääntyivät yhtä aikaa kohti oranssiturkkista naarasta. Hän riensi sinertäväturkkisen kuningattaren luo ja kysyi: ”Olisiko sinulla hetki aikaa jutella?”
Kuurakide näytti hieman kummastuneelta mutta nyökkäsi sitten. Katajankuiskaus viittasi häntä seuraamaan ja johdatti hänet parantajanpesälle. Laskettuaan mukanaan tuoneen ahvenen syrjään naaras istuutui. Kuurakide teki samoin, ja hetken Katajankuiskaus kokosi ajatuksiaan.
”Mistä halusit jutella?” Kuurakide uteli.
Katajankuiskaus veti syvään henkeä ja aloitti: ”Mitäpä jos sanoisin että Särkipentu on tuleva oppilaani?”


/Särkipentu/

”Roarr!!”
”Miauh!”
”Mrrau! ”

”Olen Jokiklaanin päällikkö Hohtotähti, ja sinä olet tunkeutunut reviirilleni kapinen varjoklaanirotta!”
Pieni sinertäväturkkinen kolli ponnisti vahvoilla takajaloillaan vauhtia ja loikkasi hopeaharmaaraidallisen veljensä niskaan. Kaksikko kamppaili kiivaasti loskaisessa maassa ympäriinsä sinkoillen, kunnes lopulta sinertäväturkkinen sai naulittua veljensä käpäliensä väliin.
”Antaudutko, ja lupaatko poistua Jokiklaanin reviiriltä näyttämättä enää ikinä karvaakaan tällä puolen rajaa?”
”Ho-Hohtopentu, en saa henke-gkööh!”
Harmaaraidallinen pentu sätkytteli vimmatusti raajojaan päästäkseen Hohtopennun otteesta, minkä veli lopulta salli.
”Ei ollut kivaa! Nyt on minun vuoroni olla päällikkö, ja sinun täytyy antautua minulle”, raidallinen kolli miukaisi pudistellen selästään kylmiä lumenrippeitä.
”Me vaihdettiin vasta Särkipentu, sinusta ei vaan ole ollenkaan vastusta minulle!”
”Ole hiljaa, en halua olla enää varjoklaanilainen!”
”Saat aina olla pidempään Jokiklaanin päällikkö!”
”Nyt on sinun vuorosi Hohtopentu!”
”Eeei, olen Hohtotähti!”
Samassa sinertäväturkkinen naaraskissa työntyi riitapukarien väliin ja maukui: ”Noniin, rauhoittukaapas nyt. Hohtopentu, pitää oppia vuorottelemaan. Ei päällikkökään voi omaa aikaansa pidempään olla johdossa, hänen pitää lopulta luovuttaa paikkansa varapäällikölle ja siirtyä klaanivanhinten pesään”.
Särkipentu katsoi ymmyrkäisin silmin emoaan. Hän avasi pienen vaaleanpunaisen suunsa ja miukui: ”Mutta Lumitähtihän on ollut Jokiklaanin päällikkönä jo iäisyyden! Harjajalka sanoi että-”
”En minä aio luovuttaa paikkaani! Nousen valtaan nopeammin kuin kukaan muu ja olen koko järven mahtavin päällikkö!” Hohtopentu keskeytti veljensä. Sanojensa vakuudeksi hän syöksähti jälleen Särkipennun kimppuun ja sai tämän älähtämään yllättyneenä. Sinertäväturkkinen naaras hymähti huvittuneena ja palasi takaisin tarkkailupaikalleen.

Nujakoituaan tovin kaksikko kuuli tutun äänen naukuvan: ”Ja mitäs pikku sotureilleni kuuluu?”
Hohtopentu tuuppasi nopeasti Särkipennun selästään ja huudahti: ”Puropyrstö!”
Särkipentu kompuroi jaloilleen veljen hypellessä isänsä jaloissa innosta pinkeänä. ”Sano jo, milloin meistä tulee oppilaita? Sen on parasta olla pian, sillä Särkipennussa ei ole tarpeeksi vastusta minulle!”
”Hmm, vai niin, mitä sanoo Särkipentu?” Puropyrstö maukui ja katsahti kysyvästi raidalliseen pentuun.
”Osaan kyllä taistella ihan yhtä hyvin kuin Hohtopentu, ja haluan olla vielä jonain päivänä Jokiklaanin suurin soturi”, Särkipentu miukui ja kipitti myös isänsä jalkojen juureen.
”Pöh, niin varmaan!” Hohtopentu tuhahti, mutta Puropyrstö peitti hännänpäällään tämän suun. Hän hymyili kannustavasti Särkipennulle todetessaan: ”Teistä tulee oppilaita ennen kuin ehditte häntäänne huiskaista, olen siitä varma. Olettehan minun poikiani”.
”Kuurakide!”
Ilmassa kuului kirkasääninen naukaisu. Puropyrstö käänsi katseensa aukion toiselta laidalta kiiruhtavaan naaraaseen, Katajankuiskaukseen. Naaras oli klaanin parantaja, joten kollia kummastutti miksi tämä kutsui hänen kumppaniaan.
”Olisiko sinulla hetki aikaa jutella?”
Naaraiden lähdettyä astelemaan kohti parantajanpesää Hohtopentu avasi suunsa: ”Mitäköhän asiaa hänellä oli emolle?”


Puropyrstö oli vienyt pennut sisälle pentutarhaan, sillä Kuurakiteellä näytti kestävän oletettua kauemmin Katajankuiskauksen kanssa. Hän oli laskeutunut vatsalleen kumppaninsa makuualusille ja lämmitti kehollaan Hohtopentua ja Särkipentua. Kaksikon silmät olivat jo alkaneet lupsahdella kiinni Kuurakiteen lopulta palatessa takaisin ulkoilmalta tuoksuen. Hänen ilmeensä oli epätavallisen tyyni, mikä hiukan huolestutti Puropyrstöä, mutta naaras räpäytti tyynnyttelevästi silmiään tälle ja kuiskasi: ”Ottaisin Särkipennun mukaani, jos sopii?”
”Ei kai hän ole sairas?” Puropyrstö maukui madaltaen hänkin ääntään. Hohtopentu oli jo nukahtanut, mutta Särkipentu sinnitteli vielä hereillä.
”En minä ole sairas, väsyttää vain”, raidallinen pentu miukaisi. Hän oli ollut hämmentynyt Katajankuiskauksen ja Kuurakiteen äkillisestä juttutuokiosta, muttei ollut uhrannut ajatukselle sen enempää huomiota. Puropyrstö oli näet opettanut hänelle ja Hohtotassulle, miten kala pitää kuopaista tassulla ylös joesta, jotta sen saa helpoiten puraistua hengiltä. Veli oli tietysti heti tahtonut päästä kokeilemaan oppeja käytännössä, mutta Särkipennusta oli ihan kivaa pysytellä vielä leirissä. Häntä ei oikein houkutellut lähteä kuljeskelemaan ainakaan vielä tässä vaiheessa metsiköissä ja rannoilla saaliita etsien, sillä siellähän saattoi kohdata vaikka minkä hirvityksen, tai joutua puhumaan tuntemattomille… Vaikka olisi hän varmaan perheensä kanssa uskaltanut sinne jo mennä, mutta uudet asiat ja varsinkin uudet henkilöt hermostuttivat häntä yleensä.
”Et olekaan, tahtoisin vain jutella kanssasi hetken”, Kuurakide maukui lempeästi keskeyttäen Särkipennun pohdinnat.
”Okei…” Särkipentu kipusi pois pedistä ja lähti tepsuttamaan emonsa jäljessä ulos pentutarhasta. He pysähtyivät vähän matkan päähän pesän suuaukosta pajupensaikon alle. Kuurakide laskeutui makuulle ja tutkaili Särkipentua hetken katseellaan. Kolli alkoi hiukan kiemurrella pohtiessaan, oliko kenties tehnyt jotain väärää. Se marjajuttu oli jo ainakin setvitty, eikä hän omasta mielestään ollut tehnyt mitään muuta ihm…
”Juttelin äsken Katajankuiskauksen kanssa. Muistathan sinä hänet, se oranssiturkkinen naaras joka antoi Hohtopennulle leskenlehtiä, kun hänellä oli yskä?” Kuurakide naukui.
”Joo, hän on klaanin parantaja”, Särkipentu miukaisi. Hän ei tiennyt mistä oli kyse, mutta tahtoi todella tietää, jos oli tehnyt jotain väärää.
”Hän kertoi minulle yhden jutun… Se on aika tärkeä, tai oikeastaan aika tosi tärkeä, ja koskee sinua…”
Särkipennun uteliaisuus kasvoi entisestään, ja nyt puolestaan hän tapitti tiiviisti emonsa kasvoja. Mikä ihmeen juttu se voisi olla?
”Hän kertoi, että oli saanut näyn Tähtiklaanilta ennen syntymääsi. Sen mukaan sinusta tulee Jokiklaanin seuraava parantajaoppilas!”

Hetken vallitsi syvä hiljaisuus. Aurinko oli lipunut pilvien taa ja pajukon läpi pyyhkäisi hyinen tuuli. Jostain kaukaa kantautui tikan nakutus.
*Minusta parantaja? Tässä on kyllä nyt joku virhe, on pakko…*
Kuurakide keskeytti Särkipennun sekavat mietteet jatkamalla: ”Eikö olekin hienoa, tulevaisuutesi tulee varmasti olemaan aivan mahtava! Saada nyt oikein tulevan kohtalon ennustus Tähtiklaanilta, olet onnenmyyrä…”
Emon ääni alkoi hiljalleen hiipua hänen tajutessaan, ettei Särkipennun ilmekään värähtänyt.
”Heei, sano nyt jotain, täytyyhän sinun olla iloinen?” Kuurakide meinasi lipaista kielellään pentunsa päälakea, mutta Särkipentu perääntyi.
”Tässä on jokin virhe, eivät he minua voi haluta!”
Kuurakide kurtisti kulmiaan ja maukui: ”Kyllä Katajankuiskaus sinusta puhui, toisti nimeäsi monta kertaa ja painotti, kuinka selvän näyn Tähtiklaani oli hänelle lähettänyt-”
”Mutta minä olen terve! Ja haluan soturiksi, en parantajaksi! Puropyrstö sanoi, että saamme pian aloittaa oppilaskoulutuksen!” Särkipentu kuuli itsekin äänestään kuultavan epätoivon ja sihahti turhautuneena. Tämä oli ihan varmasti vain jokin vitsi, pian emo kertoisi sen hänelle ja he nauraisivat yhdessä mahat kippuralla koko ajatukselle. Hänestä parantaja!
Kuurakide katsoi lempeästi Särkipentua ja vastasi: ”Tiedän että tämä tuli äkkiä, yllätyin itsekin. Mutta ajattele miten iso kunnia se on, opiskella Katajankuiskauksen opissa ja palvella klaania parantajana! Sinusta voi siis tulla vielä jonakin päivänä Jokiklaanin senhetkisen päällikön lähin neuvonantaja, päälliköthän kysyvät usein neuvoa parantajalta kohdatessaan kiperän tilanteen ja tarvitessaan Tähtiklaanin johdatusta”.
”Mutta minä haluan tulla soturiksi, taistella toisia kissoja vastaan ja nousta Hohtopennun kanssa Jokiklaanin suurimmiksi sotureiksi!” Särkipentu miukaisi. Hän ei käsittänyt miksi emo yhä jatkoi tätä leikkiä, ei vitsin kuulunut kestää näin kauan.
”Mu-mutta Särkipentu, Tähtiklaani valitsi sinut! Tämä on siunaus koko perheelle…” Kuurakide yritti vielä, mutta hänenkin äänensä sortui epätoivon puolelle.
”Mutta kun minä en halua olla parantaja!” Särkipentu vinkaisi. Hän kiepsahti kannoillaan ja sujahti ulos pajupensaasta. Ulkona oli alkanut tihuttaa vettä, ja kylmät pisarat iskivät vasten kollin kasvoja samalla, kun pienet hopeaiset kyynelet alkoivat virrata hänen poskiltaan alas maahan.
*Minä vihaan Tähtiklaania! *

//Noin, tulihan se valmiiksi :3
Toivon ettette pistä pahaksenne että vähän kui kirjoitan myös Katajankuiskauksella, jotenkin se vaan tulee niin luontevasti ja saan näin elävyyttä tarinaan.. (Jos tajusitte mitä meinasin, hyvä kun itsekään xD) Särkipennun kivikkoinen matka alkaa ;3

Vastaus:

11kp! Minun puolestani voit kirjoittaa Katajankuiskauksella, olen samaa mieltä kanssasi, se tuo tarinaan elävyyttä ja tunnetta. Sekä kirjoitit sen kyllä luontevasti, Katajankuiskauksen ajatukset ja kuvaukset parantajana olosta. Ja kun tuolla ylemmässä viestissä sanoit, niin aion jättää Katajakuiskauksen isoista kp't vähemmälle.

Tapa millä kirjoitit pennuista ja heidän elämästään oli suloinen, leikit ja miten he näkivät asiat :3 Tarinan juoni eteni hyvin ja sulavalla tavalla, konflikti tarinassa Särkipennun omien unelmiensa ja ennustuksen kanssa on kiinnostava, Särkipennulle taitaa olla paljon luvassa ja seuraan mielenkiinnolla mitä tulee tapahtumaan. Sekä myös pitää mainita että Särkipennun perheen persoonallisuudet tulivat hyvin esille tarinassa ja heistä oli mukava lukea :)

-Silkkis


Nimi: Erzu

25.12.2016 21:58
+korjaan kuut ovat viikkoja

Nimi: Erzu

25.12.2016 21:29
Ja piti laittaa tohon loppuun että tiedän, että noi aikahypyt on aika mahdottomia... xD aina unodan jotain x'3

Nimi: Lehtihäntä, Tuuliklaani

25.12.2016 21:28
Lehtihäntä heräsi unessa metsäaukealla. Hän oli helpottunut nähdessään yötaivaan yllään. Hopeahäntä loisti kirkkaana. Kyyhkynen pyrähti ääneti hänen päänsä yli.
   Silloin hänen eteensä ilmestyi tähtien valoa hohtava kissa, jonka käpälissä kimmelsi kuura. Kissan turkki oli vaaleanharmaa ja hänen silmänsä säkenoivät vaaleansinisinä.
"Naaraskissa, jonka korvassa on merkki, on on saava pennun, jonka käpälissä on soturilain ja klaanien kohtalo. Tämä pentu on vaarallinen. Hän on voimakkaan kissan uudelleensyntymä."
"Mutta Kuutassuhan on Myrskyklaanissa! Hän on sitä paitsi vielä oppilas! Kuinka hän voisi saada pentuja? Miksi kerrot tämän minulle?" Kysymysten tulva täytti oranssin naaraan suun, mutta tähtiklaanilainen jatkoi: "Sinun ja Kuuturkin pentujen kohtalot sitoutuvat toisiinsa."
//todellisuus//
Lehtihäntä hätkähti hereille oikeasti. Hän oli pentutarhassa hiestä märkänä. Kaikki nukkuivat. Oranssi naaras oli siirtynyt pentutarhaan jo viisi kuuta aiemmin. Aamu sarasti ja nuori kuningatar saattoi kuulla, miten aamun metsästyspartio valmistautui matkaan.
*Varjotuli on mukana*, hän ajatteli tyytyväisenä. Ainakin kollilla olisi järkevämpää tekemistä kuin touhottaa heidän pennuistaan.
   Aurinko oli noussut jo jonkin matkaa, kun Varjotuli saapui pentutarhaan kaksi kania suussaan. Hän laski ne kunigattarien eteen ja naukui: "Aamiaista. Syökää ne kaikki, riistaa on runsaasti." Sitten hän kumartui Lehtihännän eteen.
"Minun täytyy mennä vielä aurinkohuipun partioon. Tulen sen jälkeen hakemaan sinua, niin sinun ei tarvitse olla sisällä koko päivää", hän maukaisi.
"Kyllä minä itsekkin ulos pääsen", kuningatar naurahti. "Mutta voimme me mennä kävelylle, se olisi mukavaa."
"Nähdään sitten!" kolli naukui iloisena ja sipaisi naaraan mahaa hännänpäällään.

*********************

"Tule, mennään. Haluan näyttää sinulle erään paikan", maukui Varjotuli lempeän kannustavasti. "Jaksat kyllä. Ei ole pitkä matka." Leiri oli jo jäänyt kauas taakse. Ilta hämärtyi jo. Lehtihäntää väsytti, mutta hän luotti kumppaniinsa ja seurasi tätä. Pian maa vaihtui turpeesta kallioksi ja kohosi ylöspäin. He kiipesivät kallionkielekkeelle, jolta näkyi koko reviiri. Tai oikeammin kaikki reviirit. He näkivät nummet, järven, ja sen takaiset metsät.
"Se on kaunis."
"Tiesin, että pitäisit siitä."
"Rakastan sinua. Aina."
"Minäkin rakastan sinua. Suojelen sinua ja pentujamme. Sinulla ei ole mitään hätää."

//tässä välissä kuluu noin neljä kuuta//

"Olen niin ylpeä sinusta." Varjotuli naukaisi onnellisena. Lehtihäntä kehräsi. He olivat saaneet kaksi pientä pentua, kollin ja naaraan. Kolli oli tummanharmaa ja naaras oli vaalea. Naaraan turkissa oli vaaleanoransseja täpliä. Pennut imivät  tyytyväisinä emonsa maitoa. Niiden tuoksu oli paras tuoksu mitä maailmassa oli. Ne olivat täydellisiä. Molemmat.
"Mitkä nimet me annamme heille?" Varjotuli kysyi. "Olisiko kolli Iltapentu?"
"Se on hyvä nimi. Naaras on sitten Aamupentu", kuningatar kehräsi ja kosketti kuonoja kumppaninsa kanssa.
*Vaikka mitä tahansa tapahtuisi, en antaisi sen satuttaa pentujani*, hän ajatteli. *En minkään.*

//pitkästä aikaa taas tarina c: väsäsin tän nyt aika nopeesti niin toivon että se on jotain..:'D ja pennut voi siis lisäillä, rupean seuraavaksi tekemään Aamupennun hakemusta..

Vastaus:

4kp! Tähtikissan antama ennustus on kyllä mielenkiintoinen ja odotan jännityksellä mitä tulee tapahtumaan näiden pentujen kanssa. Sekä hetket Varjotulen ja Lehtihännän välillä ovat erittäin ihania, heistä lukiessa ei voi olla hymyilemättä :3

-Silkkis

Nimi: Marveli

25.12.2016 18:34
Kirjoitin pienen kohdan jo siitä...

Nimi: `Nokkostassu, Tuuliklaani

25.12.2016 18:21
Niin unohtu sanoa että jos joku Myrskyklaanilainen haluaa jatkaa siitä ku kettu poikkes rajan yli sinnepäin niin saa jatkaa ;))

Nimi: `Nokkostassu, Tuuliklaani

25.12.2016 18:00
Luku 3

Tuulitähti juoksi saapuvaa partiota vastaan.
"Ilmenikö mitään?", Tuulitähti kysyi Käärmeensielulta.
"Haistoimme tuoreen ketun hajun ja lähdimme seuraamaan sitä", Käärmeensielu kertoi.
"Kettu poikkesi jossain kohti rajaa Myrskyklaanin puolelle", Sumupilvi jatkoi. Nokkostassu kuunteli keskustelua tuoresaaliskasalta.
Samoin Jäniksenkäpälä.
"Jääkö kettu nyt Myrskyklaanin ongelmaksi?", Nokkostassu kysyi Jäniksenkäpälältä.
"Jos Tuulitähti päättää niin", Jäniksenkäpälä sanoi mietteliäs ilme kasvoillaan.
"Luulen että Tuulitähti varoittaa Hunajatähteä kokoontumisessa", Jäniksenkäpälä lisäsi.
"Ainakaan se ei ole täällä enään", Nokkostassu ajatteli ääneen.
Jäniksenkäpälä nyökäytti päätään.

......................

Nokkostassu käveli niityllä. Hän ei ollut ikinä ennen nähnyt paikkaa, mutta se oli lumoavan kaunis. Aurinko paistoi lämpimästi, ja niityllä ei ollut lunta. Kukkia oli valtavasti. Nokkostassu vinkaisi innostuksesta ja juoksi keskelle kukkamerta. Hän huomasi perhosen, ja lähti sen perään. Hän juoksi ja juoksi muttei saanut perhosta kiinni.
"Pahus...", Nokkostassu mutisi ääneen. Hän huomasi että perhonen oli jo kaukana, joten hän lopetti perhosjahdin ja kävi makuulle kukkien sekaan. Hänelle tuli rento ja levollinen olo.
"Olisipa aina tämmöistä..."
Nokkostassun silmät rävähti auki. Se oli ollut unta. Nokkostassua harmitti unen loppuminen, mutta antoi sen olla ja tassutteli ulos oppilaiden pesältä. Saarnijalka jakeli klaanille päivän askareita. Juuri kun Nokkostassu oli menossa kuulemaan oman tehtävänsä, hän kuuli takaansa naukaisun.
"Nokkostassu, tule tänne!" Nokkostassu kääntyi ääntä kohti. Jäniksenkäpälä, Sumupilvi ja Kyytassu istui lähellä leirin uloskäyntiä.
"Tänään tehdään hieman taisteluharjoituksia" Jäniksenkäpälä huusi Nokkostassulle.
"Ai Kyytassun ja Sumupilven kanssa?", Nokkostassu kysyi innostuneena.
"Kyllä, eikö olekkin kivaa?", Kyytassu hihkaisi. Nokkostassu nyökäytti päätään.
"Lähdetään nyt niin ehditään vielä vähän vaikka saalistaa", Jäniksenkäpälä sanoi.
"Mahtavaa!", Nokkostassu innostui.
Partio lähti matkaan. Nokkostassu haisteli raikasta ilmaa. Ilmassa oli hieman samaa tuoksua mitä unessa, minkä hän oli aikaisemmin nähnyt.
Jäniksenkäpälä pysähtyi.
"Tässä on hyvä paikka treenata", hän tuumaili.

....................................


"Hyvä, tuo oli parempi", Jäniksenkäpälä sanoi. Tänään he harjoittelivat miten puolustautua mäyrää vastaan.
"Tämä on vaikea harjoitus, mutta en nähnyt syytä mikset voisi treenata tätä", Jäniksenkäpälä oli sanonut Nokkostassulle. Liikkeessä kuului hypätä Mäyrän yli, ja alkaa raastamaan takajalkoja. Hyppy vaati täydellistä hallintaa sillä Mäyrä oli suuri eläin, ja hypyn piti olla todella korkea.
"Sumupilvi!", Nokkostassu huusi soturille. Sumupilvi käänsi katseensa Nokkostassun suuntaan.
"Voitko tulla mäyräksi tähän harjoitukseen jotta Jäniksenkäpälä pystyy katsomaan liikettä vierestä?", Nokkostassu huusi.
"Tottakai", soturi vastasi. Sumupilvi hölkkäsi Nokkostassun luo. Kyytassu tuli Sumupilven perässä ja istui kahden ketunmitan päähän.
"Hyvä Nokkostassu...", Kyytassu sanoi myhäilevästi.
Nokkostassu nyökkäsi.
"Voinko aloittaa?", Nokkostassu varmisti Jäniksenkäpälältä.
Mestari nyökkäsi. Nokkostassu halusi hypystä täydellisen. Hän ponnisti, ja hyppäsi ilmaan. Heti ilmaan päästyä Nokkostassu tajusi että hyppy jäi liian matalaksi. Nokkostassun keskittyminen herpaantui. Seuraavana Nokkostassu mätkähti maahan. Ilmoille kajahti tuskainen parkaisu.



............................................


// varmaan todella pitkästyttävää luettavaa........XD//

//Jatkuu....//



Vastaus:

Ensiksi miulla on pari huomiota - tällähetkellä Tuulitähti on lähinnä omissa oloissaan, koska hän on allapäin kumppaninsa kuolemasta, häntä ei liiemmälti näy.
Toisena silmään pisti kohta, jossa Nokkostassun manittiin tulevan ulos oppilaspesästä - Tuuliklaanissa kissoilla ei kuitenkaan ole pesiä, vaan he nukkuvat taivasalla. Huonolla säällä kissat vetäytyvät eläinten kaivamiin koloihin.

Pidin kuitenkin siitä, miten kuvailit Nokkostassun unen niittyä. Hänessä oli tiettyä hurmaavaa lapsekkuutta, kun hän lähti seuraamaan perhosta.
Selitit myös hyvin taisteluharjoitusten tapahtumista, mutta osa lauseista jäi hieman lyhyiksi ja teki tekstistä luettelomaista. Kuvailukin meinasi tässä kohtaa unohtua, kun toimintaa tuli enemmän. Jos koetat lisätä näitä kahta seuraavissa tarinoissasi, huomaat eron varmaan itsekin. :)

Saat 6 KP!

- Nanaba

Nimi: Revontuli

25.12.2016 08:45
Ja Sädekynnellä on kunnia jatkaa tarinaani.

Nimi: Hiiriaskel, Varjoklaani

25.12.2016 08:33
“Hiiriaskel ja Lehtisilmä, menkää te kaksi Huuhkajakatseen metsästyspartioon!” Koivusydän käski.
“Ei millään jaksaisi”, juuri herännyt Lehtisilmä mutisi.
“Ainakin tulee lämpimämpi”, Hiiriaskel naukaisi venytellessään kipeitä lihaksiaan. Raitatassu oli pyytänyt Hiiriaskeleen pitämään hänelle taisteluharjoituksen eikä siskonsa tapaan sietänyt häviämistä. Harjoitukset olivat venyneet ainakin Hiiriaskeleen mielestä vähän turhankin pitkään ja hän pääsi pois vasta kun oli antanut Raitatassun voittaa.
“Niin”, Lehtisilmä kehräsi. “Kunpa eräs toinen suhtautuisi innokkaasti metsästykseen.”
Hiiriaskel tiesi Lehtisilmän tarkoittavan tuon oppilasta Kyyneltassua. Tuo olikin hankala oppilas.
“Onneksi Kyyneltassusta tulee pian soturi”, lohdutin hieman ystävääni.
“Toivottavasti”, Lehtisilmä huokaisi ja lähti herättämään Kyyneltassua.
“Mikä ihme teillä kestää?” Huuhkajakatse huusi kiven luota, jonka ohi pääsi piikkitunneliin.
“Odota nyt hetki, soturilaissa ei ole kielletty juoruilua”, Hiiriaskel käveli vanhemman soturin luo.
Huuhkajakatse ärähti jotain hiljaa. Hiiriaskel pyöräytti vaivihkaa silmiään. *Mikä hapannaama!*
Hän huomasi Lehtisilmän ja vastalauseita mutisevan Kyyneltassun oppilaidenpesällä.
“No niin, kaikki on koolla, joten voisimme lähteä”, Lehtisilmä sanoi, kun hän ja hänen uninen oppilaansa tulivat pois oppilaidenpesältä.
“Jos vain arvon naaraat ehtisivät muulta tekemisesltään”, Huuhkajakatse sanoi ivallisesti, kääntyi ja lähti johtamaan partiota pois leiristä.
“Mitä ihmettä Kettukynsi näkee tuollaisessa hiirenaivossa?” Hiiriaskel sihahti Lehtisilmän korvaan ja livahti kiven ohi.
Lehtisilmä kohautti lapojaan ja vilkaisi heidän takanaan kulkevaa oppilasta. Kyyneltassu mulkaisi häntä. Mestari huokaisi.
Aurinko paistoi vielä aika matalalla ja sen säteet sai lumikinokset hohtamaan. Sen valo ja lämpö sai Hiiriaskeleen hymyilmään ja sulkemaan silmänsä. Hän oli poikkeuksellisen hyvällä tuulella. Mikään ei voisi pilata hänen päiväänsä. Hiirenkorva oli tullut.
“Mitä sinä Tähtiklaanin nimeen oikein teet?” Huuhkajakatse ärähti. Hiiriaskel hätkähti hereille.
“Onko pakko kulkea silmät kiinni ja hidastaa partiota?” Huuhkajakatse jatkoi.
“Minä kuuntelin olisiko riistaa lähellä”, Hiiriaskel vastasi tyyneesti.
“No voisitko lopettaa?” Huuhkajakatse kysyi.
Hiiriaskel nyökkäsi.
“Kiitos!” hän ärähti.
“Mikä hiirenaivo!” Lehtisilmä tuhahti. Hiiriaskel väänsi hymyn kasvoilleen.
“Ei tuo haitannut”, hän sai vain sanottua.
He saapuivat rannalle, jonka järvi ei ollut enää jäässä. Onneksi kaksijalkoja ei näkynyt säikyttelemässä riistaa.
“Menimme rannalle, koska teillä kesti niin kauan ja muut partiot ehtivät jo metsään”, Huuhkajakatse murahti.
“Kuule sinulla ei ole mitään oikeutta puhua noin!” Kyyneltassu avasi suunsa.
Hiiriaskel katosi takaisin metsään. Pieni soturi ei olisi jaksanut enää yhtään riitelyä.
Hän sai heti vainun oravasta. Se nökötti sopivasti pienen sulamattoman lumikinoksen päällä. Hiiriaskel lähestyi oravaa hiipien. Hän pysähtyi hetkeksi ja hyppäsi tuon kimppuun.
Kun hän oli enää hiirenmitan päässä oravasta, joka ei ollut vieläkään huomannut mitään, jokin osui häntä täysiä kylkeen. Hän kaatui maahan kyljelleen jotain kellertävää mukanaan.
“Mit-” Hiiriaskel aloitti, mutta tajusi kissan Sädekynneksi.
“Miksi pilasit hyppyni?” Hiiriaskel ärähti.
“En nähnyt sinua”, Sädekynsi sanoi. Hetken aikaa oli hiljaista, kunnes Hiiriaskel tajusi mitä äsken oli tapahtunut. Hän räjähti nauruun. Samoin Sädekynsi.
“Vaanimmeko me siis samaa saalista ja hyppäsimme samaan aikaan sen kimppuun?” Hiiriaskel kysyi nauraen.
“Joo”, Sädekynsi sai vastatuksi nauraen. Hetken aikaa heidän välillään olleet riidat tuntuivat unohtuneen, mutta lopulta ne palasivat kummittelemaan heidän luokseen. Sädekynsi käänsi katseensa.
“Minun pitää jatkaa met-”, Sädekynsi aloitti.
“Ei!” Hiiriaskel huusi. Sädekynsi katsoi häntä kysyvästi. Hiiriaskel päätti paljastaa parhaalle ystävälleen yhden salaisuuden hänen lukuisistaan, jotta hän näyttäisi Sädekynnelle, että kertoisi tälle kyllä kaiken, vaikka Hiiriaskeleen mielestä Sädekynsi oli kauhea urkkija ja hän pitäisi mieluusti omat ongelmansa vain ja ainoastaan omana tietonaan.
Hiiriaskel kertoisi vanhimman salaisuutensa.
Salaisuuden, jonka hän muisti yhä erittäin hyvin.
*Nyt sitä mennään, enää et voi perääntyä.* hän ajatteli.
Sädekynsi osaisi varmasti auttaa.
“Ajattelin kertoa tämän sinulle, koska uskon, että osaisit auttaa”, hän aloitti.
Sädekynsi nyökkäsi. Hänen silmissään huomasi uteliaisuuden.
“Kun olin pentu, sinä et ollut edes silloin olemassa, kuulin, että Tiikeriraidasta tulisi mestarini. Halusin etsiä hänet ja livahdin metsään. Löysin hänet kyllä, mutta kuulin erään kauhean keskustelun”, Hiiriaskel kertoi ja piti pienen tauon. Menneiden muisteleminen teki hänelle kipeää. Kuin joku raapisi sisältäpäin eikä sitä saanut mitenkään loppumaan.
“Kuulin hänen juttelevan joidenkin kissojen kanssa ja hän sanoi, että kun hän olisi kouluttanut minut, hän pyrkisi varapäälliköksi ja Koivusydän olisi heikko päällikkö, joten Tiikeriraita aikoisi tappaa hänet”, hän sai lopetettua ääni särkyen. Hiiriaskel tunsi, kuinka kyyneleet tulivat silmiin.
“Hei, ei sinun tarvitse itkeä, minä autan sinua”, Sädekynsi sanoi lohduttavasti ja kosketti kuonollaan parhaan ystävänsä korvaa.
“Kiitos, mutta en minä sen takia itke, olen vihainen itselleni, kun en ole kertonut sinulle tuota aiemmin”, Hiiriaskel sai sanotuksi. Viha itseä kohtaan paisui hänen sisällänsä. Eikö hän ollut tajunnut Sädekynnen osaavan auttaa. Mutta pelkkä vilkaisu hänen parhaan ystävänsä kasvoihin sai hänet jo hymyilemään.
“Kiitos vielä uudestaan”, hän sanoi.
“Eipä kestä, mutta meidän pitää laatia vielä toimintasuunnitelma”, Sädekynsi muistutti.
“Niin, mutta minun pitäisi varmaan palata nyt metsästämään, jutellaanko tästä vielä illalla?” Hiiriaskel ehdotti.
“Sopii”, Sädekynsi vastasi ja kääntyi siihen suuntaan, josta oli tullutkin.
Hiiriaskeleesta tuntui kuin kaikki riidat hänen ja Sädekynnen välillä olisivat haihtuneet savuna ilmaan.


Ruskea soturi puraisi pienen, laihan ja säälittävän myyrän niskat poikki. Vihdoin hän oli saanut jotain, vaikka ei klaani pelkällä myyrällä eläisi.
Hiiriaskel vilkaisi aurinkoa, joka oli laskemassa. *Pitäisi palata muiden luo.* hän päätti.
Hänen korviinsa kantautui askelien ääniä. Hiiriaskel käännähti riistan toivossa.
Ei mitään.
Hän valpasti kaikki aistinsa. Ilmassa ei haissut mikään erikoinen. Vain Varjoklaanin vahva haju.
Jokin sai silti hänen niskakarvansa pystyyn. Hän tarkkaili vielä hetken kuusia.
“Tule esiin, huomasin sinut jo”, Hiiriaskel huusi. *Ainakin kannattaa yrittää, en voi menettääkään mitään.* hän mietti. *Paitsi arvokkuutesi, pöhkö! Ajattele, jos joku lähistöllä oleva kuulee kun puhut yksin.*
“Tiedän ettet nähnyt, mutta hyvä yritys”, puiden takaa kuului ärsyttävän tuttu ääni ja valkoinen hahmo tuli esiin.
“Ei kai taas! Mitä nyt aiot? Kenet seuraavaksi uhkaat tappaa? Et ole vielä edes hoidellut edellistäkään”, Hiiriaskel puuskahti.
“Höpsö, en minä nyt omaa pentuani tappaisi”, kissa sanoi.
“Mit-.”
“Ai niin, unohdin kai kertoa heti alussa olevani emosi”, kissa naukaisi nopealla ja erikoisella äänellään.
“Valkokukka?” Hiiriaskel tarkensi. *Ainahan tuo kahjo hiirenaivo saattoi valehdella.*
“Kyllä, ja ellen vallan ole erehtynyt sinun pitäisi olla Hiiriaskel”, Valkokukka sanoi hymyillen.
“Sinun pitäisi olla kuollut!” Hiiriaskel huudahti. Kuningatar oli kuollut aikoja sitten Hiiriaskeleen ja Raitatassun synnytykseen.
“Niin minä olenkin, vai luulitko ettei kuolleet pysty enää ilmestymään maan päälle?” Valkokukka tuhahti.
Hiiriaskel käänsi pitkästä aikaa katseensa nolona tassuihinsa. Niitä katsellessaan hän tajusi tuolta mukamas kuolleelta puuttuvan erään hyvin oleellisen asian.
“Mikset hohda niin kuin muutkin tähtikissat?” Hiiriaskel päästi suustaan ja kun Valkokukka naurahti hän tajusi ettei olisi kannattanut sanoa sitä.
“Luulitko minua ihan totta Tähtiklaanin jäseneksi?” hän kysyi nauraessaan. “Ei, minä pääsin toiseen paikkaan. Paikkaan, jonne ne kissat jotka uskaltavat rikkoa soturilakia pääsevät.”
“Ei kai sen nimi vain ole pimeyden metsä?” Hiiriaskel sähähti tietäen jo vastauksen. Hän oli pentuna kuullut klaaninvanhimmilta, että ne klaanikissat, jotka eivät noudattaneet soturilakia joutuisivat kuollessaan paikkaan, jossa joutuvat vaeltamaan loputtomiin. *Kiva, emoni kuuluu pimeyden metsään eikä kukaan ole ikinä kertonut siitä minulle.* Hiiriaskel ajatteli. *Hetkinen, luuleeko klaanitoverini minun jatkavan emoni jalanjäljissä?* hän tajusi.
“Miksi jouduit pimeyden metsään?” Hiiriaskel kysyi hämmentyneenä kaikesta tästä tiedosta.
Valkokukka naurahti. “Minä kuolin.”
“Ei vaan mitä pahoja tekoja teit?” Hiiriaskel kimitti kärsimättömänä ja tajusi muistuttavansa pentua, joka halusi kuumeisesti tietää miltä päällikön pesä näytti, mutta kellään ei ollut aikaa kertoa hänelle, joten hän selvitti itse ja jäi kiinni ja nyt hän halusi tietää ärsyttävällä kimeällä äänellään millaista metsässä on.
“Valitettavasti en voi kertoa kaikkea”, Valkokukka naukaisi ja tuli nuolaisemaan tyttärensä korvaa.
Hiiriaskel sulki silmänsä. Hän olisi halunnut tietää lisää emostaan, mutta hänen tänään saama tieto saisi riittää. Toistaiseksi.
“Pysy vahvana ja estä Tiikeriraitaa tulemasta varapäälliköksi”, Valkokukka kuiskasi Hiiriaskeleen korvaan henkäisten viimeiset sanat.
Hiiriaskel avasi silmänsä.
Emo oli poissa.
Taas.

//Ja sori, Huuhkajakatseella oli vain huono päivä :3

Vastaus:

Mukava nähdä sinua jälleen!

Ja joo, Huuhkajakatseella näytti tosiaan olevan vähän kurjempi päivä. :'D Pidin miten kerroit Hiiriaskeleen ja Sädekynnen ystävyydestä, ja toit selvästi esille heidän läheisen suhteensa. Hiiriaskeleen kertomus Tiikerikynnestä oli hieman shokeeraava, mutta siitä riittänee asiaa muutamaan seuraavaan tarinaan.
Valkokukan ilmestyminen oli yksi uusi juonenkäänne. Kai kuulemme hänestä lisää ja miksi hän on Pimeyden metsässä?

Saat 9 KP!

- Nanaba

Nimi: Kuuturkki, Myrskyklaani

24.12.2016 00:49
// Nyt sain viimein kirjoittaa tän tarinan, jonka olen aina halunnut kirjoittaa///

Taivaanrannassa sarasti jo vähän vaaleampaa valoa, kun katsahdin tummalle tähtitaivaalle.
Ensimmäinen yöni soturina oli tulossa pian päätökseen ja kohta pääsisin nukkumaan.
Venyttelin hieman kohmeisia jäseniäni ja istuin sitten takaisin valvomispaikalleni.
Hetken päästä näin unisen Haukkakatseen astelevan minua kohti.
" Onnea vielä kerran sinulle Kuuturkki! Ihan kiva, kun pääsit soturiksi ja tulin ilmoittamaan sinulle, että voit mennä nyt nukkumaan..saat nukkua niin pitkään kuin haluat ja voit mennä nukkumaan minun paikalleni jos haluat" Haukkakatse kertoi minulle saapuessaan luokseni ja hän haukotteli sitten syvään.
" Kiitos paljon..menen nyt ennen kuin nukahdan pystyyn.."
naukaisin kiitollisena kollille ja suuntasin kohti sotureidenpesää. Pujahdin sisälle pesään ja näin vähän matkan päässä Leopardikynnen olevan jo nukkumassa
sammalpedillä. Soturin hiljainen kuorsaus kantautui korviini ja päätin mennä hänen vieressään olevaan tyhjään sammalpetiin nukkumaan. Kierähdin väsyneenä pedille ja suljin sitten hitaasti silmäni. Ja ennen kuin huomasinkaan olin nukahtanut syvään uneen.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Pian heräsin vain yhtäkkiä.
Avasin silmäni mutta en ollut enää sotureidenpesässä.
En tiedä olinko edes klaanien reviireillä.
Makasin niittyisellä ruohikolla ja näin horisontissä sumuisesti erottuvan kuusimetsän.
Ylhäällä yläpuolellani loisti tummalla taivaalla kirkas hopeahäntä.
* Missä oikein olen?* mietin hetken aikaa, kunnes nousin ylös maasta katsellakseni ympärilleni.
Kaikkialla oli kuoleman hiljaista.
Pian huomasin oudon näköisen valkean usvan alkavan kerääntyä ympärilleni. Se leijui painottomana ilmassa kaikkialla.
Kuulin taivaalta ääniä ja, kun katsoin taivaalle tuntui, kuin tähdet olisivat laskeutuneet alaspäin maata kohti.
Sitten tapahtui jotain uskomattoman outoa.
Pienet tähdet laskeutuivat alas ja usvan kanssa ne alkoivat sulautua yhteen muodostaen kaksi oudon muotoista olentoa.
* Mitä ne oikein ovat?!* mietin hieman lievässä paniikissa katsellessani kahden olennon muodostumista.
Pala palalta ne alkoivat näyttää muodoiltaan kissoilta.
Hetken päästä aloin nähdä olentojen ulkomuotoa sekä yksityiskohtia.
Usvasta ja tähdistä muodostui kaksi kissaa.
Toinen oli vaaleanharmaa-turkkinen ja sinisilmäinen kissa, jolla oli valkeat etutassut sekä toinen kissa, joka oli musta-turkkinen, vihreillä silmillä sekä valkeilla takatassuilla.
Näin usvan hälvenevän niityiltä ja taivas loisti vielä kirkkaammin kuin ennen.
Silloin kuulin toisen kissoista puhuvan.
" Mukava tavata sinut taas Kuuturkki! Siitä onkin viimeksi aikaa, kun näimme sinut" mustaturkkinen kissa maukaisi minulle lempeästi.
" Ihana nähdä sinut kasvokkain! Olen kaivannut sinua paljon.." vaaleanharmaa kissa sanoi minulle iloisesti hymyillen.
* Keitä he oikein ovat..?!* ajattelin hieman peloissani.
Päätin vastata heille:
" Keitä te oikein olette? Ja miten tiedätte nimeni?.."
Kissat katsoivat toisiaan ihmeissään ja sitten vaaleanharmaa kissa kääntyi minuun päin sanoen:
" Etkö muista meitä? Minä olen emosi Usvaturkki ja tässä on isäsi Varjoliito.."
Olin hyvin hämmentynyt kissan sanoista.
" M-mutta minulla on jo emo; Täpläturkki..mutta isäni on jo kuollut.." vastasin heille pudistellen päätäni.
Nyt kissat olivat hiljaa.
" Joten en voi olla pentunne.." sanoin hiljaa.
Pian mustatukkinen kolli vastasi itsevarmasti:
" Mutta sinä olet tyttäremme..ja sinulla on siitäkin todistamassa syntymämerkki korvassasi..kuunsirppi.."
Muistin oikeassa korvassani olevan syntymamerkkini mutta sitten tajusin, etten ollut kertonut siitä kenellekkään en edes emolleni Täpläturkille.
" Miten sinä tiedät syntymämerkistäni?...en ole kertonut siitä kenellekkään.." kysyin mustaturkkiseltä kollilta.
" Koska olen itse nähnyt sen, kun sinä synnyit.."
kolli vastasi minulle.
" Mutta ette, pysty olemaan vanhempiani! Minulla on jo emo!" sanoin uudestaan heille, kunnes Varjoliito
katsoi minua nyt vähän vihaisemmin.
" Jos kerta Täpläturkki on emosi niin kerro onko hän kertaakaan sanonut sinulle olevasi hänen pentunsa tai tyttärensä? Onko hän kertonut kuolleesta isästäsi mitään tietoa? Tai ovatko hänen pentunsa kutsuneet sinua ikinä sisarekseen?!" kolli sanoi minulle vihaisena.
* Se..se on totta..* ajattelin heti muistetuani sen, kuinka Täpläturkki oli aina vältellyt puhumasta isästäni minulle mitään tai kertomasta klaanin vanhoja tapaturmatarinoita.
Olin ihan sanoton enkä pystynyt puhumaan.
* Mutta jos he kerta ovat vanhempiani niin miksi he sitten jättivät minut? Miksi he eivät jääneet luokseni?..* ajattelin ja pian aloin tuntemaan vihaan sekä raivoa heitä kohtaan.
Tuntui kuin ne tunteet olisivat purkautumassa.
" M-mutta miksi te sitten jätitte minut?! Haluan tietää..
missä te olette..haluan takaisin luoksenne.."
karjuin ensin vihaisena mutta ääneni petti lopussa melkein kokonaan.
Vanhempani katsoivat toisiaan surullisen näköisinä.
" Eivätkö he ole kertoneet sinulle meistä?...eivät edes sitä miten.." Usvaturkki sanoi mutta lopetti lauseensa kesken kuuloistaen todella surulliselta.
" Miten...?" kysyin häneltä heti.
Varjoliito katsoi minua suoraan silmiin ja näin hänen silmistään, että hänkin oli hyvin surullinen.
" Miten me..kuolimme.." kolli vastasi minulle ja katsoi pois päin minusta.
" Kuolitte?...mutta miten..kertokaa minulle.." sanoin henkeä haukkoen sillä en uskonut heitä.
" Me..kuolimme, kun koiralauma hyökkäsi Myrskyklaanin leiriin..se oli ihan tavallinen päivä Myrskyklaanissa ja olit syntynyt edellispäivänä..mutta pian koirat hyökkäsivät..olin itse sinun kanssasi pentutarhassa turvassa ja isäsi oli leirissä taistelemassa koiria vastaan..
mutta yksi koirista pahaksi onneksemme oli löytänyt pentutarhan sisäänkäynnin ja se oli tullut tappamaan kaikki pennut..Lilja-aamu sekä Täpläturkkikin olivat vielä silloinkin pentutarhassa ja he suojelivat muita pentuja koiralta..tilanne muuttuu, kun kuulin isäsi karjaisevan pesän ulkoa ja menin paniikkiin, että hännelle olisi sattunut jotain...tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta silloin kuulin äänen päässäni, joka kehotti minua jättämään sinut ja pelastamaan isäsi..olin tietenkin epävarma asiasta, mutta päätin kuitenkin jättää sinut Täpläturkin huostaan siksi aikaa, kunnes olisin pelastanut isäsi...pienellä viekkaudella pääsin pesää piirittäneen koiran ohi ja houkuttelin sen perääni, että se ei tappaisi sinua ja muita pentuja...leirissä oli täysi kaaoas, kun saavuin ulos...kaikki soturit sekä oppilaat taistelivat koiria vastaan..mutta isointa koiraa vastaan taistelivat isäsi, Punataivas ja Hunajatähti..he olivat alakynnessä koiraa vastaan, joten päätin mennä auttamaan heitä, mutta silloin perässäni ollut koira hyökkäsi kimppuuni...mutta
tapettuani koiran...näin isäsi makaamassa velttona maassa, liikkumattomana..kiirehdin hänen luokseen mutta..hän oli kuollut..ja seuraavaksi minä kuolin..
en huomannut takanani olevaa koiraa...vähän ajan päästä tunsin kuinka niskastani otettiin kiinni...ja sitten maailmani musteni.." Usvaturkki lopetti kertomuksensa ja katsoi minua.
Olin uudestaan sanaton.
* Emoni siis kuoli yrittäessään pelastaa ei vain isääni vaan myös minut ja muut pentutarhan pennut.."
totesin tajutessani asian oikean totuuden.
" Me..pyydämme sinulta anteeksi Kuuturkki.., ettemme ole käyneet tapaamassa sinua unissasi aikaisemmin..mutta jatkossa tulemme kyllä käymään luonasi uniisi, kunnes oma elämänaikasi on ohi ja siirryt seuraamme Tähtiklaaniin...mutta annatko meille anteeksi?"
Isäni Varjoliidon katuvan kuuloinen ääni kysyi minulta hieman väristen.
Tunsin sisälläni olevan vihan sekä raivon liekin sammuvan ja sen tilalle tuli ihanan lämmin tunne.
Miksi en antaisi heille anteeksi? He olivat oikeat vanhempani, jotka olivat uhranneet omat henkensä pelastaakseen klaaninsa sekä kaikki rakkaat läheisensä ja perheensä.
" Isä, emo..minä annan teille anteeksi ja..minä rakastan teitä aina!" sanoin ääni väristen ja juoksin sitten heidän luokseen.
Isäni ja emoni puskivat päitänsä päätäni vasten sekä kehräsin heidän kanssaan. Tunsin emoni lämpimän turkin kyljessäni ja isäni nuolaisi minua hellästi korvasta.
" Mekin rakastamme sinua aina.." vanhempani sanoivat yhteen ääneen minulle.
Tahdoin vain olla heidän kanssaan vielä hetken pidempään.
" Mutta emme tulleet tänne vain tapaamaan sinua sillä meillä on sinulle tärkeää kerrottavaa.." emoni Usvaturkki sanoi, kun olimme tarpeeksi kauan tervehtineet toisiamme.
" Kertokaa vain.." naukaisin vanhemmilleni.
Tunsin ilmapiirin muuttuvan hieman vakavammaksi.
" Meillä on sinulle ennustus;
Klaaniin syntyy pentu, pentu joka saattaa muuttaa klaanien kohtaloa. Pentu tulee olemaan suuren Tiikeritähden uudelleensyntymä yhtä voimakas kuin hän, yhtä paha kuin hän..." Isäni kertoi minulle vähän vakavan kuuloisella äänellä.
" M-mutta miten tämä liittyy minuun?!" kysyin ihmetellen katsoen emoani ja isääni.
Isäni hymyili virneillen minulle ja emoni vastasi:
" Koska sinä tulet olemaan tämän pennun emo, rakas tyttäreni..sinut on valittu kantamaan ennustuksen pentu ja kasvattamaan hänestä suuri soturi, ei petturi sekä tappaja kuin Tiikeritähti.." emoni Usvaturkki vastasi minulle lempeästi.
" M-minäkö?...tulenko minä siis pian saamaan pentuja??"
Isäni naurahti sanoen minulle:
" Et ihan vielä..mutta sanoisin, että muutaman kuun päästä.."
Huokaisin helpottuneena ja katsoin vanhempiani.
Samassa huomasin, että heidän tassunsa olivat alkaneet hälvetä ja aikaisempi usva oli alkanut leijua taas.
" Meillä ei ole enää kauheasti aikaa..Kuuturkki..muista aina, että me olemme turvanasi sekä tukenasi, kun sinulla suru tai murhe.." isäni Varjoliito sanoi minulle lempeästi.
He olivat alkaneet hälvetä enemmän ja nyt heidän tassunsa olivat hävinneet kokonaan.
" Ja me rakastamme sinua aina ja ikuisesti kävi mitä tahansa.." emoni Usvaturkki naukaisi minulle.
" Niin minäkin.." vastasin heille iloisena.
" Kuuturkki..muista, että me olemme opastaneet sinua läpi pentuaikasi, läpi oppilasaikasi ja nyt opastamme sinut läpi soturiaikasi.." kummatkin vanhempani sanoivat minulle tutunkuuloisella hiljaisella äänellä.
* He kuulostavat aivan..* ajattelin hämmastyneenä heidän ääniään.
* He siis olivat ne kuiskaavat äänet päässäni!...nyt todella uskon heitä.." ajattelin katsellessani vanhempiani.
Nyt vanhemmistani oli enää kaulaan asti jäljellä näkyvää usvaa.
" Minä rakastan teitä aina! Nähdään myöhemmin..!"
naukaisin vanhemmilleni hyvästeiksi.
Vielä ennen hälvenemistään emoni huusi minulle:
" Kuuturkki! Rakas tyttäreni! Muista, että rakkaus on maailman vahvin voima..mikään ei voi voittaa sitä!"
Emoni viimeiset sanat kuultuani vanhempani hälvenivät kokonaan näkyvistä ja usva hälveni pois.
Jäin yksin niittyiselle ruohikolle.
Silloin vain yhtäkkiä päätäni alkoi särkeä
sietämättömästi. Sitten näin jotain.
Ne olivat kuin pieniä näkyjä menneisyydestä.
Näin emoni silmin kuinka hän pakeni koiraa ja yritti etsiä isääni, isäni silmin kuinka hän taisteli koiria vastaan sekä omilla näkemättömillä pennunsilmillä kuinka emoni Usvaturkin kuoltua Täpläturkki lupasi olla minulle kuin oikea emo ja suojella minua aina.
Sitten näöt vain loppuivat ja maailma musteni kokonaan.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Heräsin hiestämärkänä sotureidenpesässä.
* Tapasin oikeat vanhempani..oikea emoni on Usvaturkki ja oikea isäni on Varjoliito" ajattelin heitä muistaessani mitä unessani oli tapahtunut.
* Mutta se vanhempieni kertoma ennustus..onkohan se siis oikeasti tapahtumassa?..." mietin itsekseni ja nousin ylös pediltä.
* Voisin kysyä Täpläturkilta asiaa varmistukseksi..* ajattelin ja päätin sitten mennä naaraan puheille.
Vasta nyt huomasin, ettö sotureidenpesä oli kokonaan tyhjä.
* Kaikki ovat jo varmaa omissa toimissaan..* mietin hetken aikaa ja pujahdin sitten ulos sotureidenpesästä.
Ulos tultuani näin auringon olevan jo korkealla ja kaikki tekivät omia tehtäviään.
Suuntasin suoraan pentutarhalle ja saapuessani oviaukolle pujahdin sisään.
Pesässä pennut olivat hereillä ja he leikkivät sammalpallo peliä.
Näin Täpläturkin olevan hereillä ja naaras pesi juuri itseään.
Astelin nopeasti pentujen leikkiä häiritsemästä naaraan luo ja istuin hänen viereen odottamaan, kunnes Täpläturkki olisi valmis.
Katseeni vaelsi pentujen leikkiin. Vuoripentu ja Kirkaspentu pelasivat Ruusupennun sekä Naalipennun kanssa sammalpalloa
" Oliko sinulla jotain asiaa?" kuulin Täpläturkin kysyvän minulta.
Käännyin häneen päin ja vastasin:
" Halusin vain puhua yhdestä asiasta sinulle.."
Naaras katsoi minua ja hymyili sitten sanoen:
" Minä kuuntelen sinua"
Hengitin ensin syvään ja sanoin sitten naaraalle:
" Minä tiedän, että et ole oikea emoni..tapasin oikeat vanhempani unessani ja he kertoivat minulle asiasta.."
Kuultuaan sanani naaras katsoi minua surullisilla silmillä.
"..onko se totta?" kysyin kuningattarelta joka oli vain hiljaa.
Sitten Täpläturkki vastasi:
" On..minä tiesin kyllä, että Usvaturkki ja Varjoliito ovat kuolleet...olen pahoillani, etten kertonut sinulle aikaisemmin, mutta.... en halunnut sekoittaa sinua emo-asioilla sekä en varsinkaan sitä, että oikea emosi oli oikeasti kuollut...annathan minulle anteeksi?"
Kuultuani Täpläturkin sanat naukaisin hänelle hymyillen:
" Tietenkin saat..ja kiitän sinua, että olet aina huolehtinut minusta vaikkenkaan ole oma pentusi.."
Naaras hymyili myös ja nuolaisin hänen päälakeaan merkiksi anteeksiannosta.
" Kuuturkki..täällä on vieras odottamassa sinua"
kuulin pian Lilja-aamun maukaisevan minulle ja käännyin oviaukolle ihmetellen.
" Tulisitko tänne Kuuturkki?..minulla on kysyttävää.." kysyi tutun kollin ääni iloinen minulta.
Oviaukossa seisoi Leopardikynsi odottamassa minua.
" Mene vain!" Täpläturkki sanoi minulle kehräten.
Nyökkäsin iloisesti hyvästeiksi ja tassuttelin sitten Leopardikynnen luo.
" Tule.." kolli naukaisi minulle.
Katsoin häneen päin ja lähdimme menemään kohti tuoresaaliskasaa.
" Mitä asiaa sinulla oli minulle?.." kysyin soturilta, kun saavuimme tuoresaaliskasalle.
" Mitäs sanoisit jos lähtisimme metsästämään yhdessä?
Voisimme juhlistaa sotureiksi pääsyä isolla tuoresaaliskasalla..mitä sanot?" Leopardikynsi kertoi minulle ideastaan.
Katselin tuoresaaliskasalle.
Se oli aika tyhjän näköinen ja se tarvitsisi lisää riistaa.
" Toki! Mennään vain! Milloin lähdemme?" vastasin iloisesti kollille.
" Voisimme lähteä ennen auringonlaskua, sillä olen kuullut, että yöllä riistaa tulee parhaiten" Leopardikynsi naukaisi minulle ja katsahti sitten nopeasti taivaalle.
" Selvä..minulla on rajapartio pian, mutta voisimme lähteä suoraan, kun olen tullut sieltä..sopiiko se sinulle?"
Leopardikynsi kysyi nyt hieman jännittyneempänä ja katsoi sitten minua.
" Sopii.." vastasin hänelle ja näin muutamien soturien jo kokoontuvan Haukansiiven luo.
" Rajapartion aika! Nähdään sitten ja odotan sinua tunnelin suulla!" Soturi-kolli huikkasi minulle, ennen kuin lähti jölköttelemaan joukkiota kohti.
* Pitäisi varmaan keksi sitten, jotain tekemistä..* mietin ja päätin mennä nukkumaan sotureidenpesään.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Tassuttelin tavalliseen tahtiin kohti piikkihernetunnelin suuta, jossa tapaisin Leopardikynnen.
Näin vaaleanruskean kollin istuskelevan jo tunnelin suulla ja nopeutin askeliani.
" Kauanko olet odottanut minua?" kysyin kollilta, kun saavuin hänen luokseen.
" Tulin vähän aikaa sitten..lähdetäänkö?" Leopardikynsi vastasi minulle ja kääntyi sitten tunneliin päin.
" Joo...lähdetään vain" vastasin ja menimme yhdessä tunneliin.
Astelimme tunnelia pitkin ulos leirin ulkopuolelle ja päätimme mennä järveä kohti saalistamaan.
" Voisimmeko mennä tuonne päin? Haluan näyttää sinulle jotain.." Leopardikynsi kysyi minulta, kun olimme astelleet jo jokin aikaa kohti järveä.
" Mutta eikö meidän pitänyt metsästää??" kysyin hämmentyneenä kollilta.
" Siellä on ihan hyvä paikka metsästää!" hän vastasi mulle äkkiä.
" Jos sanot niin..mennään vain!" sanoin hänelle myöntyen ja lähdimme kulkemaan kohti kollin kertomaa paikkaa.
Kuljin Leopardikynnen perässä ja kolli johdatti minut avaralle kalliolle, josta näkyi kauas metsään.
" Täällä on tosi kaunista!" naukaisin kollille ihastuneena maisemista ja istuin katseleman ympärilleni.
Kolli istui viereeni ja katselimme kuinka aurinko alkoi laskeutua alas. Aurinko värjäsi taivaan kauniin keltaisen oranssiksi maisemaksi, josta en pystynyt ottamaan silmiäni irti.
" Auringonlaskut ovat mielestäni kauniita.." Leopardikynsi naukaisi minulle ja katsoi sitten minua.
" Kuuturkki..minulla on sinulle nytvjotain kerrottavaa..."
Leopardikynnen ääni sanoi minulle ja istuin häneen päin kuunnellakseen mitä hän oikein sanoisi.
Näin kollin katsovan minua oudosti ja sitten Leopardikynsi sanoi minulle lempeällä äänellään:
" Kuuturkki..olet mielestäni kaunis sekä huolehtiva kissa, jonka olen koskaan tavannut..olet älykäskin ja osaat taistellakin hyvin..ja vaikka sinulla olisikin jo joku tietty kissa, josta pidät niin haluan vain kertoa sinulle tämän..
Minä rakastan sinua!..koko sydämeni pohjasta"
Sydämeni jätti välistä lyönnin.
* Hän rakastaa minua?...* ajattelin hetken, kunnes tajusin kollin sanojen tarkoituksen.
Silloin tunsin jotain.
Se oli kuin lämmin aalto joka aaltoili sisälläni.
Se oli rakkauden aalto se tarkoitti vain yhtä asiaa.
Minäkin rakastin Leopardikynttä ja olin aina rakastanutkin.
" Minäkin..rakastan sinua" naukaisin kollille vastaukseni hymyillen.
Näin Leopardikynnen katsovan minua ennen kuin hän kosketti kuonollaan kuonoani.
Sitten hän nosti kuononsa.
" Kuuturkki..T-tuletko kumppanikseni?" kuulin Leopardikynnen kysyvän minulta ääni hieman väristen.
Katsoin häntä suoraan silmiin ja vastasin sitten iloisempana kuin koskaan:
" Tulen"

// Aaahhwww!! Tää loppu on vaan nii ihana ♡♡♡.
Jatkan pian..//










Vastaus:

Yay, cute couple confirmed! Onnea Kuulle ja Leolle, he ansaitsevat toisensa :')

Tuttuun tapaan tarina sisälsi paljon tapahtumia. Pienestä (tai no, aika isosta) kommelluksesta huolimatta sait sen julkaistua, tästä pisteet! Koko tarinan kertaalleen poistumisen takia katson nyt läpi pilkunviilaajasormieni mahdollisia kirjoitusvirheitä ja/ tai toistoja, mutta on aina parempi tuplatarkistaa ja tallennella varvittavien muutosten välissä kuin jättää ne tekemättä ;)

Kuuturkin unen alku ja kahden tähtikissan muotoutuminen hopeahännän tähdistä oli kuvattu kauniisti. Pystyin helposti eläytymään Kuuturkin tunnetilojen vaihteluissa tämän saadessa tietää Usvaturkin ja Varjoliidon olleen tämän oikeat vanhemmat ja kuullessaan ennustuksesta. Tietääkseni Myrskyklaanissa ei kuitenkaan ole koirahyökkäyksiä lähiaikoina koettu..?
Ennustus kuulosti kohtalokkaalta, mutta koskiessaan mahdollisesti kaikkia klaaneja siitä olisi ensin kannattanut kysyä yp:iltä?

Uni loppui dramaattisesti, pidin tästä kohdasta. Onneksi Kuuturkki ymmärsi kasvattiemonsa Täpläturkin ajatelleen vain tämän parasta valehdellessaan ja antoi hänelle anteeksi.
Leopardikynnen pyytäessä Kuuturkkia saalistamaan kanssaan aloin aavistella mitä oli tulossa... :3
Tarina loppui koskettavaan ja suloiseen hetkeen, jota Leo oli selvästi valmistellut vähän aikaisemmin :'D

-Rosmariini-

Awwe, laitoin nämä kaksi kumppaneiksi. :3 Saat 22 KP!

- Nanaba

Nimi: Helmitassu, Yöklaani

20.12.2016 16:26
"Saapukoon jokainen yössä hiipimään kykenevä klaanikokoukseen!"
Päällikkömme Kirsikkatähden ääni kajahteli ympäri leiriä. Turkkiani kihelmöi jännityksestä ja loikin kiireesti muiden kissojen luokse, jotka olivat kerääntyneet paikalle kuulemaan päällikköä. He näyttivät hiukan hämmästyneiltä: oliko sattunut jotain? Vai nimitettäisiinkö jokin kissa oppilaaksi tai soturiksi?
Kirsikkatähti istui ryhdikkäänä pesänsä suulla. Vaikkeivät kaikki taaempana olevat kissat nähneetkään häntä kovin hyvin, hänen kantava äänensä tavoitti jokaisen korvat.
"Verimarjalla on asiaa", Kirsikkatähti ilmoitti ja väistyi parantajan tieltä. Punertava naaras kumarsi Kirsikkatähdelle ja istuutui.
"Yöklaanin kissat, te tiedätte, etten voi olla kanssanne ikuisesti. Niinpä minun on aika ottaa oppilas", Verimarja lausui.
Klaanin keskuudesta kuului kiihkeää supinaa: aikoiko Verimarja ottaa oppilaan? Kenet?
"Olen valinnut kissan, joka on osoittanut olevansa sinnikäs ja kärsivällinen", parantaja jatkoi keskeyttäen supinan.
"Oppilaani tulee olemaan Helmitassu."
Supina alkoi uudestaan.
"Mene heidän luokseen", vieressäni istuva Kyynelsilmä patisti ja hymyili rohkaisevasti.
Nousin ja tassutin päällikön ja parantajan luo.
"Helmitassu, hyväksytkö paikan Verimarjan oppilaana?" Kirsikkatähti kysyi.
"Kyllä", vastasin.
Verimarja nousi seisomaan ja kosketin hänen kuonoaan omallani.
"Helmitassu! Helmitassu!" Yöklaani hurrasi.
Verimarja katsoi minua hymyillen ilkikurisesti.
"Nyt olet sitten minun oppilaani. Älä luulekaan että saat velttoilla päivät pitkät tuon vähemmän kauniin naamasi takia!"
"Huoli pois", naurahdin. "Sait juuri klaanin ahkerimman oppilaan."
Verimarja virnisti.
"Helmitassu!"
Ruskaturkki juoksi luoksemme.
"Onnea!"
"Kiitos", sanoin ja painoin pääni hetkeksi emoni turkkiin.
"Olen niin ylpeä sinusta", Ruskaturkki maukaisi. Tiesin hänen olleen huolissaan siitä, tulisiko minusta koskaan mitään, mutta aioin näyttää hänelle, että pystyisin palvelemaan klaaniani yhtä hyvin kuin täysin terve kissa.
"Ruskaturkki!" Ilveskorva huusi. Hän ilmeisesti järjesteli partioita soturien pesän vieressä.
"Pitää mennä", oranssi soturi sanoi ja nuolaisi poskeani ennen kuin lähti varapäällikön luo.
"Mitäs nyt?" tivasin Verimarjalta.
"Opetan sinulle joitain yrttejä."

---

Yrttivarastossa lemusi voimakkaasti yrteiltä. Kasveja oli vaikka kuinka monta eri lajia.
"Miten sinä muistat kaikki?" kysyin hämmästyneenä.
"Minulla oli hyvä mestari. Ja muistini on oikein hyvä", Verimarja vastasi.
"Kuka sinun mestarisi oli?"
"Raparperiturkki."
"Ahaa."
Nimi ei sanonut minulle yhtään mitään, Raparperiturkki oli ilmeisesti kuollut ennen minun syntymääni.
"Noniin, katsotaanpas näitä yrttejä", Verimarja tokaisi, poimi varovasti suuhunsa pari lilaa kukkaa ja laski ne maahan.
"Tämä on laventelia. Sen tunnistaa tuosta kukasta ja tuoksusta. Sitä käytetään kuumeen ja vilun hoitoon syöttämällä sitä potilaalle."
Nuuhkaisin kukkia ja nyrpistin nenääni voimakkaalle hajulle.
"Ja tämä on malvaa", parantaja sanoi ja näytti toista kasvia, jonka lehdet olivat hiukan vaahteranlehden näköisiä.
"Malvaa käytetään mahakivun hoitoon, sekin syödään. Ja tämä tässä on kehäkukkaa."
Keltakukkainen kasvi näytti tutulta.
"Tuota käytetään haavojen hoitoon!" ilmoitin voitonriemuisena.
"Oikein, lehdet tai terälehdet pureskellaan ja tahna levitetään haavaan", Verimarja esitelmöi.
"Laitatko ne takaisin paikalleen, minä etsin seuraavan."
Poimin kukat varovasti suuhuni ja etsin katseellani samannäköisiä kukkia. Haa, tuolla, pesän toisella puolella! Hyppelin kasan luo- tai siis aioin hypellä sen luo, mutta pahaksi onneksi etäisyyden arviointi meni pieleen ja hyppelinkin kasan päälle
"Helmitassu!" Verimarja huudahti.
*Hups.*
Peräännyin äkkiä kauemmas yrttikasasta.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus, arvioin etäisyyden väärin, ihan totta!" puhua pälätin säikähtäneenä, kun tuimailmeinen Verimarja säntäsi tarkastamaan kehäkukkien kuntoa.
"Tiedän ettet tehnyt sitä tahallasi, mutta liiku vastedes täällä kävellen. Jokainen yrtti on arvokas", parantaja murahti ja siirteli lehtiä varovasti tassullaan.
"En kai rikkonut niitä?" kysyin.
Verimarja mutisi jotain itsekseen ja sanoi sitten:
"Et rikkonut, mutta liiskasit. Näitä pitää hakea lisää."
Painoin pääni katuvana.
"Anteeksi", kuiskasin.
"Hei, älä ota sitä noin raskaasti. Tämä on ensimmäinen päiväsi parantajaoppilaana, kaikki mokaavat joskus", Verimarja maukaisi.
"Nyt on onneksi viherlehti, joten saamme uusia helposti. Sitä paitsi, nyt minulla on erinomainen syy näyttää sinulle, mistä kehäkukkaa löytää!"
Ystäväni reipas äänensävy kohotti mielialaani monta astetta.
"Milloin lähdetään?" kysyin innokkaana.
"Heti kun olet käynyt viemässä nuo liiskautuneet kukat ja lehdet pois, vie ne vaikka tarpeidentekopaikalle", parantajakissa sanoi.
Poimin liiskautuneet kasvit varovasti suuhuni ja kävelin varoen ulos. Ulkona kiihdytin vauhtia ja loikin ulos leiristä tarpeidentekopaikalle.

//Eka stoori! :D

Vastaus:

Näin alkuun sanon vielä kerran: tervetuloa Mysteryyn!
Pidän kovasti tästä tarinasta, enkä vähiten siksi että Helmitassu on mainio hahmo xD Hänessä on luonnetta, eikä hän jää vain rannalla ruikuttamaan hieman rujon ulkonäkönsä takia vaan elää elämäänsä kuten kuka tahansa "tavallinen" kissa (toki niitä kommeluksia näyttää sattuvan, mutta ne kuuluvat arkeen.)
Helmitassulla taitaa muutenkin olla taipumuksia parantamiseen hyvän muistinsa ja kuuliaisuutensa ansiosta.

Mitään suurta huomautettavaa en tästä tarinasta löytänyt, ainut että Mysteryssä on tällä hetkellä meneillään hiirenkorva, ei viherlehti. Vuodenajan näkee maailma-kategorista, vuodenaika & sää -otsikon alta. :') se vaihtuu nykyään tekstistä poiketen 3 kk välein.
Mielenkiinnolla jään seuraavaa tarinaa odottamaan.

-Rosmariini-

Tervetuloa vielä miunkin puolestani!
Pidin kovasti tuosta persoonallisesta kokoontumiskutsusta, sekä Helmitassun tarmokkaasta luonteesta.
Tuosta vuodenaika-asiasti sinuu ei kyllä voi syyttää, kun sitä ei ole päivitetty maailma-sivulle eli et voinut tietää. ;D

Saat 7 KP & 1 MP!

- Nanaba

Nimi: Kuutassu/turkki, Myrskyklaani. Marveli.

19.12.2016 18:05
// Vihdoin tästä oppilaasta tulee soturi!!! Mutta sitä ennen tapahtuu jotain..nauttikaa..///

/// Muutama viikko myöhemmin, kun Kuutassun jalka on parantunut..///

" Laita ne yrtit vain tuonne ja voit sitten lähteä"
Hiutalemyrsky sanoi minulle astellessamme sisään parantajanpesään ja osoitti hännällään kiven vieressä olevaa kuoppakohtaa. Laskin yrtit varovasti kiven vieressä olevaan kuoppaan ja lähdin sitten nopeiden hyvästien jälkeen takaisin oppilaidenpesälle. Takajalkani oli parantunut hyvin ja Hiutalemyrskyn sekä varsinkin Leoparditassun ansiosta pystyin taas jatkamaan tavallisia oppilaan toimiani.
Melkein koko parantumis-aikanani Leoparditassu oli hoitanut minua. Hän toi minulle tuoresaalista, jutteli kanssani jos minulla oli tylsää, auttoi Hiutalemyrskyä etsimällä yrttejä jos niitä puuttui ja hän oli, jopa pyytänyt Haukansiiveltä, että hän antaisi Leoparditassun nukkua kanssani parantajanpesässä.
Olin hyvin kiitollinen Leoparditassulle hänen huolehtimisestaan sekä auttavaisuudestaan, etten pystynyt sanoinkaan sitä kuvailemaan hänelle.
Saapuessani oppilaidenpesälle näin Sammaltassun ja Kivitassun juttelevan mutta en nähnyt Leoparditassua missään. Istuin vähän matkan päähän heistä ja aloin pestä itseäni. Pesun jälkeen näin rajapartion palanneen kierrokseltään ja huomasin Leoparditassun tassuttelevan Pakkastuulen vieressä kohti sotureidenpesää.
Kollit näyttivät juttelevan jostain tärkeästä ja uteliaisuudestani päätin selvittää mitä oikein oli tekeillä.
Nousin ylös ja tassuttelin heidän luokseen.
" Mitä oikein on tekeillä?" kysyin suoraan Pakkastuulelta.
" Rajapartio haistoi Myrskyklaanin reviirillä ketunhajua. Se on varmaan tullut Tuuliklaanin puolelta" Leoparditassu vastasi mestarinsa puolesta minulle ja Pakkastuuli nyökkäsi varmistukseksi.
" Niinkö? Onko se pahakin juttu?" kysyin huolestuneena molemmilta kolleita.
" Ei..se oli aika laimea mutta Haukansiipi päätti mennä kertomaan siitä Hunajatähdelle.." Pakkastuuli kertoi minulle.
* Ketunhajua? En ole ennen nähnytkään kettua..* mietin, kunnes huomasin mestarini tassuttelemassa meitä kohti.
" Hei Pakkastuuli! Mitäs sanoisit, jos menisimme oppilaittemme kanssa yhdessä metsästämään?
Siitä on nimittäin pitkä aika, kun viimeksi teimme jotain nelistään ja ajattelin, että se olisi mukavaa"
mestarini Päästäismieli kertoi katsoen kysyvästi valkoista kollia ja istui meidän seuraamme.
" Sopii ainakin minulle" Leoparditassu sanoi iloisena ja katsoi sitten minua.
Tunsin yhtäkkiä sydämeni lyöntien nopenevan.
* Minun on pakko vastata jotain!* ajattelin paniikissa ja sanoin sitten:" N-niin minullekin! Se tosiaan kuulostaisi mukavalta"
Pakkastuuli katsoi meitä kaikkia ja vastasi sitten hieman hymyillen:" Noh, jos kaikki haluavat mennä niin mennään sitten vain.."
" Jee!!" Leoparditassu sanoi innostuneena ja Päästäismieli naurahti kollin innokkuudelle.
" Milloin lähdemme?" kysyin mestariltani, joka vain hymyili minulle.
" Lähdemme ihan kohta.." hän vastasi minulle ja katsoi taas Pakkastuulta.
" Ensin, kun olen hieman jutellut Pakkastuulen kanssa"
Päästäismieli sanoi ja näytti hännällään, että kolli seuraisi tätä. Näin mestareittemme menevän ja kysyin sitten Leoparditassulta:
" Miksiköhän he halusivat mennä meidän kanssamme metsästämään?"
Leoparditassu näytti olevan omissa ajatuksissaan ja päätin jättää asia siihen.
" Menen jo odottamaan heitä..tuletko sinä Leoparditassu?" kysyin kollilta uudestaan ja tällä kertaa hän kuuli minut.
" Joo tulen.." hän vastasi minulle ja lähdimme tassuttelemaan piikkihernetunnelin suuntaan.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Aikamme odoteltua näin Päästäismielen ja Pakkastuulen tulevan minua sekä Leoparditassua kohti.
" Anteeksi, että jouduitte odottamaan! Lähdemme heti"
Päästäismieli ilmoitti meille ja astuimme tunneliin.
Astelin Leoparditassun takana tunnelia pitkin ulos leiristä.
Ulos päästyämme Päästäismieli sanoi meille:
" Minä ja Pakkastuuli menemme Varjoklaanin rajalle päin metsästämään ja te voitte mennä Tuuliklaanin rajalle, jos haluatte..tapaamme leirin edessä, kun olette metsästäneet tarpeeksi"
Katsoin mestariani ihmetellen, kun hän sekä Pakkastuuli lähtivät tassuttelemaan kohti Varjoklaanin rajaa.
* Eikö meidän pitänyt metsästää kaikki yhdessä?..*
mietin hetken kummissani.
Pienen hiljaisuuden jälkeen Leoparditassu kysyi minulta:
" Mennäänkö?"
Katsoin häneen päin ja vastasin sitten huokaisten:
" Mennään vain"
Päätimme Leoparditassun kanssa, että metsästäisimme noin neljän ketunmitan päässä toisistamme, jotta pystyisimme saamaan edes saalista.
Haistelin tarkasti ilmaa mutta en haistanut mitään riistaa lähettyvillä.
Astelin hiljaa eteenpäin ja ohitin saniaispehkon.
Kuuntelin korva tarkkana, kuuluisiko yhtään mitään ääntä.
Pian näin ruskean oravan istuvan puunkannolla.
* Voisin koittaa napata sen..* mietin ja lähdin nopeasti hiipimään kohti oravaa. Hiipimiseni oli täydellisesti ajoitettua sekä hiljaista, kiitos mestarini kovan ja tiukan harjoituksen. Lähestyin oravaa hetki hetkeltä ja pian olin saamassa sen, kunnes orava taisi haistaa minut lähti juoksemaan kohti Tuuliklaanin rajaa. Lähdin salamana oravan perään ja juoksin sen kiinni melkein rajan tuntumassa. Hyppäsin pitkän loikan kynnet edellä ja tapoin oravan siihen paikkaan. Otin oravan hampaisiin kantaekseni sen, kunnes huomasin nummilla kaksi kissaa. Toinen oli kellanpunainen ja toinen oli vaalean ruskea pienempi kissa. Olisiko se Lehtihäntä?
En ollut varma asiasta ja käänsin katseeni pois päin kissoista.
Mutta pian haistoin oudon uuden hajun. Hajua oli hieman pistävä sekä se löyhkäsi variksenruualle.
* Mikä haju tämä on?* mietin itsekseni ja päätin lähteä seuraamaan hajua. Tassuttelin orava hampaissani eteenpäin hajua seuraten, kunnes aikoja tassuteltuani päädyin kaatuneen puun juurelle.* Missäköhän oikein olen?* mietin ja katselin tarkkaavaisena ympärilleni.
Jokin paikassa epäilytti minua, mutten tiennyt mikä.
Silloin kuulin murinaa ja näin kauhukseni kolosta tulevan ulos, sen mitä en osannut odottaa tapaavani.
Olento oli isokokoinen ja punaturkkinen. Sillä oli terävät hampaat sekä se oli viekas ja nopea.
* K-kettu?!* ajattelin kauhusta kangistuneena.
* Onkohan tuo se kettu, josta edellinen rajapartio sai vainun?...nyt olen todella pulassa" mietin kuumeissani katsellessani sitä.
Nyt kettu kääntyi minuun päin ja näin sen katsovan minua suoraan silmiini.
Nuo tumman ruskeat silmät täyttänä vihaa sekä raivoa tuijottivat kohti minua.
Olin vain hiljaa ja tuijotin sitä takaisin silmiin.
Sanomatta sanaakaan kettu hyökkäsi minua kohti hampaat esillä.
Väistin onneksi ajoissa ja kierähdin kauemmaksi ketusta.
* Minun ei auta muu kuin taistella sitä vastaan!..*
mietin sydän jyskyttäen.
Kettu hyökkäsi uudestaan ja tällä kertaa väistin mutta kettu arvasi minun tekevän niin ja haukkasi hännästäni kiinni.
" Aiii!!" kiljaisin kivusta ja raivoissani hyppäsin ketun kimppuun. Kynsin ja raavin kettua selästä saaden sille monia syviä haavoja sen selkään. Kettu haukahti kivusta ja päästi irti hännästäni. Hyppäsin sekä ilmassa kierähdin ja putosin takaisin tassuilleni. Mutta melkein heti kettu hyökkäsi kivuistaan huolimatta. Väistin mutta sain pahaksi onnekseni ketun kynsistä vasempaan lapaani haavan.
* Arg...en pysty voittamaan sitä yksin..* mietin hieman lannistuneena mutta en kuitenkaan luovuttanut.
Kettu hyökkäsi taas mutta tällä kertaa, kun yritin hyökkätä sen vatsaan tunsin ketun haukkaavan niskastani kiinni.
Tunsin pistävää kipua niskassani ja yritin rimpuilla irti ketun hampaista.
Pian kuulin ääntä ja sitten yhtäkkiä tunsin ketun päästävän irti niskastani. Tipuin maahan ja näin yllätyksekseni Leoparditassun, Päästäismielen, Pakkastuulen sekä Haukkakatseen, jotka taistelivat nyt kettua vastaan.
Näin Leoparditassun taistelevan kuin raivopäinen ja he alkoivat olla etuasemassa kettua kohtaan.
Pian kettu luovutti heille ja pakeni häntä viuhuen metsään.
" Kuutassu! Oletko sinä kunnossa?!" Leoparditassun todella huolehtunut ääni huusi minulle ja hän kiiruhti luokseni.
" Olen.." vastasin hänelle rauhallisena ja nousin hitaasti ylös.
" Sinulla kävi hyvä tuuri, että kettu ei tappanut sinua!"
mestarini sanoi minulle.
Katsoin häntä ja sitten Pakkastuulta.
" Kiitos, kun pelastitte minut.." sanoin heille ja painoin pääni alas kiitollisena.
" Emme me sinua pelastaneet..Leoparditassuhan se sinut pelasti. Sillä hän oli se joka tuli meiltä pyytämään apua pelastamaan sinut ja näit varmaan, että hän taisteli henkensä edestä kettua vastaan emmekö me tehneet edes paljoa.." Pakkastuuli vastasi minulle ja katsoi sitten itse oppilastaan.
Leoparditassu naurahti hieman kiusallisena ja näin hänen punastuvan vähän.
" Kiitos, että pelastit minut Leoparditassu!" sanoin kollille iloisena ja näin kollin hymyilevän minulle.
" Voisimme nyt palata leiriin..aurinko on alkanut laskemaan.." mestarini Päästäismieli ilmoitti ja lähdimme kaikki neljä tassuttelemaan leiriin päin.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
" Mitä sinulle on oikein käynyt Kuutassu?!" kuulin Henkipolun huudahtavan minulle saapuessamme parantajanpesälle." Hän sai taistelussa kettua vastaan haavoja..voitteko hoitaa ne? Meidän on mentävä puhumaan Hunjatähden kanssa.." Päästäismieli sanoi Henkipolulle hieman vakavan kuuloisena ja lähti sitten ulos Pakkastuulen kanssa.
" Sattuuko sinua mihinkään?" kuulin Leoparditassun kysyvän minulta, kun mestarimme olivat lähteneet.
" Ei..vähän niskaan mutta muuten ei.." vastasin kolille.
" Minö hoidan teidät kuntoon" Henkipolku sanoi meille lempeästi ja katosi yrttivarastoon.
" Oletko sinä kunnossa?" kysyin Leoparditassulta vuorostaan ja samassa huomasin kollin kyljessä haavan, joka ulottui lavasta lonkkaan asti.
" Sinun haavasi vuotaa!" naukaisin hänelle ja nousin ulos mennäkseni hakemaan hänelle hämähäkinseittiä.
" Älä huolehti siitä..on nyt tärkeämpää, että haavasi saadaan puhdistettua ja hoidettua kuntoon"
Leoparditassu sanoi minulle rauhallisesti.
" Mutta sinutkin pitää hoitaa kuntoon! Jos haavaasi ei hoideta heti se saattaa tulehtua pahasti!"
huudahdin hänelle vihaisena.
* Hänenkin pitäisi huolehtia omasta kunnostaan!*
ajattelin hieman ärsyyntyneenä kollin käytöksestä.
" Se on totta..minä hoidan sinut sitten heti ensimmäisenä"
Henkipolun ääni keskeytti meidät.
Näin hänen kantavan vihreään massaa pyökinlehden varassa.
" Tein tammenlehdistä massa joka auttaa niin, että haava ei tulehdu" Henkipolku kertoi meille ja laski massan maahan.
" Menisitko makuullesi niin voin laittaa tammenlehti massan haavaasi?" Henkipolku kysyi Leoparditassulta joka nyökkäsi hiljaa ja meni sammalpedille makuulleen.
Katselin, kun Henkipolku otti vihreää massaa tassuunsa ja levitti sitä Leoparditassun kylkeen sekö muihin haavoihin. Sen jälkeen oli minun vuoroni.
Massa pisteli vähän aikaa haavassa, kunnes se loppui.
" Noin nyt teidät on hoidettu!" Henkipolku sanoi pistäessään vielä kuonooni vähän massaa ja meni sitten pesemään tassunsa vedessä.
Samassa huomasin Sammaltassun tulevan sisään ja hän kiirehti luokseni puskemaan päätänsä päätäni vasten.
" Mitä?!" sanoi ihmetellen hänelle.
" Olet onneksi kunnossa! Pelkäsin sinun kuolleen!"
Sammaltassu sanoi minulle helpottuneena.
" Älä ole hiirenaivoinen! En minä kuolisi minkään ketun kynsiin!" sanoin naaraalle naurahtaen ja Sammaltassu hymyili onnellisena.
" Niin olen minäkin.." Leoparditassu sanoi minulle hymyillen.
Pian kuului tuttu huuto.
" Saapukoot jokaisen oman riistansa metsästämään kykevevä suurtasanteelle klaanikokoukseen!"
kuului Hunajatähden huuto.
" Mitäköhän nyt on tapahtunut?" kysyin Sammaltassulta joka vain kohautti lapojaan minulle.
" Mennään" Leoparditassu sanoi meille ja nousi ylös pediltään. Lähdimme kolmistaan ulos parantajanpesästä tassuttelemaan kohti suurtasannetta.
Saavuttuamme paikalle Päästäismieli ja Pakkastuuli tulivat meitä vastaan.
" Te kaksi! Tulkaa perässämme!" Päästäismieli sanoi minulle ja Leiparditassulle hymyillen.
Katsoin Leoparditassua kummissani ja hänkin minua.
Lähdimme seuraamaan mestareittamme, jotka johdattivat meidät suurtasanteelle.
* Mitä täällä oikein tapahtuu?* mietin ihmeissäni, kun kiipeän ylös suurtasanteeelle.
Näin Hunajatähden istuvan tasanteen päällä odottamassa.
Kiivettyämme suurtasanteelle Päästäismieli käski meitä istuumaan Hunajatähden eteen. Tassuttelin naaraan eteen ja istyin Leoparditassun viereen.
Pian kuulin kuinka klaani hiljentyi ja Hunajatähti aloitti puhumisen.
" Tänään minulla on uutisia teille. Tänä päivänä Haukansiiven johtama rajapartio löysi tuoreen mutta laimeahkon ketunhajun Myrskyklaanin reviiriltä. En ensin ollut siitä kauhen huolissani mutta en odottanut, että joku saattaisi kohdata ketun leirin ulkopuolella. Päästäismieli ja Pakkastuuli kertoivat minulle, että Kuutassu oli kohdannut ketun ollessaan metsästämässä ja taistellut tätä vastaan urheasti vaikka kettu olikin häntä isompi"
Hunajatähti lopetti ja katsoi minua.
" K-kyllä! Se oli vaikeaa mutta minun oli pakko vain taistella" kerroin kovaan ääneen vastatakseni Hunajatähdelle.
Naaras nyökkäsi minulle ja jatkoi sitten puhumistaan.
" Kuulin myös, kuinka Leoparditassu oli pelastanut Kuutassun ketun purressa häntä niskasta...se on todella urhea teko, jonka voi elämässään tehdä toiselle kissalle"
Hunajatähti sanoi ja piti pienen hiljaisuuden ennen kuin jatkoi.
" Näiden urheiden oppilaiden ansiosta kettu on nyt häädetty Varjoklaanin reviirille ja Myrskyklaani on turvassa...mutta nyt en enää tuhlaa aikaani vaan aloitan asian, jota minua on pyydetty tekemään tänä iltana"
Katsoin jännittyneenä Hunajatähteä, kun tämä alkoi puhua.
" Minä, Hunajatähti, Myrskyklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katsensa näihin oppilaisiin. He ovat opiskelleet kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on heidän vuoronsa tulla sotureiksi"
Olin epäuskoinen, kun kuuntelin Hunajatähden sanoja.
* Aikooko hän nimittää meidät sotureiksi?!?* ajattelin epäuskoisena ja jatkoin hänen kuunteluaan.
Nyt Hunajatähti kääntyi meitä kohti sanoen:
" Kuutassu ja Leoparditassu - lupaatteko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkenne uhalla?"
Katsoin Leoparditassua joka hymyili minulle ja vatasimme yhteen ääneen Hunajatähdelle:
" Lupaamme!"
Näin Hunajatähden hymyilevän ja sanovan sitten:
" Siinä tapauksessa, Tähtiklaanien voimien kautta annan teille soturinimenne: tästä lähtien sinut Kuutassu tunnetaan Kuuturkkina ja sinut Leoparditassu Leopardikyntenä. Tähtiklaani kunnioittaa teidän kummankin intoanne ja uskollisuuttenne, ja
hyväksymme teidät Myrskyklaanin täysiksi sotureiksi"
Hunajatähti lopetti.
Ojensin päätäni ja Hunajatähti laski kuononsa hellästi päälaelleni.
Sitten nuolaisin päällikköni lapaa ja istuin alas.
Katsoin kuinka Leopardikynsikin teki niin ja istui viereeni.
" Kuuturkki! Leopardikynsi! Kuuturkki! Leopardikynsi!"
Kaikki klaanin kissat huusivat yhteen ääneen.
Tunsin rinnassani lämpimän tunteen; ylpeyden ja onnistumisen tunteen.
" Onnittelut uusille sotureille ja perinteisesti te valvotte tämän yön vartioiden leiriä" Hunajatähti puhui klaanin hiljennettyä.
" Klaanikokous on päättynyt!" Hunajatähti huusi ja hyppäsi alas suurtasanteelta.
* E-en voi uskoa tätä! Olen nyt soturi.. se kova työ ja ahkerointi ansiosta* mietin iloisempana kuin, koskaan.
Menimme Leopardikynnen kanssa alas suurtasanteelta ja heti meitä vastassa oli suuri joukko kissoja mukaan lukien Henkipolku ja Hiutalemyrsky.
" Onnea Kuuturkki!" Sammaltassu onnitteli minua hymyillen.
" Ja myös sinulle Leopardikynsi!" naaras sanoi katsoessaan kollia.
" Kiitos.." hän naukasi.
Myös emonikin tuli onnittelemaan minua.
" Kuuturkki! Sehän on ihana nimi!" emoni sanoi minulle iloisena hymyillen.
Hymyilin hänelle takaisin ja pienen juttelun jälkeen hän lähti takaisin pentutarhalle.
Kissajoukkion hajaantuessa Leopardikynsi naukaisi minulle:
" No KuuTURKKI menisimmekö jo paikoillemme sillä aurinko on nyt jo laskenut...ja meidän pitkä yömme alkaa.."
Katsoin kollia hetken ja virnistin sitten hänelle.
" Mieluusti LeopardiKYNSI" sanoin kollille ja lähdimme omille paikoillemme.
Istuin omalle paikalleni piikkihernetunnelin oviaukon oikeallepuolelle.
Aurinko oli laskenut ja näin tummansiniselle taivaalle ilmestyvän valopisteitä.
Minun valvomis-yöni soturina oli alkanut.
// Ja vihdoin Kuu on soturi!! Leostakin tuli soturi ja ne voi nyt siirtää sotureiden pesään.
P.s. Nyt, kun oon soturi niin toivon, että saisin jonkun liittyneen hahmon oppilaakseni joka seuraavaksi liittyy Myrskyklaaniin.///














Vastaus:

Onnittelut uudelle soturille! ( *pst!* Kuuturkki on kiva nimi ;) )
Tälläkin kertaa Kuutassu kävi läpi jänniä tilanteita ja kiperiä paikkoja, joiden ansiosta lopulta sai soturinimen Hunajatähdeltä. Kirjoituskielesi on mukavaa luettavaa, mutta valitettavasti joudun vielä muistuttamaan: älä kiirehdi liikoja. Tarkistele rauhassa jottei tekstiin tule niin kamalasti kirmoitusvirheitä tai turhaa toistoa, vaikkei tässäkään niitä paljoa ollut. Yhden mainitakseni tässä kohdassa olisit ehkä voinut korvata osan sanasta "haju" jollain muulla?

"En ollut varma asiasta ja käänsin katseeni pois päin kissoista.
Mutta pian haistoin oudon uuden hajun. Hajua oli hieman pistävä sekä se löyhkäsi variksenruualle.
* Mikä haju tämä on?* mietin itsekseni ja päätin lähteä seuraamaan hajua. Tassuttelin orava hampaissani eteenpäin hajua seuraten, kunnes aikoja tassuteltuani päädyin kaatuneen puun juurelle."

Kenties kiireen takia aikamuotokin vaihtui yhdessä lauseessa imperfektistä preesensiin, mutta sitä sattuu kaikille joskus.

On tosi inhottavaa vain huomautella, mutta sen vielä sanon, että Leoparditassun saamaan haavaan "lavasta lonkkaan" -kanssa ei kyllä kykene leiriin asti keskeltä metsiä kulkemaan ilman toista kissaa tukemassa, ja tuskaisaa se olisi silloinkin varmasti ollut (ellei kyseessä siis ollut vain pintanaarmu?) ja jos haavoittuminen oli molemmilla toveruksilla näin paha, ei parantaja todennäköisesti olisi kaksikkoa kokoontumiseen päästänyt vaan käskenyt pesässä levätä kunnolla, taikka päällikkö laittanut heitä heti seuraavana yönä leiriä vartioimaan. Veikkaan ettet tullut tätä ajatelleeksi, ei se mitään. :3 Pidin kovasti nimenantoseremoniasta ja Kuutassun/-turkin ja Leoparditassun/-kynnen kahdenkeskeisistä juttutuokioista. Ne saivat omankin sydämen sykkimään myötäelämisen ilosta ja jännittävyydestä. Saas nähdä missä vaiheessa heistä tulee ihan virallisesti pari. :)

-Rosmariini-

Tosiaan, onnea uudelle soturille! :) Lisään heidät sotureiksi.
Saat 20 KP!

- Nanaba

Nimi: Erzu

18.12.2016 22:03
Se vaan jotenki ihmeellisesti katosi...

Nimi: Erzu

18.12.2016 22:02
Ihan vaan Rosmalle ja muillekin tiedoksi että Lehden tarinassa kohdassa "Yhtäkkiä vaaleanruskea pieni lyhytjalkainen naaras, Viiriäistassu." se jatkuu "Yhtäkkiä vaaleanruskea pieni lyhytjalkainen naaras, Viiriäistassu ilmestyi hänen vierelleen."

Nimi: Kuutassu, Myrskyklaani. Marveli.

18.12.2016 02:46
/// Kirjoitan tästä nyt TODELLA pitkän ja juonikkaan tarinan joten varautukaa...;) ///

" Ai hei Kuutassu! Tarvitsetko jotain?" Hiutalemyrskyn ääni kysyi minulta, kun astuin sisään parantajanpesään.
Nilkutin hiljaa eteenpäin sanoen hänelle:
" Minua särkee oikeanpuoleiseen takajalkaani vielä, kun kolautin sen vahingossa kiveen taistelutunnilla..."
kerroin hänelle ja istuin maahan hieman varoen takajalkaani.
" Sattuuko siihen paljon?" Hiutalemyrsky kysyi minulta.
" Ei kauhean paljon..mutta ainakin tarpeeksi.." vastasin hänelle.
" Hmmm..." Hiutalemyrsky mietti hetken.
Katsahdin parantajaan joka näytti miettivän jotain.
" Voisin varmaan antaa sinulle vähän reunuspietaryrttiä, jonka pitäisi auttaa sinun jalkasärkyysi...teen haudutteen heti, joten voit mennä makaamaan tuolle sammalpedille" Hiutalemyrsky sanoi minulle samassa ja katosi sitten hetkessä yrttivarastoon.
Hiutalemyrskyn mentyä nilkutin kohti ketunmitan päässä olevalle potilaille varatulle sammalpedille ja menin makuulleen odottamaan. Samassa kuulin oviaukosta rapinaa ja näin yllätyksekseni Leoparditassun työntyvän sisälle kantaen isoa yrttikäärettä. Kolli laski yrtit maahan ja katsoi sitten minua oudosti." K-Kuutassu?!" kuulin Leoparditassun naukaisevan hieman pelästyneenä huomattuaan minut makaamassa pedillä." M-mitä? Onko jokin hätänä? Oletko sinä kunnossa?" kysyin kollilta hieman kummissani.
Tuli outo hiljaisuus, kunnes Leoparditassu sanoi hieman änkyttäen:
" E-ei ole m-minä vain...o-olin yllättynyt näkemään s-sinut täällä...olet SINÄ kunnossa?" Leoparditassu kysyi nyt minulta huolestuneena ja alkoi tutkimaan minua katseellaan.
" Olen! Minä vain...satutin oikean takajalkani taistelutunnilla, kun putosin kiven päälle...ei muuta"
kerroin kollille hieman ärsyyntyneenä.
Leoparditassu oli hiljaa ja katsoi sitten pois päin minusta.
" Anteeksi..olin vain sinusta huolissani.."
kolli sanoi yhtäkkiä ja hetken päästä tunsin hieman punastuvani.
Hetken hiljaisuuden jälkeen näin Hiutalemyrskyn tulevan pois yrttivarastosta mukanaan kantaen valkoisista kukan terälehdistä tehtyä haudutetta.
" En valitettavasti löytänyt reunuspietaryrttiä, joten tein päivänkakkara-haudutteen ja minä lähetin Leoparditassun hakemaan sitä lisää sekä...." Hiutalemyrsky sanoi minulle ennen kuin hän huomasi Leoparditassun istumassa hiljaa vieressäni.
" Hienoa sinä toitkin reunuspietaryrttiä minulle! Nyt voin antaa sitä Kuutassulle" Hiutalemyrsky sanoi sekä otti Leoparditassun yrtit ja meni sitten takaisin yrttivarastoon.
Hiljaisuus laskeutui minun ja Leoparditassun välille.
Yritin puhua hänelle, mutta ennen kuin edes avasin suuni, näin Haukkatassun pään kurkkaavan sisään parantajanpesään.
" Leoparditassu! Olen etsinyt sinua!" Haukkatassu sanoi katsoen ruskeaa kollia ennen kuin hän huomasi minut.
" Ai hei Kuutassu!" Haukkatassu naukaisi minulle hymyillen ja astui sisälle pesään." Mitä asiaa sinulla oli?"
Leoparditassu kysyi rauhallisesti Haukkatassulta joka katsoi sitten taas ruskeaa kollia." Ajattelin vain ilmoittaa, että menen kohta partioimaan ja en siis tule leiriin vielä pitkään aikaan joten ette saata löytää minua..ei muuta" valkea kolli ilmoitti Leoparditassulle joka katsoi tätä merkittävästi.
" Ai menetkö? Onnea!" sanoin Haukkatassulle hymyillen kannustavasti.
" K-kiitos...minä menen nyt joten nähdään sitten myöhemmin" Haukkatassu sanoi minulle ja pujahti sitten ulos parantajanpesästä.
Silloin Hiutalemyrsky tuli ulos yrttivarastosta mukanaan
reunuspietaryrtti-haudute.
" Tässä on lääkkeesi" Hiutalemyrsky naukaisi ja laski hellästi haudutteen eteeni.
" Kiitos.." naukaisin hänelle kiitollisena ja söin haudutteen nopeasti.
Reunuspietaryrtti-haudute maistui hieman kirpeän makuiselta mutta söin sen kuitenkin mukisematta.
" Tuon pitäisi auttaa..ehkä sinun kannattaisi nyt hieman levätä mutta haluatko olla hereillä vai tahdotko ehkä unikonsiemenen auttamaan nukkumisessä?" Hiutalemyrsky kysyi minulta, kun olin syönyt lääkkeeni.
" Sinun kannattaisi nukkua.." Leoparditassu sanoi minulle.
Katsoin kollia ja sanoin sitten mielijohteestani:
" No minua nukuttaakin kyllä vähän, joten taidan sitten siis nukkua.."
Näin Hiutalemyrskyn kääntyvän ympäri ja ottavan jotain tassuihinsa. Hän antoi eteeni mustan siemenen.
" Tässä! Syö se. Se auttaa sinua nukahtamaan nopeammin ja rentoutumaan hieman.." Hiutalemyrsky kertoi minulle hymyillen.
" Minä menen nyt...lupasin leikittää pentuja hetken aikaa, kun Lilja-aamun pitäisi käydä asioilla..minä tuon sinulle heti herättyäsi tuoresaalista jos se sinulle käy Kuutassu?
Tahdon myös auttaa sinua.." Leoparditassu kysyi minulta ja katsoi minua suoraan silmiin.
" T-tietenkin sopii.." vastasin hänelle hymyillen.
Leoparditassu näytti tulevan hieman paremmalle tuulelle kuultuaan minun sanovan niin.
" Mutta minä menen nyt..nähdään myöhemmin Kuutassu.. ja nuku hyvin" Leoparditassu sanoi minulle nyt
vähän lempeämmin ja lähti sitten hyvästien jälkeen ulos parantajanpesästä.
" Voit syödä sen jo..nuku rauhassa"
Hiutalemyrsky sanoi minulle ja kääntyi tekemään muita asioitaan. Lipaisin unikonsiemenen maasta suuhuni ja pureskelin sen hiljalleen sekä nielaisin sen sitten alas.
Hetken päästä aloin tuntea itseni rauhalliseksi ja hieman uniseksi. Silmäluomeni tuntuivat hetki hetkeltä painavimmilta ja pian nukahdin syvään uneen.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Hiljaisuus.
Heräsin hiljaisuuteen joka leijui parantajanpesässä.
En kuullut yhtään mitään ääntä ja haistoin ilmassa kissan hajun. Avasin silmäni ja ensimmäisenä huomasin, että edessäni oli hajusta päätellen juuri äsken saalistettu orava.
* Toiko Leoparditassu tämän minulle?* mietin ja otin sitten oravan lähemmäksi syödäksekseni sen.
Hetken päästä kuulin, jonkun astuvan sisälle parantajan pesään.
" Olet siis nyt hereillä? Tulin vähän aikaa sitten katsomaan sinua ja olit silloin vielä unessa.." Leoparditassun ääni sanoi minulle hiljaa.
* Mikä hänellä oikein on..?* ajattelin Leoparditassun outoa käytöstä sekä puhetta.
Leoparditassu asteli eteeni ja laski päänsä alas.
" Minä..pyydän anteeksi, kun en ole puhunut sinulle kauheasti ja sinusta on varmaan tuntunut, että välttelen sinua..mutta asia ei ole niin..minulla on vain ollut hieman omia huoliani ja muita asioista hoidettavani..joten annatko minulle anteeksi? Voin viettää nyt aikaa kanssasi enemmän, sillä olen hoitanut asiani kuntoon.."
Leoparditassun katuvan surullinen ääni täytti korvani.
Tunsin sisälläni olevan pienen murheen kiven vierähtävän pois lavoiltani ja hymyilin kollille niin iloisena kuin pystyin.
" Saat tietenkin anteeksi!" naukaisin ilahtuneena hänelle ja Leoparditassu näytti olevan vielä iloisempi kuin minä.
Silloin kuului kuului yllättävä Hunajatähden huuto:
" Saapukoot jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä tasanteelle klaanikokoukseen!"
Katsoin hämmästyneenä Leoparditassua joka vain oli hiljaa.
" Mennäänkö?" hän kysyi minulta hymyillen.
" Sopii.." vastasin hänelle ja nousin hitaasti ylös.
Leoparditassu antoi minulle tukea, jotta pystyisin pääsemään ylös ja lähdimme yhdessä kylki kyljessä tassuttelemaan kohti tasannetta, jossa klaanikokous pidettäisiin. Saavuimme tasanteelle, jossa näin Hunajatähden istuvan tasanteen päällä. Huomasin Sammaltassun sekä Punatassun vähän matkan päässä Pakkastuulesta ja Kimallemyrskystä. Näin Hiutalemyrskyn ja Henkipolun istuvan klaaninvanhimpien vieressä sekä Koinsiiven, Jänöjalan sekä Untuvakynnen rykelmässä muiden sotureiden kanssa.
Istuimme Leoparditassun kanssa lähelle tasannetta ja silloin huomasin Unikkoturkin sekä Haukkatassun kiipeävän tasanteelle.
" Mitä oikein tapahtuu?" kysyin Leoparditassulta, joka näytti olevan yhtä pihalla kuin minä.
" Veikkaan, että Haukkatassu nimitetään soturiksi.."
Leoparditassun ääni sanoi minulle hieman katkerana.
* No onhan Haukkatassu meitä kumpaakin paljon vanhempi, joten on hänen aikansa tulla soturiksi..*
ajattelin, kunnes Hunajatähti aloitti puhumisen.
" Minä, Hunajatähti, Myrskyklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi" Hunajatähti puhui.
Katselin jännittyneenä, kun Hunajatähti kysyi:
" Haukkatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?"
Näin Haukkatassun katsovan Hunajatähteä.
Sitten kollioppilas vastasi:
" Lupaan"
" Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi: tästä lähtien sinut tunnetaan Haukkakatseena. Tähtiklaani kunnioittaa sinun tarmoasi ja uskollisuuttasi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi" Hunajatähti lopetti puhumisensa.
Näin Hunajatähti laskevan kuononsa Haukkakatseen päänlaelle ja Haukkakatse nuolaisi Hunajatähden lapaa kunnioittavasti." Haukkakatse! Haukkakatse! Haukkakatse!" huusin muiden klaanilaisten mukana kollin uutta nimeä. Sitten Haukkakatse laskeutui alas ja kaikki menivät onnittelemaan häntä.
" Onnea uudelle soturille! Ja kuten perinteen mukaan Haukkakatse valvoo tämän yön suojellen leiriä..mutta minulla on muutakin ilmoitettavaa.." Hunajatähti jatkoi, kun kaikki olivat istuneet takaisin paikoilleen.
" Joudun surukseni ilmoittamaan, että muutamat klaanin vanhimmat soturit, joutuvat siirtymään klaaninvanhimpiin....Koinsiipi, Jänöjalka, Unikkoturkki ja Untuvakynsi, toiveenne oli luopua sotureiden asemistanne ja siirtyä klaaninvanhimpien joukkoon?" Hunajatähden ääni kysyi kaikilta neljältä kissalta.
Kaikki neljä soturia vastasivat yhteen ääneen Hunajatähdelle:" Kyllä"
" Siinä tapauksessa Myrskyklaani kunnioittaa teitä kaikesta palveluksista, jonka olette antaneet meille ja nyt pyydän Tähtiklaania antamaan teille monta kuuta aikaa levätä" Hunajatähti julisti ja lopetti.
Kaikki klaaninkissat hurrasivat neljän kissan nimeä ja sitten klaani hiljeni taas.
" Viimeisena joudun ilmoittamaan, että koska Untuvakynsi liittyy klaaninvanhimpiin niin Leoparditassu siis saakoon uuden mestarin....Leoparditassun uudeksi mestariksi olen päättänyt nimittää Pakkastuulen. Suostutko sinä tähän tehtävään Pakkastuuli?" Hunajatähden vakaa ääni kysyi valkoiselta kollilta.
" Kyllä...minä suostun" Pakkastuulen rauhallinen ääni vastasi Hunajatähdelle.
" Toivon, että valitat tietosi ja viisautesi hänelle"
Hunajatähti sanoi Pakkastuulelle, joka nyökkäsi vastaukseksi.
" Klaanikokous on päättynyt!" Hunajatähti huusi lopulta ja hyppäsi sitten alas tasanteelta.
Menin heti Haukkakatseen luo onnittelemaan häntä.
" Onnittelut Haukkakatse!" naukaisin kollille joka hymyili minulle." Kiitos paljon Kuutassu" Haukkakatse vastasi minulle ja katsoi sitten Leoparditassua joka oli tullut kanssani onnittelemaan Haukkakatsetta.
" Onnea sinulle.." Leoparditassu naukaisi Haukkakatseelle joka hymyili hänelle.
" Kiitos myös" Haukkakatse vastasi Leoparditassulle joka vain oli hiljaa.
" Minun on nyt mentävä. Alkaa pian jo hämärtämään ja minun valvottava yöni alkaa.." Haukkakatse sanoi meille ja nopeitten hyvästien jälkeen tuore soturi lähti muiden sotureiden luo.
" Menisimmekö jo nukkumaan?" kysyin Leoparditassulta joka näytti mielestäni ihan puolikuolleelta.
" Minulle ainakin sopii" kolli vastasi minulle haukotellen ja lähdimme yhdessä oppilaidenpesän suuntaan.

/// Viikko myöhemmin////

Aamulla heräsin, kun Leoparditassu naukui vieressäni:
" Herää Kuutassu! Meillä on auringonhuipun hetkellä taisteluharjoitukset!"
Avasin silmäni hitaasti ja haukottelin makeasti.
" Onko? Ja milloin sekin päätettiin?" kysyin kollilta joka näytti olevan hirveän iloinen asiasta.
" Tänä aamuna..ja muutenkin on ihan kiva viimein viettää aikaa kanssasi, kun se Haukkakatse ja Sammaltassu ovat vain kokoaika pyörineet kanssasi.." Leoparditassu sanoi minulle hymyillen.* Kuvittelenko minä vain vai onko Leoparditassu..mustasukkainen siitä asiasta?* mietin hetken aikaa. Olin melkein aika vain ollut Sammaltassun tai Haukkakatseen kanssa, joka halusi mennä, joko metsästämään tai kuuntelemaan tarinoita klaaninvanhimmilta. Pian kuulin Leoparditassun sanovan jotain.
" Kuunteletko sinä Kuutassu?!" Leoparditassu korotti ääntään, kunnes heräsin omista ajatuksistani.
" Anteeksi..olin ajatuksissani.." sanoin hänelle ja nousin ylös.
" Mennään syömään ja katsotaan mitä voisimme tehdä leirissä, kunnes taisteluharjoitukset alkavat.." Leoparditassu ehdotti minulle ja lähdimme ulos oppilaidenpesästä suoraan tuoresaaliskasalle.
Päätimme jakaa närhen puoliksi ja asetuimme ruohikolle syömään. Juttelimme syödessä eri taisteluliikkeistä, kunnes näin Päästäismielen ja Pakkastuulen tulevan meitä kohti." Huomenta teillekin! Me lähdemme kohta, joten syökää nopeasti" mestarini Päästäismieli sanoi meille." Me odotamme teitä tunnelilla.." Pakkastuuli ilmoitti ja sen jälkeen mestarimme menivät.
" Olemmeko kohta valmiita?" Leoparditassu kysyi minulta.
" Syödään loppuun ja mennään sitten.." vastasin hänelle nopeasti ja söimme närhen loppuun. Sitten menimme tunnelille, jossa mestarimme jo odottivat meitä.
" Mennemmekö jo?" Leoparditassu kysyi hieman kärsimättömänä." Lähdetään vain.." Päästäismieli vastasi ja astuimme tunneliin.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
" Muista, että tällä hyökkäyksellä pystyt lukitsemaan jopa sinuakin isommat kissat otteesesi...näin" mestarini selitti ja näytti minulle liikkeen. Olimme tulleet jo aikoja sitten harjoitusaukiolle ja harjoittelin juuri otteita lukita vastustaja paikoilleen. Päästäismielen näytettyä lukitsemis-otteen toistin sen muutaman kerran.
" Ihan hyvä..tuota pitää kokeilla Leoparditassun kanssa"
mestarini sanoi ja näytti minulle sitten uuden otteen.
En kuitenkaan keskittynyt omaan harjoitteluun vaan katselin vain kokoaika Leoparditassua joka taisteli jopa minuakin paremmin. Tuijotin vain häntä, kunnes Päästäismieli sai vedettyä minut takaisin maanpinnalle.
" Kuutassu! Keskity opetukseesi!" mestarini korotti hieman ääntään minulle ja palasin seuraamaan omaa opetustani. En malttanut odottaa, että pääsisin pian taistelemaan Leoparditassua vastaan.
Vielä hetken harjoittelun jälkeen päätimme aloittaa taisteluharjoitukset." Onko Leoparditassu valmis?"
Päästäismieli huusi kysyen Pakkastuulelta aukion toiselta puolelta." Hän on!" Pakkastuuli vastasi ja lähdimme tassuttelemaan aukion keskelle.
Näin Leoparditassun olevan iloinen ja jännittynyt, kuten minäkin." Tänään me käytämme perusliikkeitä sekä juuri oppimianne otteita näissä taisteluharjoituksissa. Menkää paikoillenne ja aloittakaa, kun olette valmiita"
Päästäismieli kertoi meille." Ja ei kynsiä!" Pakkastuuli muistutti taas kerran meille säännöstä, jonka tiesimme ihan turhankin hyvin.
Mestarimme menivät hieman taaksepäin ja minä sekä Leoparditassu aloitimme harjoitukset.
Hyökkäsin Leoparditassun selkään, mutta kolli osasi karistaa minut helposti ja putosin hänen selästään.
Silloin Leoparditassu hyökkäsi ja teki kierrepotkun minua kohti. Väistin ajoissa ja hyökkäsin siitä suoraan kollia kohti, joka ei aavistanut yllätyshyökkäystä. Sukelsin kollin alle ja menin selälleni tehden takajalkapotkun suoraan Leoparditassun mahaan. Kolli ähkäisi ja kaatui maahan makaamaan.* Tämä on tilaisuuteni!* mietin ja hyppäsin tehden kierrepotkun tähtäten sen Leoparditassun lapaan.
En arvannut, ettö Leoparditassu osasi odottaa sitä ja hän väisti ajoissa sekä tähtäsi oman käpäläniskunsa suoraan oikeaan takajalkaani. Iskun jälkeen tunsin pistävää sekä polttavaa kipua takajalassani. Kierähdin tassuilleni kauemmaksi Leoparditassusta. Kolli katsoi minua suoraan silmiin.* Tähän jalkaan sattuu paljon..* mietin kivun lisääntyessä ja Leoparditassu hyökkäsi heti.
En ehtinyt ajoissa väistämään ja kolli vangitsi minut otteeseensa. Se oli tiukka ja pitävä ote, josta ihan jokainen ei pääsisi pakoon. Pian kuulin mestarini Päästäismielen huutavan:" Tämän pitäisi riittää tältä päivältä! Palataan takaisin leiriin!"
Leoparditassu minusta irti ja istui sitten viereeni puhdistamaan harjoituksissa tulleet pölyt pois turkistaan.
Hengitin syvään ja rauhallisesti tasatakseni sydämeni sekä kokeilin liikuttaa takajalkaani. Liikuttaessaani sitä tunsin, kuinka pistävä kipu vihlaisi sitä ja purin hammasta, että en huutaisi kivusta.
" Tuletko sinä Kuutassu?" Leoparditassu kysyi minulta, kun en ollut vielä noussut ylös.
" Tulen.." vastasin ja nousin ylös maasta. Takajalkaani sattui vain enemmän mutta nielin kivun alas kurkustani ja aloin tassutella eteenpäin seuraten Leoparditassua.
Matkalla jouduin pysähtymään muutaman kerran ja silloin Leoparditassu kysyi minulta:
" Kuutassu? Onko jokin hätänä? Et näytä siltä, että pystyisit kävelemään"
En vastannut hänelle mitään vaan jatkoin eteenpäin kävelyä.
" Vastaa minulle!" Leoparditassu sanoi minulle ja esti minua pääsemästä eteenpäin.
" Minulla ei ole mitään hätää minä vain..arg!"
Yritin vastata mutta ääneni petti, kun uusi kivun viilto tökkäisi oikeaan takajalkaani ja lysähdin puoliksi maahan.
" Kuutassu!" Leoparditassun huolestunut ääni huusi minulle ja hän juoksi edelle hakemaan Päästäismielen sekä Pakkastuulen, jotka auttoivat minut takaisin leiriin.
He veivät minut suoraan Hiutalemyrskyn luo, joka totesi takajalkani olevan nyrjähtäneen pahasti.
" Annan sinulle voikukkan lehtiä kipulääkkeeksi, mutta minun pitää tehdä haude, jossa raunioyrttin juurta, kehäkukkaa sekä vähän laventelia rauhoittavaksi.."
Hiutalemyrsky sanoi ja katosi salamana yrttivarastoon.
Mestarini katsoi minua hieman huolestuneena ja totesi:
" Olen varma, että Hiutalemyrsky saa sinut vielä kuntoon..
mutta minun ja Pakkastuulen on nyt mentävä sillä rajapartio..toivon, että paranet pian ja tulen katsomaan sinua aina, kun pystyn!" mestarini sanoi minulle rohkaisevasti hymyillen. Päästäismieli sekä Pakkastuuli lähtivät kummatkin ja jäin kahden Leoparditassun kanssa.
" Nyrjäytitkö sinä minun takiani takajalkasi, kun taistelimme?!" Leoparditassu kysyi ja katsoi sitten murheellisena minua.
" Et sinä..minä vain.." yritin sanoa mutta Leoparditassu karjaisi minulle vihaisena:" Puhu totta!"
En ollut nähnyt Leoparditassua niin vihaisena koskaan kuin nyt.
Katsoin maahan päin ja vastasin sitten:
" Kyllä...takajalkani nyrjähti, kun teit sen yllätys-iskusi.."
Tuli lyhyt hiljaisuus, kunnes Leoparditassu kysyi raivoten:
" Mi-miksi et sitten sanonut minulle mitään?!?
Olen ystäväsi ja minä olen täällä aina auttamassa sekä tukemassa sinua! Mutta jos vain valehtelet minulle..
Kaikkein eniten vihaan, että toiset kissat valehtelevat ja pettävät toisiaan.. joten pyydän, että et valehtelisi minulle oli tilanne millainen sillä..minä olen täällä aina apunasi..."
Kuulin Leoparditassun äänessä paljon vakavuutta sekä syvää viisautta.
* Hän on aidosti minusta huolissaan..enkä ole vain itse sitä huomannut..olen kyllä ihan hiirenaivoinen!*
En keksinyt mitä sanoa. Pelkäsin kuollakseni sanovani jotain väärää hänelle, josta hän loukkaantuisi.
" O-olen pahoillani...e-en halunnut huolestuttaa sinua ja.!"
Yritin sanoa mutta Leoparditassu painautui kylkeäni vasten. Tunsin hänen sydämen lyöntinsä ja turkin lämmön." Sinä olit huolissani minusta? Sitä sinun ei pitäisi murehtia....olet nyt tärkeämpi kuin kaikki minun murheeni yhteensä..joten yritä parantua..pyydän" Leoparditassu sanoi minulle ääni hieman väristen.
Tunsin kolli nuolaisevan lohduttavasti päätäni.
" Minä huolehdin sinusta.." Leoparditassu naukaisi minulle.

/// Vihdoin sain tän tarinan valmiiksi!! Jatkoa tulee pian..////















r



Vastaus:

Tämä tosiaan oli pitkä tarina! Paljon kerkesi sen aikana tapahtua, mutten saanut lukiessani kiireistä vaikutelmaa tekstistä (hyvä!)

Kuutassun ja Leoparditassun välille on selvästi kehkeytymässä jotain suurempaa, vaikkei naaras ehkä sitä vielä itse tajua.
Leoparditassu on suloisen kömpelö ja poikamainen omien tuntiedensa kanssa. Ehkä hän saa vielä jossain vaiheessa kakistettua ulos ne tärkeimmät sanat?
Kuutassu on kiltti ja aidosti ystävällinen kaikille klaanitovereilleen, mistä pidän erityisesti. Jalan kanssa näyttää olevan hiukan ongelmia, mutta eiköhän hän parane Hiutalemyrskyn ja Henkipolun rohdoksilla sekä Leoparditassun huolenpidolla.

Monen kissan status vaihtui tarinan aikana, kuten Haukkatassu yleni Haukkakatseeksi ja neljä soturia, Koinsiipi, Jänöjalka, Unikkoturkki ja Untuvakynsi siirtyivät klaaninvanhimpien pesään. Leoparditassun uudeksi mestariksi nousi Pakkastuuli.

Erityisesti pidin taisteluharjoituksista, ne oli todella hyvin kuvattu! kenties Kuutassukin ylenee pian soturiksi?

Yksi huomautus pikkutarkalta Rosmalta silti löytyy, eli kun Kuutassu tarinan alussa 'söi' päivänkakkarahauteen. Haude-nimitys näet viittaa yleensä tahnaan joka levitetään aristavaan/kipeään kohtaan kehossa. Raunuspietaryrtti taasen, jota Hiutalemyrsky ensin meinasi laittaa, on lääke jota yleensä käytetään päänsärkyyn. Toki varmasti myös muihin särkyihin.

Mutta jottai nyt negatiivisuuteen päätetä, mukavan vaiherikas tarina. :')

-Rosmariini-

Kuten mie jo chatissa mainitsin, saatkin Kuutassulla nyt kirjoittaa tarkkailu/nimitystarinan. Soturinimeksesi saat toivomasi Kuuturkin.
Saat 20 KP ja 1MP!

- Nanaba

Nimi: Erzu

17.12.2016 17:40
Voi s*****a ei tullut kapalejakoa vaikka laitoin!!! >:( #*!@&

Nimi: Lehtihäntä, Tuuliklaani

17.12.2016 17:38
”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä tänne suurkivelle klaanikokoukseen!” Tuulitähti kajautti tutun huutonsa kutsuakseen klaaninsa koolle. Kissat kerääntyivät suurkiven ympärille puolikaareksi, jossa soturit olivat yhdellä laidalla, heidän oikealla puolellaan oppilaat, sitten kuningattaret pentuineen, ja oikeanpuolimmaisina klaaninvanhimmista ne, jotka olivat raahautuneet paikalle.
”Haluan nimittää uuden oppilaan. Theosidian, tule tänne. On sinun aikasi olla oppilas.” Klaanin joukosta kuului epäilevää supatusta. Tuo ei ollut klaanikissa. Lehtihäntä upotti kynsiään maahan. Häntä jännitti. Häntä oli kysytty mestariksi, muttei hän tiennyt oliko hänet valittu.
Tuulitähti heilautti häntäänsä saadakseen hiljaisuuden.
”Tästä päivästä, aina siihen päivään, jona saat soturinimesi, kutsuttakoon sinua Viiriäistassuksi. Lehtihäntä, tule tänne. Sinusta tulee hänen mestarinsa. Olet saanut hyvää koulutusta Kuuraviikseltä. Olet nopea ja uskollinen soturi. Toivon, että välität nämä ominaisuudet oppilaallesi.” Tuore oppilas kosketti mestarinsa kanssa neniä. Lehtihännästä tuntui kuin hän olisi uudelleen oppilas, joka oli juuri nimitetty. Hän tunsi kuinka onni värähteli myös Viiriäistassussa.
”Viiriäistassu! Viiriäistassu!” klaani hurrasi. Monet oppilaat menivät onnittelemaan uutta pesätoveriaan, kun taas Varjotuli ja muutama muu soturi tuli onnittelemaan Lehtihäntää.
”Olet varmasti hyvä mestari”, Varjotuli naukaisi.
”Kiitos. Minä teen parhaani”, naaras maukui sipaisten onnellisena kollin lapaa hännällään. Yhtäkkiä vaaleanruskea pieni lyhytjalkainen naaras, Viiriäistassu.
”No, mennään”, Lehtihäntä maukui ja viittoili oppilasta seuraamaan perässään. He tassuttelivat ulos leiristä ja kulkivat kohti Myrskyklaanin rajaa kohti.
”Mitä me oikein teemme?” oppilas kysyi viattoman ihmettelevällä äänellä.
*Tämä ei voi olla todellista! * Hän oli unohtanut sanoa oppilaalleen mitä he tekisivät!
”Öö.. No me kierrämme rajat.” Lehtihäntä maukui ensimmäisen asian joka mieleen tuli.
”Selvä.” Kissat jatkoivat matkaa kohti rajaa. Kun he tulivat rajalle, Lehtihäntä naukaisi: ”Tuolla on Myrskyklaanin reviiri. Sieltä on helppo pysyä poissa, sillä rajalla kulkee joki. Hän katseli oppilaansa kanssa hetken rajan tuolle puolen. Siellä oli harmaa naaras metsästämässä oravaa. Oliko se Kuutassu? Kissa kääntyi orava suussaan häntä kohti ja heidän katseensa kohtasivat lyhyen hetken ajaksi.
Kun Lehtihäntä ja Viiriäistassu saapuivat leiriin, aurinko laski punaisena tulipallona nummien taakse. Iltapartio palaili leiriin ja Varjotuli poikkesi matkasta.
”Syödään kohta yhdessä”, naaras maukui. Kolli nyökkäsi ja häipyi tuoresaaliskasalle päin.
”Ota jotain syötävää ja lepää”, hän sanoi ystävällisesti väsyneen näköiselle oppilaalle, joka nyökkäsi kiitollisena.
”Kiitos, minua väsyttää ihan hirveästi”, oppilas naukui ja hänen kasvoistaan näkyi uupumus mutta myös onni.
”Onneksi olkoon”, maukui naaraan takana ääni. ”Mestariksi pääsy on iso juttu.” Oranssi naaras kääntyi ja näki sisarensa vanhan mestarin, Sadeliidon.
”Kiitos. Olen odottanut tätä niin pitkään!” Kuningatar päästi mmrrau-naurahduksen.
//Noin, eka mestaritarina valmis :3 koitin jäljitellä Viiriäistassun luonnetta, toivon onnistuneeni :’D tästähän voi snow tai Nana halutessaan jatkaa...

Vastaus:

Onnittelut tuoreelle mestarille!
Lehtihännästä kehkeytyy varmasti mainio mestari Viiriäistassulle, vaikkakin hän unohti kertoa mitä he tekisivät ensimmäiseksi. En osaa sanoa Nanan puolesta, onnistuitko kirjoittamaan Viiriäisen luonteensa mukaisesti, mutta veikkaan että kyllä. :)

Oli kiva että menit soturikissojen ääneenlausumattomien sääntöjen mukaisesti ja esittelit Viiriäistassulle ensimmäiseksi Tuuliklaanin reviirin, etkä vaikkapa vienyt uutta tulokasta heti taisteluharjoituksiin.

Tässä kohdassa tekstiä taisi kenties jokin sana/lause puuttua?:
"Kiitos. Minä teen parhaani," naaras maukui sipaisten onnellisena kollin lapaa hännällään. Yhtäkkiä vaaleanruskea pieni lyhytjalkainen naaras, Viiriäistassu."

-Rosmariini-

Tosiaan, en miekään osaa paljoa sanoa kuinka on-character Viiriäistassu oli, kun en oo hänellä vielä kirjoittanut että saisin kunnen otteen hahmosta. :'D Hyvältä tämä kuitenkin vaikutti, eikä mikään pistänyt silmään ehdottomana vääryytenä.
Mie kirjoitan tästä Viiriäistassulla heti kun aika vain antaa periksi.

Saat 5 KP!

- Nanaba

Nimi: Suhinatassu, Jokiklaani

17.12.2016 15:53
Luku 5

Yö koitti ja sen suojissa Suhinatassu hiippaili Jokiklaanin leiristä tapaamaan Yötöntä. Kuu hohti hopeista valoaan ja tähdet tuikkivat kirkkaina. Naaras käveli pitkin mutaista maata ja nuuhki ilmaa saadakseen vainun Yöttömästä. Naaras haistoi Yöttömän tuoksun ja lähti seuraamaan sitä.
*Toivottavasti muut jokiklaanilaiset eivät ole törmänneet häneen*, Suhinatassu mietti huolissaan ja hiippaili eteenpäin. Naaras toivoi Yöttömän olevan yhä lähistöllä, sillä naaraalla ei ollut aikomustakaan mennä muiden klaanien reviireille.
*Minä en aio aiheuttaa ongelmia, vain koska tapaan puolitutun erakon*, naaras mietti ja ravisteli mutaisia etutassujaan. Hän kulki pitkin Jokiklaanin reviiriä ja seurasi Yöttömän vainua. Suhinatassun ei onnekseen tarvinnut poistua reviiriltään, sillä hän erotti hopeisen hahmon lähestyvän häntä. Naaras tunnisti kollin, jonka turkki oli repaleinen ja tabbykuvioinen, aivan kuin Suhinatassun itsensäkin.
”Hei taas”, Yötön maukui ja hyppelehti ketterästi Suhinatassu eteen. Naaraan kasvoille levisi hymy, kun hän katsoi Yötöntä, jonka tummansinisissä silmissä oli innokas tuike.
”Iltaa”, Suhinatassu maukui ja nyökkäsi Yöttömälle, jonka risainen turkki oli aivan mutainen.
”En tainnut muuten kertoa nimeäni”, Suhinatassu maukui pahoittelevasti, ”olen Suhinatassu.”
”Suhinatassu, se on kaunis nimi”, Yötön maukui äänessään pehmeä sävy. Suhinatassu hymyili pienesti ja nyökkäsi kiitokseksi.
”Mistä sinä tulet?” Suhinatassu kysyi.
”Kaukaa täältä, matkustan aina kaksijalkojen hirviön kyydillä sinne tänne”, Yötön maukui ja kohautti olkiaan. Suhinatassu nyökkäsi kollille mietteliäänä.
”Kuljetko salaa hirviöiden kyydissä?” Suhinatassu kysyi Yöttömältä, joka ravisteli päätään.
”En suinkaan, kaksijalat kyllä tietävät minun olevan siellä, he ovat oikein ystävällisiä tajuavat jopa olla koskematta minuun!” Yötön maukui. Suhinatassu kallisti päätään.
*Hän on todella omituinen erakko, miksi häntä pitäisi edes kutsua?* Suhinatassu mietti ja katsoi Yöttömän tummiin silmiin kolli puolestaan katsoi Suhinatassun jäänsinisiin silmiin ja nuuhki naaraan turkkia.
”Sinä olet kyllä yhtä kaunis kuin emosikin”, Yötön henkäisi. Suhinatassu hymyili pienesti.
”En ole puoliksikaan niin kaunis kuin Pionihenkäys”, hän maukui ja kaapi maata käpälällään. Yötön kallisti päätään ihmeissään.
”Olet sinä!” Yötön maukui. Suhinatassu katsoi kollia, jonka kasvoilla oli päättäväinen ilme.
*Hän on huvittava*, Suhinatassu mietti ja nuolaisi rintaansa. Yötön tuli istumaan Suhinatassun vierelle.
”Eivätkö tähdet olekin kauniita?” Yötön maukui ja vilkaisi Suhinatassua, joka nyökkäsi suunnaten katseensa ylös tähtiin. Viileä tuuli leikitteli kaksikon turkilla heidän katsoessaan tummaa kimaltelevaa taivasta. Suhinatassu hymyili ja kiitti Tähtiklaania mielessään.
*Kiitos että toitte minulle isäni takaisin*, Suhinatassu mietti onnellisena.

Ennen aamunkoittoa oli Suhinatassu jo hiippaillut takaisin Jokiklaanin leiriin nukkumaan. Naaras nukkui rauhallisesti hymy huulillaan. Hän oli peittänyt Yöttömän tuoksun kieriskelemällä voimakkaan hajuisissa kasveissa. Suhinatassu tunsi yllättäen pehmeän käpälän kyljellään, joku alkoi ravistella häntä kevyesti.
”Huomenta unikeko!” Suhinatassu heräsi Ruokoturkin pirteään ääneen. Naaras raotti silmiään ja katsoi Ruokoturkin ruskeaa hahmoa unisesti.
”Huomenta”, Suhinatassu maukui haukotellen. Hän kampesi itsensä pystyyn ja alkoi nuolla turkkiaan, johon oli tarttunut lehtiä. Ruokoturkki katsoi Suhinatassua huvittuneena.
”Suhinatassun yölliset seikkailut”, Ruokoturkki maukui ja tirskahti. Suhinatassu murahti ja siisti takkuuntunutta turkkiaan.
”Kaikki muut ovat jo menneet harjoittelemaan”, Ruokoturkki maukui. Suhinatassu katsoi Ruokoturkkia hieman hämillään.
”Nukuinko niin pitkään?” Suhinatassu ihmetteli ääneen. Ruokoturkki nyökkäsi huvittuneena.

”Ei se kyllä haittaa”, Ruokoturkki maukui, ”ajattelin, että tänään pitäisimme hieman rennomman päivän.” Suhinatassu katsoi mestariaan kiitollisena. Ruokoturkki viittoi hännällään naarasta seuraamaan. Suhinatassu seurasi mestariaan pois leiristä.
”Mitä me teemme?” Suhinatassu kysyi. Ruokoturkki hymyili levesti ja hyppelehti eteenpäin.
*Hänpä on hyvällä tuulella*, Suhinatassu mietti, mutta kohautti olkiaan itsekseen, *hän on melkein aina hyvällä tuulella.* Kaksikko käveleskeli Jokiklaanin reviirillä.
”Harjoitellaan metsästystä”, Ruokoturkki maukui. Suhinatassu nyökkäsi ja alkoi nuuhkia ilmaa.
”Mitäs sinä haistat?” Ruokoturkki kysyi. Suhinatassu nuuhki raikasta ilmaa ja sai kuonoonsa Yöttömän tuoksun, sekä hiiren.
”Yöt- siis hiiren”, Suhinatassu maukui päätään ravistellen. Ruokoturkki katsoi oppilastaan hetken ja nyökkäsi sitten.
”Minäkin haistan hiiren”, kolli maukui ja vinkkasi silmäänsä Suhinatassulle, joka hymyili pienesti.
”Muistatko miten vaanimisasento tehdään?” Ruokoturkki kysyi. Suhinatassu nyökkäsi ja asettui vaanimisasentoon. Ruokoturkki nyökkäsi tyytyväisenä katsoessaan oppilastaan. Suhinatassu lähti jäljittämään hiirtä kevyin askelin. Hän näki pian pörhöisen hiirulaisen, joka järsi siementä. Suhinatassu katsoi hiirtä kiinteästi ja heilutti lantiotaan puolelta toiselle. Naaraan kynnet liukuivat esiin hänen hypätessään. Hän tappoi hiiren nopealla iskulla, niin ettei otus ehtinyt edes vingahtaa. Suhinatassu käännähti ympäri ja katsahti Ruokoturkkiin, joka hymyili tyytyväisenä.
”Se meni hyvin, olet lahjakas!” Ruokoturkki maukui. Suhinatassu hymyili ujostuneena ja kaapi etutassullaan maata. Ruokoturkki näytti ylpeältä, mutta hänen katseensa muuttui hieman synkäksi.
”Aiotko sinä lähteä isäsi kanssa?” Ruokoturkki kysyi. Suhinatassu havahtui ja katsoi hämillään mestariaan.
”Näin sinut eilen hänen kanssaan”, Ruokoturkki maukaisi hieman murheellisena. Suhinatassu kallisti päätään ihmeissään.
*Ruokoturkki on vakoillut minua??* naaras mietti ja katsoi Ruokoturkin ruskeisiin silmiin.
”En tiedä”, Suhinatassu maukui mestarilleen. Ruokoturkki huokaisi ja tökki Suhinatassun nappaamaa hiirtä.
”En haluaisi sinun lähtevän”, Ruokoturkki maukui katse maassa. Suhinatassu huokaisi raskaasti.
”Mutta kukaan Jokiklaanissa ei edes piittaa minusta”, Suhinatassu maukui surumielisesti. Ruokoturkki katsoi oppilastaan, jonka lavat lysähtivät.
”Etkö itse huomaa sitä?” Suhinatassu kysyi hiljaa, ”kuinka muut vain syrjivät minua.” Ruokoturkki puski oppilastaan lohduttavasti.
”Minä tuen sinua”, Ruokoturkki maukui, ”hyväksyn sinut omana itsenäsi!” Suhinatassu huokaisi raskaasti ja katsoi haikeana Ruokoturkin ruskeisiin silmiin.
”Tiedän, mutta nyt minun on mahdollisuus olla oman isäni kanssa”, Suhinatassu maukui.
”Entä jos hän ei halua sinua mukaansa?” Ruokoturkki kysyi.
”No sitten en tietenkään lähde, mutta jos hän haluaa niin..”
”Niin?” Ruokoturkki kysyi. Suhinatassu huokaisi turhautuneena ja kääntyi ympäri.
”Minä en tiedä!” Suhinatassu maukui epätoivoisena.
”Kuule Suhinatassu, kun olit juuri menettänyt emosi olit niin surullisen näköinen. Silmissäsi oli tyhjä katse, etkä suostunut syömään pitkään aikaan, et edes poistunut emosi pediltä!” Ruokoturkki maukui.
”Vannoin sinut nähdessäni, että saisin sinut vielä hymyilemään onnellisena, tekisin sinusta hyvän ja lojaalin soturin Jokiklaaniin!” Ruokoturkki maukui. Suhinatassu käänsi hiljaa katseensa mestariinsa.
”Aina vain yhden kissan panos ei riitä, en koe olevani hyväksytty klaanissa”, Suhinatassu maukui hiljaa. Ruokoturkki puri huultaan ja yritti selvästi keksiä vielä jotain lohduttavaa sanottavaa.
”Menen tapaamaan isääni”, Suhinatassu maukui ja tökkäsi hiiren lähemmäs Ruokoturkkia. Naaras lähti kävelemään pois.

Suhinatassu seurasi Yöttömän tuoksua. Naaras asteli puolisillalle, jossa tuttu kolli istuikin. Yötön katsoi vettä, joka löi kevyesti puolisillan rakenteisiin.
”Luonto on kerrassaan ihmeellinen, kolli henkäisi ja käänsi tummansiniset silmänsä Suhinatassuun, joka hymyili isälleen.
”Erittäin ihmeellinen”, Suhinatassu maukui ja istahti Yöttömän viereen. Yötön silitti hännällään Suhinatassun sulkamaista häntää. Naaras hymyili kollille ja puski tätä lempeästi.
”Kuule Yötön, haluaisin tietää voinko tulla mukaasi”, Suhinatassu naukui ja Yötön kallisti pienesti päätään.
”Mukaani minne?” kolli kysyi.
”Sinne missä asut”, Suhinatassu maukui. Yöttömän kasvoille levisi leveä hymy ja hän näytti varsin innokkaalta.
”Tahdot tulla mukaani?” kolli kysyi innoissaan. Suhinatassu nyökkäsi pienesti. Yötön pomppasi pystyyn ja nyökkäili innokkaasti.
”Tule toki!” kolli maukui ja tämän häntä alkoi vispata. Suhinatassu naurahti pehmeästi ja katsoi hymyillen isäänsä.
”En olisi uskonut, että olisit valmis hylkäämään klaanisi”, Yötön maukui. Suhinatassu nyökkäsi pienesti kasvoillaan hieman haikea ilme.
”Minulla ei ole Jokiklaanissa melkeinpä mitään”, Suhinatassu maukui. Yötön kallisti päätään.
”Mutta jotain sinulla siellä on”, kolli totesi. Suhinatassu kohautti lapojaan.
”Kenties jotain, mutta-” naaras ei saanut lausettaan loppuun, sillä hän haistoi klaanilaistensa tuoksun ja kuuli rapinaa.
*Nyt ainakin jäin kiinni*, Suhinatassu mietti ja hänen ryhtinsä lysähti.

//Joku Jokiklaanilainen voi jatkaa halutessaan//

Vastaus:

Hohoo, jännään kohtaan jäätiin. Kukahan jokiklaanilainen yllätti Suhinatassun ja Yöttömän puolisillalla? Entäpä aikooko Suhinatassu todella hylätä Jokiklaanin ja lähteä erakko-isänsä matkaan?
Kenties saamme tietää seuraavassa tarinassa.

Kuvailit kauniisti tarinan alussa hiirenkorvan ajan yötä ja sen tunnelmaa. Saalistusharjoitukset toivat kivasti oppilasaskea kaiken "epätavallisen" rinnalla, mitä Suhinatassu muuten tarinan aikana koki.

Ruokoturkki on todella hellyyttävä ja ihanan välittävä hahmo, hän todella haluaisi pitää Suhinan Jokiklaanissa! Harmi etteivät muut ole yhtä huomaavaisia ja ymmärtäviä häntä kohtaan.

Mielenkiinnolla jatkoa odotellessa. :)

-Rosmariini-

Tässä oli kyllä asiaa ja äksöniä. :3 Suhinatassu ei taida saada sitä perinteistä helppoa oppilaan elämää.
Saat 8 KP!

- Nanaba

Nimi: Surmayö-Varjoklaani

17.12.2016 14:14
”MENE!” Tähtipöly huusi. Olin tehnyt jotain anteeksi antamatonta. Siksi en yrittänyt väittää vastaan, vaikka se minuun sattuikin. Käännyin katse maassa ja lähdin juosten pois. tassuistani jäi lumeen punaisia täpliä ja roiskeita. Yritin päästä sen ajatuksen yli, etten näkisi Tähtipölyä enää, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. #’En halua enää nähdä sinua. En edes tiedä enää kuka olet.’ Olen Surmayö. Tuhokynnen poika. Varjoklaanilainen, murhaaja, hirviö# haukuin itseni maanrakoon. Olin päässyt jo myrskyklaanin rannalle. Katsoin järvelle. Tähtipöly vihasi minua, olin sittenkin isäni kaltainen, Kuolemantanssi ei kertonut minulle enää edes sitä vähää, mitä ennen ja Kuutamokuura oli jättämässä Varjoklaanin. Tuulitähti varmasti aloittaisi sodan Varjoklaanin kanssa, jos saisi kuulla tästä. #Tämä on minun vikani. Mikä minua vaivaa!? Miksi minä teen aina ne virheet? Miksi minä rakastun Tuuliklaanilaiseen, miksi minä petin oman klaanini, miksi minä tapoin Topaasihampaan!?# halusin niin kovasti saada vastauksen, halusin tietää keinon, jolla korjata tämän kaiken. Mutta sellaista keinoa ei ollut. Tähtipöly ei antaisi minulle ikinä anteeksi. #Sinun iässäsi olin jo tappanut käärmeen. Se on sukumme, perintömme! Mitä minä tein saadakseni tuollaisen pojan# Isäni ääni kaikui päässäni. Yritin sulkea äänet päässäni, mutta Tuhokynnen ääni ei hiljentynyt. Kävelin eteenpäin, tajuamatta, että menin yhä pidemmälle rannasta. #Aiheutat vain ongelmia, kun tappelet Tuuliklaanin reviirillä. Aivan kuten isäsi… Ketunläjä soikoon, miksi sinä sanoit niin Topaasihammas!? Sinä tiesit, että vihaan sitä! Sinä tiesit, että… Että olen kuin hän… Olen kuin isäni. Vaikka yritän kieltää sen, se tosiasia ei katoa! Minä yritin! Minä todella yritin…# Näköni sumentui kyynelistä ja raivosta. Itselleni vihaisena paljastin kynteni
”Yrittäminen ei riitä. Voin yrittää uudestaan ja uudestaan, mutta se ei muu”, keskeytin sanani kuin seinään kun tunsin kylmän veden jään sijaan. Reagoin nopeasti ja juoksin kynnet piilossa rantaan. Takajalkani olivat kastuneet ja kohmettuivat kylmästä. Jatkoin juoksemista, etteivät jalkani muuttuisi jääksi. Muutenkin halusin vain pedilleni kääriytymään ja uskotella, että tämä kaikki oli vain painajaista.

Lopulta saavuin leiriin. Pari kissaa minua vilkaisi ihmeissään, mutta en jäänyt selittämään vaan juoksin sotureiden pesään asti ja vasta siellä hidastin vauhtiani. Ketään ei ollut pesässä, hyvä niin. Käperryin kerälle ja hoin itselleni, että tämä oli vain painajaista. Se en ollut minä joka tappoi Topaasihampaan Tähtipölyn silmien edessä. Kauaa en saanut olla rauhassa, kun Kuuraturkki ja Iltasydän saapuivat juoruten sotureiden pesään.
”… hullua tuommoinen. Minusta pitäisi olla luonnetakin, ei vain hyvä ulkonä… Ai hei Surmayö” Iltasydän keskeytti puhumisen minut nähdessään. Vilkaisin kaksikkoa vihaisesti, mutta käänsin katseen pikaisesti sammaltuppoon viereisellä pedillä.
”Mennäänkö sittenkin metsästämää? Meitä ei selvästi haluta tänne” Kuuraturkki tuhahti. Hopean värityksen omaava naaras ei joko huomannut, että turkkini oli tahrautunut verellä tai sitten ei vain välittänyt.
”Mennään vain. Etsitkö Kirkaskuun, hän voisi ottaa oppilaansakin mukaan” Iltasydän ehdotti. En nähnyt, miten nuorempi soturi reagoi ehdotukseen, mutta kohta tuo oli poistunut paikalta.
”Oletko ollut tappelussa?” pesään jäänyt juovikas naaras kysyi epäillen. En vastannut mitään enkä huomioinut ruskeaa soturia muutenkaan. Kuulin huokauksen ja pian Iltasydän seisoi edessäni ja laskeutui makaamaan.
”Kettuko kielesi vei?” naaras murahti, tuo taisi todella haluta vastauksen.
”Sovitaan niin” mutisin ja siirsin katseeni sammaltuposta häiritsijääni. Iltasydän katsoi hetken hiljaisena silmiini, yritti ehkä onkia totuutta tai edes jonkinlaista vinkkiä siitä, mitä tapahtui. Mutta minun katseestani näkyi vain ruskean soturin heijastus. Lopulta naaras luovutti, nousi ylös ja poistui pesästä.
Sain olla iltaan asti rauhassa pesässä, eikä kukaan tullut minua häiritsemään. En ollut poistunut pediltäni kertaakaan, ja vaikka nälkä oli hiipinyt luokseni jo aikoja sitten, en lähtenyt edes syömään. Olin täysin ajatusteni kanssa, eikä positiivisuutta tai ratkaisua pahaan olooni tuntunut löytyvän. Heräsin ajatuksistani, kun kuulin valitusta pesän ulkopuolelta. Nostin pääni pitkästä aikaa ja käännyin nähdäkseni paremmin, kuka sieltä tulisi. Pian sisään asteli Kuolemantanssi. Oliko ystäväni pakotettu tänne? Valituksista päätellen kyllä.
”Iltasydän ja Koivusydän käskivät minun puhua kanssasi. Et ole kuulemma syönyt mitään, mutta et vaikuta muuten kipeältä” tumma kolli kertoi mikä oli asian laita.
”En kipeä olekaan. Paitsi ehkä mieleltäni” mutisin ja laskin pääni takaisin sammalille. Kuolemantanssi käveli eteeni ja istahti.
”No mutta, etkö sinä aina ole ollut” kolli tuhahti. Vilkaisin parasta ystävääni vihaisesti, en todellakaan jaksaisi nyt vitsailla millään tavalla. Kuolemantassi katseli ympärilleen, kenties mietti, mitä sanoisi.
”Olisit edes pessyt tuon veren pois, niin et olisi herättänyt Iltasydämen huomiota” soturi huomautti. Murahdin ja nousin istumaan.
”Jos tulit vain valittamaan virheistäni, niin voit poistua!” ärähdin.
”Kenen verta tuo on?” Kuolemantanssi kysyi eikä välittänyt ärähdyksestäni ollenkaan. Kynteni liukuivat esiin ja upposivat pehmeään sammaleeseen. Katseen laskin maahan.
”Tähtipöl”
”Kuoliko hän?” en ehtinyt edes lopettaa, kun Kuolemantanssi kysyi jo uuden kysymyksen. Käänsin vihaisen katseeni takaisin ystävääni, antaisi minun edes lopettaa.
”Tähtipölyn entisen mestarin Topaasihampaan. Ja kyllä. Olin tyhmä, sokea vihasta ja nyt saan kärsiä siitä koko loppu elämäni. Tähtipöly ei halua nähdä minua enää ikinä. Mutta mitä sinä välittäisit. Ethän sinä mitään rakkaudesta ymmärrä. Tai lojaalisuudesta” murahdin ja kierähdin takaisin makuulle, niin että selkäni oli kohti tummaa soturia. Hetken oli hiljaista, mutta kohta kuulin askeleet, jotka suunnistivat poispäin minusta.
”Luovutat niin helpolla. Minä yritin! Ja silti se olet sinä, joka pääsee kuin koira veräjästä” ärähdin. Askeleet pysähtyivät, mutta Kuolemantanssi pysyi hiljaa. Nousin seisomaan ja käännyin katsomaan toisen mustaa selkää.
”Aiotko kertoa muille? Että tapoin Topaasihampaan” kysyin jännittyneenä. Minut saatettaisiin erottaa klaanista tai jotain vastaavaa.
”Miksi kertoisin? Minusta se ei kuulu kenellekään, miten huonosti sinä hoidat henkilökohtaiset asiasi” tuo vastasi ja poistui sitten pesästä. Koivusydän taisi kuulostella Kuolemantanssia, mutta pian varapäällikkö saapui sotureiden pesään.
”Kai sinä suostut puhumaan?” naaras kysyi. Tuhahdin ja kierähdin jälleen kerran pedilleni makaamaan. Kuulin huokauksen ja pian olin jälleen yksin pesässä. Yön lähestyessä soturit tulivat nukkumaan. Suurin osa ei reagoinut minuun mitenkään, mutta Iltasydämmen katsetta en voinut olla huomioimatta. Osittain sen takia, että toisen peti oli lähellä omaani, osittain sen takia, että tuon tuijotus oli niin tiivis ja tiukka. Naaras taisi todella haluta tietää, mitä olin tehnyt. En vain ymmärtänyt miksi. Enkä kysynyt, vaan yritin nukkua. Siitä ei tulisi helppoa…

Seuraava aamu:
Yö oli tosiaan ollut vaikea, olin herännyt painajaisten ja ahdistavan tunteen takia monta kertaa yöllä. Kun heräsin, osa sotureista oli jo poistunut pesästä, osa oli jäänyt vaihtamaan kieliä pedeilleen. Murahtaen nousin ylös pedistä. Kuivunut veri oli osittain yön aikana lähtenyt pois, mutta jäljelle jäänyt kutitti ikävästi. En saanut olla hirveän pitkään rauhassa, kun Koivusydän saapui luokseni.
”Onko olo yhtään parempi?” tuo kysyi ystävällisenä ja hieman huolestuneena. Vilkaisin varapäällikköä ja nyökkäsin, ihan vain sen takia, että naaras jättäisi minut rauhaan.
”Voisit mennä aamupartioon. Ettet mököttäisi taas koko päivää sotureiden pesässä. Jos haluat syödä, niin syö nopeasti, lähdemme pian” Koivusydän ehdotti kävellessään vierelläni.
”En minä mököttänyt, mutta en usko, että minun on hyvä lähte”
”Ei vastaväitteitä. Ei hätää, minä en tule partioon, eikä Iltasydänkään” Koivusydän tiesi, mistä narusta vetää.
”No hyvä on. Käyn syömässä nopeasti, mutta sinun on parasta jättää minut rauhaan. Ei ole tapahtunut mitään, mikä vaikuttaisi koko laumaan” vale, mutta varapäällikkö tuntui ottavan sen todesta ja poistui aukiolle saapuneen päällikön luokse. Kävelin pienen tuoresaaliskasan luokse ja valitsin sieltä myyrän. Huomasin partion jo kerääntyneen tunnelin suulle, joten en viivästellyt, vaan heti syötyäni kävelin joukkion luokse.
”Koivusydän käski minun tulla mukaan partioon” kerroin. Pimeämuisto nyökkäsi. Pari oppilasta vielä tuli mukaan ja sitten lähdimme.

Kuuntelin muiden jutustelua, jottei ajatukseni ajautuisivat Tähtipölyyn ja Topaasihampaaseen. Itse kuitenkin pysyin hiljaa, en ollut juttelutuulella, varsinkaan kaatumiseni jälkeen. Ehkäpä sen takia, että en keskittynyt jutteluun niin kovasti, huomasin ainakin ensimmäisten joukossa, jos en ensimmäisenä, että paikalla oli tunkeilijoita. Kuuraturkki ehti minua ennen kuitenkin avaamaan suunsa. Tunnistaessani Tuuliklaanin hajun, en voinut olla sihisemättä sitä ääneen katkerana. Tapahtumat eivät tietenkään olleet tuuliklaanilaisten syytä, mutta jostain syystä yön aikana katkeruus kyseistä klaania kohtaan oli kasvanut. Ehkä se johtui painajaisista, jotka olin nähnyt. En siis aikaillut enempää vaan lähdin äänien suuntaan vaanimaan tunkeilijoita. Kauaa ei kärsivällisyyteni kestänyt, halusin nuo pois täältä, Tuuliklaanin ominaishaju muistutti minua liikaa eilisistä tapahtumista.
”Mitä te ketunläjät täällä teette?! Kun viimeksi tarkistin, te tuuliklaanilaiset jahtasitte jäniksiä typerillä nummillanne!” ärähdin. Ehkä tilanteen olisi voinut hoitaa sivistyneemmin, mutta kun musta tuuliklaanin naaras irvisti minulle, kynteni liukuivat esiin. Ainut syy, miksi en vielä hyökännyt, oli se, että paikalla oli muita varjoklaanilaisia, ja olisi tyhmää hyökätä yksin, jos joukkio ei olisi tukenani. Siitä ei onneksi ollut pelkoa. Tilanne eskaloitui aika nopeasti tappeluksi. Katkeruus ohjasi minua ja sai minut jahtaamaan kaksikkoa vielä senkin jälkeen, vaikka olimme tehneet todella selväksi, että varjoklaanin reviirille ei kannattanut jäädä. Hieman minua hämmensi se, että pilkullinen kolli ei haissut tuuliklaanilta vaan joltain omituiselta. Se sai katkeruuden jäämään hieman taka-alalle ja aloin pikku hiljaa järjellä miettimään, mitä tässä oikein tapahtui. Viimeinen herätys oli, kun näin mustan tuuliklaanilaisen naaraan tippuvan virtaukseen. En saisi olla jälleen syy, että tuuliklaanilainen kuolisi. Tähtipöly ei ikinä antaisi minulle anteeksi. Siksi juoksin niin nopeasti kuin jaloistani pääsin virtauksen suuntaan, tiesin, että pidemmällä tuli matalampi kohta, josta olisi helpompi saada hukkuva naaras kiinni.
”Surmayö, mitä sinä oikein teet!?” kuulin Kuuraturkki huusi perääni. En itsekään ollut varma, mutta en antaisi tuon tuuliklaanilaisen kuolla. Saavuin perille juuri ajoissa, sillä näin lähestyvän mustan märän läntin virtaavan veden keskellä. Kurkottelin toisella etujalallani. Sain otteen, mutta meinasin itsekin pudota veteen. Yllättäen tunsin kuitenkin otteen hännästäni ja pian takajaloistanikin. Lopulta sekä minut, että tuuliklaanilainen saatiin raahattua maalle. Pimeämuisto oli saapunut paikalle, mutta pelastajani olivat olleet oppilaat ja Kuuraturkki.
”Kiitos” sanoin huohottaen ja sitten kiinnitin huomioni jäätyvään mustaan naaraaseen. Menin tuon viereen pitääkseni hänet lämpimänä.
”Meidän pitää viedä hänet parantajalle. Nyt heti. Ja missä se toinen tunkeilija on?” kysyin käskyttämisen perään. Kuuraturkki katsoi minua kuin hullua.
”Mikä sinulle on oikein tullut? Ensin käsket häätää heidät, ja nyt suojelet tuota märkää karvakasaa kuin aarretta” hopeanhohtoinen naaras hämmästeli.
”Meillä ei ole nyt aikaa miettiä minua. Pimeämuisto, mene sinä toiselle puolelle” käskin. Kolli epäröi hetken, mutta tuli sitten tuuliklaanilaisen toiselle puolelle. Soturi auttoi minut nostamaan tajuttoman kissan selkääni.
”Kuuraturkki, varmista, että se toinen on häipynyt hyvällä. Te kaksi palaatte leiriin Pimeämuiston kanssa” sanoin ja olettaen, että joukkio toimisi ohjeitteni mukaan, syöksähdin juosten matkaan. Välillä jouduin pysähtymään ja vetämään tajutonta naarasta paremmin selkääni. Lopulta saavuin leiriin. Tällä kertaa en juossut sotureiden pesään vaan parantajalle. Vastaan tuli Yrttitassu, mutta en selitellyt oppilaalle mitään vaan menin lupia kyselemättä peremmälle ja laskin naaraan sammalpedilleni. Parantajaa ei näkynyt pesässä, mutta uskoin herättäneeni sen verran huomiota, että kohta Metsänhenki saapuisi. Sen aikaa pysyttelin ihan kiinni märässä karvakasassa. En antaisi tuuliklaanilaisen kuolla. Jos hän kuolisi, se ei johtuisi minusta. Eihän?

”Surmayö, mitä tapahtuu, minulle kerrottiin, että juoksit tänne joku selässäsi?” naaras kysyi huolestuneena, mutta pysähtyi nähdessään tajuttoman naaraan.
”Tuo ei ole varjoklaanilainen” Metsänhenki huomautti. Pudistin päätäni.
”Ei olekaan, hän on Tuuliklaanista, nimeä en tiedä. Pyydän, älä anna hänen kuolla” sanoin katsoen anovasti parantajan silmiin.
”Hyvä on, minä yritän… Mutta minun on pakko kysyä, onko hän sama naaras, jonka näin seurassasi silloin kokouksessa?” naaras kysyi epäillen. Pudistin päätäni.
”Ei ole. Voisitko nyt vain tehdä jotain?” hoputin. Metsänhenki huokaisi ja tuli lähemmäs.
”Minun on vaikea tehdä mitään, kun hän on tajuton. Tällä hetkellä voimme vain pitää hänet lämpimänä ja estää mahdollisten haavojen tulehtumisen yrttitahnoilla” naaras kertoi ja kääntyi tutkimaan varastojaan. Yrttitassu saapui paikalle ja katsoi yllättyneenä minua ja tuuliklaanilaista naarasta.
”Hyvä että tulit. Mene tuon naaraan viereen ja lämmitä häntä” Metsänhenki ohjeisti oppilastaan.
”Surmayö, sinun pitäisi mennä kertomaan päällikölle tästä” parantaja huomautti. Pudistin päätäni.
”En ennen kuin hän herää. Pimeämuisto tulee pian kahden oppilaan kanssa, he voivat kertoa” väitin vastaan. Metsänhenki huokaisi pudistellen päätään, mutta ei sanonut enää mitään vaan alkoi valmistaa tahnaa yrteistä.
Aikaa oli jo kulunut jonkin aikaa ja mustan naaraan viimeisetkin haavat oli hetki sitten voideltu yrttitahnalla, jotka estivät haavojen tulehtumisen. Olin nukahtamisen partaalla, kun kuulini ihan korvani juuresta ynähdyksen. Nostin pääni ja käännyin katsomaan mustaa naarasta jonka turkki oli jo osittain kuivunut, osittain siksi, että yrttitassu oli aikaisemmin kuivannut sitä vettä imevillä sammalilla. Katsoin jännittyneenä kun tuuliklaanilainen avasi erikoisen väriset silmänsä.
”Hän heräsi” ilmoitin Metsänhengelle joka järjesteli yrttejään.
”Voisitko siis vihdoin lähteä? Minä pidän kyllä huolen, että hän jää henkiin” naaras huomautti.
”Mutta mitä jos tar”
”Lähde. Nyt. Olet vain tiellä tästä edespäin” Metsänhenki ärähti. Vilkaisin epäröiden tajuihinsa tulevaa naarasta, huokaisin ja sitten kävelin pois parantajan pesästä. Kävelin päällikön pesään, sillä tiesin, että siellä pidettäisiin keskustelua tuuliklaanilaisen kohtalosta.
”… Pitäisi varmistaa, että se toinen on var… Surmayö, mitä sinä täällä teet?” Koivusydän keskeytti puheenvuoronsa minut nähdessään.
”No minä hänet tänne toin, joten uskon, että liityn asiaan enemmän kuin Pimeämuisto” huomautin ja vilkaisin mainitsemaani soturia.
”Olet oikeassa. Voit poistua Pimeämuisto, Surmayö varmasti osaa kertoa tarkemmin, miksi päätyi tällaiseen päätökseen” päällikkömme Mustatähti sanoi. Pimeämuisto nyökkäsi ja poistui päällikön pesästä.
”Joten, mitä olette päättäneet tähän mennessä?” kysyin kaksikolta.
”Olemme sen kannalla, että hän palaa kotiinsa heti kun tulee tajuihinsa” Koivusydän kertoi.
”Ei onnistu. Hän kuolee sinä aikana. Hän on vieläkin jäässä, hän varmasti jäätyisi kuoliaaksi matkalla” vastustin.
”Jos hänen henkensä pelastamiselle olisi joku järkevä syy, voimme harkita hänen pitämistä täällä siksi aikaa, kunnes on täysin valmis palaamaan kotiin. Riistaa ei kuitenkaan ole vielä hirveästi esillä, joten emme voi vaarantaa oman klaanimme jäseniä yhden tuuliklaanilaisen lisäsuun ruokkimisen takia. Lisäksi häneen kuluu kallisarvoisia yrttejä ja parannustarvikkeita” Mustatähti sanoi vakavana ja odotti sitten vastaustani. Minun täytyi todella miettiä, mitä vastaisin.
”Tuuliklaani ei varmasti arvostaisi, jos työnnämme heidän klaanitoverinsa kuolemaan tuonne ulos kylmään. Ja muutenkin sitä, että olisimme antaneet hänen kuolla, vaikka pystyimme pelastamaan hänet” vastasin.
”Oletko varma, että kyseessä on koko Tuuliklaanista, ei siitä ystävästäsi?” Mustatähti huomautti.
”Hän on osa Tuuliklaania, joten kyllä, osittain hänen takiaan, mutta vain sen verran, mitä hän on Tuuliklaanista” vastasin. Minulle Tähtipöly oli koko maailma, mutta sitä Mustatähti ei tiennyt. En kuitenkaan valehdellut.
”Mustatähti, hän on oikeassa. Emme halua aloittaa Tuuliklaanin kanssa sotaa, Myrskyklaani olisi varmasti Tuuliklaanin puolella. Jokiklaani ei tulisi avuksemme, joten olisimme yksi kahta vastaan” Koivusydän oli kanssani samaa mieltä. Oli käynyt ennenkin niin, että sota oli alkanut yhdestä kuolemasta tai muusta vastaavasta. Mustatähti huokaisi ja nyökkäsi.
”Olette oikeassa. Hyvä on, pidämme hänet täällä siihen mennessä, mutta Sumayö. Tämä tarkoittaa sitä, että sinä saat metsästää kahden kissan edestä, onko selvä?” Mustatähti vannotti. Nyökkäsin vakavana ja nousin seisomaan.
”Tästä pitää kertoa kuitenkin Tuuliklaanille, että eivät ihmettele, missä yksi heidän tovereistaan on” Koivusydän huomautti ja kääntyi katsomaan minua.
”Ei, minä haluan varmistaa, että hän jää henkiin. En muutenkaan usko, että minun on hyvä mennä tuuliklaanin, ottaen huomioon menneisyyteni heidän kanssa” vastasin.
”Surmayö on oikeassa. Koivusydän, voisitko sinä tehdä sen?” Mustatähti ehdotti.
”Hyvä on, jos en löydä ketään tilalle. Varapäällikön on aina hyvä olla klaanissa varmuuden vuoksi” naaras vastasi. Mustatähti nyökkäsi ja hännän heilautuksella pyysi meitä poistumaan. Nyökkäsin päällikölleni ja poistuin Koivusydämen perässä pesästä. Olin suuntaamassa parantajan pesälle, mutta Koivusydän pysäytti minut.
”En usko, että hän haluaa ensimmäisenä nähdä saman soturin, joka hyökkäsi päällensä” naaras huomautti. Vilkaisin parantajan pesää pikaisesti, mutta nyökkäsin varapäällikölle. Hän oli oikeassa, ehkä minun ei kannattaisi käydä tuolla vielä hetkeen. Nyt pitäisi keksiä jotain muuta tekemistä, mikä saisi ajatukseni pois Tähtipölystä ja Topaasihampaan kohtalosta…
//Uskoisin, että Mustalla haluttais jatkaa tästä ainakin osittain? Ja jos joku haluaa lähteä Koivusydämmen sijasta Tuuliklaaniin, niin voi ainakkin minun puolestani.

Vastaus:

Hoo, tässäpä oli paljon sisältöä ja tapahtumia. Tähtipölyn ja Surmayön välinen kuilu näyttää levenevän entisestään, ja rehellisesti sanottuna minua vähän epäilyttää, saako kaksikko enää kurottua sitä umpeen.
Tuuli- ja Varjoklaanin välille tuli lisää kahakkaa. Lienee enää ajan kysymys, milloin nämä kaksi klaania ovat rintamalla vastakkain.

Saat 20 KP ja -1 MP!

- Nanaba

 

©2019 MʏsᴛᴇʀʏCᴀᴛs - suntuubi.com